Ei aprillia

Sääperin rantamaisemaa. Kuvat EJ

Kuva töyhtöhyypästä on edelliskeväältä.

Tavallisesti luotettavista lähteistä saamieni tietojen mukaan (eli vaimo kertoi) kolme töyhtöhyyppää lensi tänään aamulla Savikon pelloilla kohti Sääperiä. Kiirehin tarkistamaan, mutta en nähnyt kuin naakkoja. Ne touhuavat jokaisen autiotalon savupiipuissa.

Kotiin tultua vilkaisin ikkunasta ulos. Muutama tikli ruokaili emännän laittamalla pikkulintujen syöttöpaikalla, jonne on tänä talvena uponnut laskujeni mukaan useita säkillisiä auringonkukansiemeniä ja kauraa. Ynnä rasvatarjoilut päälle. Vakiokävijöitä ovat olleet närhit, joita parhaimmillaan on ollut toistakymmentä lihavaa yksilöä.

Tiklit ikkunan alla.

4 comments for “Ei aprillia

  1. Kyllä tietolähteesi oli ihan oikeassa. Juuri lenkkeilimme Hannun kanssa ja Sääperin pellolla lumessa oli kuusi töyhtöhyyppää. Minähän en paljaalla silmällä nähnyt kuin kuusi tummaa tahraa lumella, mutta mestarini näki linnut sitäkin tarkemmin. Kyllä se kevät tekee tuloaan! Ai niin, lisäherkkuna näimme myös neljä pulmusta,sopivasti näin Pulmun päivänä

  2. Kevään ensimmäinen haukkani kierteli tunti sitten Sääperin itärannalla, kaukana oli joten enpä voi sanoa mistä kyse. Kevät siis tulossa!

  3. Somia nuo tiklit. Ei oo täällä kylällä näkynyt. Viherpeippoja ja puluja semminkin.

  4. En ole miekään koskaan nähnyt tiklejä tai en tunne.
    Ja taas niin kaunis kuva- tuo sinertävä – Erkin ottama maisema.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *