Surinkivi

Surinkiven sisäänlämpiävä mökki noin vuonna 1925. Asukkaiksi mainitaan Hilma ja Juho Tolvanen. Eira Varosen arkisto.

Tämä värtsiläinen paikannimi on kuin japanin kieltä. Suomen kielessä se voisi jotain tarkoittaa, sijaitseehan paikka Piilovaaran kainalossa. Tie sinne erkanee Savikontieltä.

Surinkivi on mainittu useissa Värtsin kirjoituksissa ohimennen. Olisi mukava kuulla lisää, jos joku tietää. Piilovaarassa on paikallisten tarinoitten mukaan piileskelty vainolaista, luoliakin sieltä pitäisi löytymän. Onko Surinkivellä sitten surtu?

Sen verran on paikan historiasta löytynyt tietoa, että yhdeksän hehtaarin Surinkiven tila rno 11:13 on lohkottu 1929 ja rekisteröity 1931. Omistajana on ollut mm. Väinö Tolvanen (1899-1948), jonka puoliso oli Linda os. Matikainen Pälkjärveltä. Lohkomispapereitten mukaan omistajia on ollut kaikkiaan kahdeksan, ilmeisesti samaan kattilakuntaan kuulunutta väkeä.

Epävirallisten tietojen mukaan kyseessä olisi saattanut olla Lintulan hovin torppa, joka tuolloin itsenäistyi.

Omistajina ovat sittemmin olleet Hugo (1924-87) ja Lempi (1923-2001) Holopainen, jotka ovat asuneet Savonlinnassa. Hugon isä on ollut nimeltään Juho. Nykyisin Surinkiven omistavat Kalervo ja Veijo Mantsinen.

Surinkivi nykyään. Kuva EJ

Surinkiven seudun savut 1931. Asukkaiden nimet 50-luvulta (Kukkovaaran Laakkonen pitää olla Laukkanen). Kartta Alpoaatos

Share

7 comments for “Surinkivi

  1. Erkki Jormanainen
    23.2.2012 at 7:28

    Kuvitella että näillä main osa kansaa eli savutuvissa vajaat sata vuotta sitten, ihmisikä taaksepäin. Itse vietin lapsuuteni tuon kokoisessa mökissä, jossa savu meni ulos, katto oli päreestä ja seinätkin päällystetty aluksi samoilla tarpeilla, kunnes saivat lauta- ja rimaverhouksen. Eipä se tainnut muuten kummoisempi olla.

  2. Alpoaatos
    23.2.2012 at 8:53

    Vai on meillä ollut savupirttikin omalla kylällä, eikä ole pitänyt tietää. Tuolla uudemmalla mökillä tuli usein käytyä kun siellä oli samanikäisiä lapsia.

    Onkohan uusi mökki samalla paikalla kuin tuo savupirtti. Ainakin uusi mökki oli myös puoliksi maan sisässä. Muistelen, että mäenpuoleinen räystäs ylsi melkein maahan saakka.

    Lapsista Jukka Holopainen oli se, joka antoi minun opetella propsien kuorintaa koulumatkalla. Tyttö oli Patsolan koulussa. Olisiko nimi ollut Anja??

    Surinkiven tien alkupäässä on vieläkin mökki, näkyy kartassakin. Siinä asui Tolvasen mummo (Mari??) Olisiko ollut samoja Tolvasia mikä mainitaan aikaisempina maan omistajina. Tämän Tolvasen poika oli Mauno ja hänellä radioalan liike Uudessa Värtsilässä. Se mainittiin eräässä Uusi-Värtsilä kirjoituksessa aiemmin.

  3. Erkki Jormanainen
    23.2.2012 at 9:05

    Savupirtti on kuulemma ollut hieman syrjempänä nykyisestä tiestä erään kumpareen päällä, siinä melko lähellä kuitenkin. Kaivo on ollut lähempänä savutupaa kuin nykyinen rakennus. Asuinrakennuksen lisäksi ovat pystyssä vielä aitta ja sauna.

    Vahinko ettei savutupa ole säilynyt. Se voisi olla nyt matkailunähtävyys.

  4. 23.2.2012 at 9:18

    Kun kirjoitin 7.5.11 Värtsiin tarinani
    “Hortensia”, odottelin hieman että joku
    kertoisi kommenteissaan paikallisista
    savutuvista.

    Kakku-Paavo lähetti muutaman päivän perästä
    Värtsiin reissuilllaan ottamiaan savutupa-
    kuvia.

    Mielenkiinnolla odottelen nyt saammeko
    lisävalaistusta Surinkivestä tai muista
    piilopirteistä.

  5. 23.2.2012 at 9:28

    Vielä tarkennus edelliseen kommenttiini.

    Minua kiinnostaa onko savutupia ollut
    vielä 1900 -luvulla ja se, että missä niitä
    on ollut.

    Siis vain rakennukset. Aina ei tiedä haluavatko
    niissä asustaneet kertoa itsestään.

  6. Alpoaatos
    23.2.2012 at 10:32

    On täälläkin ollut vanhaa asutusta.
    Löysin jostain netin uumenista kartan, jossa oli vanhin esihistoriallinen löytö täältä Sääperinaukean pohjoiskulmasta. Muistaakseni se oli ajoitettu 10ooo vuotta ennen ajanlaskun alkua. Seuraava löytö oli Kiihtelysvaarasta 8000 vuotta. Harmi kun en osu samoille sivuille uudestaan. Jään reuna olisi kulkenut 2000 v täältä Kiihtelykseen. Lämpiäminen jatkuu edelleen, kerrotaan.

  7. Erkki Jormanainen
    23.2.2012 at 12:27

    Nämä entisajan kylätarinat ovat kiehtovia. Esimerkiksi Hoilolan ainoa uloslämpiävä asuinrakennus oli 1800-luvun lopulla kylän kauppiaalla. Kun hän 1890 kuoli, jäi lapseton leski, joka aikanaan testamenttasi suuren omaisuuden renkinä olleelle loismiehelle.

    Renkimies asusteli aikaisemmin virallisesti Korpiselän kirkolla äitinsä kanssa kreikkalaiskatolisen seurakunnan lukkarin savusaunassa, jossa asui kolme muutakin loisperhettä. Kunta maksoi vuokran.

    Kreikkalaiskatolinen seurakunta yritti jututa omaisuutta leskeltä pois, kun kauppias oli eläessään mukamas luvannut lahjoittaa sen Valamon luostarille. Korkein hallinto-oikeus päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun, ilmeisesti näytön puutteessa. Seurakunnan kirkkoherrakaan ei ollut kuulustelujen mukaan koskaan lupauksesta kuullut, vaikka oli ollut “suhteissa” lesken kanssa. Olisiko havitellut omaisuutta itse.

    Aikanaan talosta ja tilasta kehittyi rengin hoitamana kylän mahtavin. Tiedot on kirjannut paperille melko yksityiskohtaisesti rengin poika eli tuleva isäntä vuonna 1920. Siinäpä sitä olisi aihetta romaaniin, kuka vain kirjoittaisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *