toukokuu 2017

Ajankohtaista, Paikallista

Wärtsilän eläkekerhot juurilla

  Keskiviikkona 17. toukokuuta oli vilkas päivä Kylätalolla ja Arppen pihassa. Joensuun lukkotehtaan eläkekerho oli järjestelyvuorollaan  suunnitellut ja sopinut Wärtsilän eläkekerhojen yhteisjärjestön WEY:n vuotuisen tapaamisen kokoontumispaikan Arppen pihaan  klo 14 aikaan teemalla ”Paluu juurille”. Eläkekerhot halusivat käydä juurilla ja Arppen patsaalla juhlavuoden kunniaksi, kun Suomi täyttää 100 vuotta, Wärtsilän yhtiöittämisestä on kulunut 110 vuotta, Abloy-lukko […]

Kirja-arvostelut

Maahanmuuttajan tilitys

Intiimi henkilökuva Nasima Razmayar – pakolainen ja poliitikko Raila Kinnunen: Nasima, Tammi 2017 Nasiman isä oli suurlähettiläs Moskovassa, kunnes perhe pakeni Suomeen. Nasimalla on hyviä muistoja suomalaisesta koulusta ja kavereista. Sen sijaan vielä kansanedustaja-kaudella ilmennyt rasismi ja vihapuheet, jotka saivat pontta Suomeen suuntautuneista pakolaisvirroista, yllätti hänet ja tuotti pahaa mieltä. Nasima valittiin myös vuoden pakolaiseksi,

Ajankohtaista

EU:n ruoka-avun jako alkoi Kemiessä

Pakettien jakelu alkoi tiistaina 16.5.2017 Kemiessä ent. Karhun liiketalossa, os. Maiju Lassilan tie 1. Ruoka-paketteja jaetaan ma-pe klo 9-12 niin pitkään kuin tavaraa riittää. Omat kassit mukaan! Tervetuloa! Jakelun toteuttaa Nurkkala yhteistyössä Tohmajärven kunnan kanssa, TVY:n, Yhteen hiileen hankkeen, EU:n ja Maaseutuviraston kanssa.   Ruoka-apua rahoittaa Euroopan unionin Vähävaraisimille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto. Suomessa Maaseutuvirasto

Ilmoitustolppa, Lukijoilta

Kiehtova kynsilaukka – Näin kasvatat suuret valkosipulit

Päivitin valkosipulin viljelystä kertovan oppaani vastaamaan tätä aikaa, jossa nyt elämme. Kirja on aivan ”uunituore” enkä ole vielä ennättänyt myymään sitä lainkaan. Esittelyksi otan kirjan lukijalle kohdistetun ensimmäisen sivun asiat. Vastaavilla tiedoilla olevaa toista kirjaa ei Suomessa toistaiseksi ole saatavilla. Kirjassa on 74 sivua kuvineen ja täyttä asiaa valkosipulin viljelystä. Kirjan teon tavoitteena on ollut

Ajankohtaista

”Paluu juurille” – Wärtsilän eläkekerhojen yhteistapaaminen Värtsilässä 17.5.2017

Abloy Eläkekerho isännöi Wärtsilän eläkekerhojen yhteistapaamista teemalla ”paluu juurille” 17.5.–18.5.2017. Wärtsilän eläkekerhot kokoontuvat vuosittain yhteistapaamiseen. Tänä vuonna tapahtuma on juhlallinen: Suomi täyttää 100 vuotta, ABLOY- lukko täyttää 110 vuotta, Wärtsilän yhtiöittämisestä tulee kuluneeksi 110 vuotta ja ”Wärtsilän” lukkotehtaan peruskiven muurauksesta Joensuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta. Joensuuhun kokoontuu joensuulaisten lisäksi kerholaisia niin Helsingistä, Järvenpäästä, Hangosta kuin

Värtsilän kesäteatteri

Värtsilän kesäteatteri tiedottaa

Rakennuksessa jossa kesäteatterimme on toiminut vuodesta 1998 lähtien on nyt todettu rakennevaurioita ja se on asetettu käyttökieltoon. Rakenteet on luvattu korjata ja toimenpiteet on jo osittain aloitettu. Pidimme palaverin ja tulimme siihen tulokseen ettei meille todennäköisesti jää riittävästi aikaa harjoitteluun sekä kulissien tekemiseen kun ei ole varmaa tietoakaan milloin käyttökielto poistuu. Näin ollen päätimme keskeyttää

Ajankohtaista

Hyvää suomalaisuuden päivää!

Tänään vietetään J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää. Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12.5.1806–4.6.1881) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä. Katso alta Suomen Eduskunnan julkaisema video Snellmanista.   

Ajankohtaista, Paikallista

Toukosiunaus Värtsilässä

Tiistaina 9. toukokuuta kokoonnuttiin Värtsilässä perinteiseen tapahtumaan, toukosiunaukseen Kalle Lintusen tilan pihapiirissä. Kylvöjen siunaamisella on ikiaikainen perinne. Kirkkoherra Mikko Lappainen kertoi, että tapa juontaa kaukaa vuosisatojen takaa katoliselta ajalta. Perinne on välillä hiipunut mutta se on  uudelleen elvytetty ja Eläkeliiton yhdistykset  ovat järjestäneen nykyisiä toukosiunaustilaisuuksia  jo vuosikymmenten ajan.   Koleasta säästä huolimatta väkeä oli paikalla

Ajankohtaista, Lukijan kuvat

Taistelu talvea vastaan

Kesän tuoja hävisi taistelun talvea vastaan. Vainaja on varmaan yksi räystäämme alla aiemmin pesineistä pääskyistä. Västäräkkipariskunta sen sijaan hyppeli jäillä terveen oloisina. Kuva otettu 7.5.2017. Monet valittavat, etteivät ole kuulleet teeren kukerrusta. Oikeassa ovat. Vain yksi taistelupari on näkynyt jäällä. Muina keväinä niitä on ollut kymmenittäin. Teksti ja kuva: Irene Peuhkurinen

Scroll to Top