Elokuussakin kasvoi

Niiralassa ylitti rajan elokuussa noin 127 500 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan 21 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten rajanylittäjien määrissä. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli 45 prosenttia. Puuttuvien maahantuloedellytysten takia käännytettiin yhdeksän henkilöä.

Alkuvuoden aikana rajan on ylittänyt Niiralassa yli 841 900 henkilöä, mikä on 27 prosenttia vuoden 2010 vastaavaa ajanjaksoa suurempi määrä.

 

1 comment for “Elokuussakin kasvoi

  1. Rajanylitys Venäjän puolella on kehittynyt myönteiseen suuntaan, vaikkakin kovin hitaasti ja välillä takapakkia näyttäen. Torstai-iltana oli rajan takana tarkka tarkastus koiraa myöten. Mutta samalla koin mieluisan yllätyksen. Tarkastajista yksi lausui: ”Kaikki hyvin. Kiitos!” Suomeksi ja hymyn saattelemana. Se tuntui mukavalta ja perin toisenlaiselta kuin 1990-luvun alussa, jolloin aloitin venäjänmatkailun. On tosin sanottava samalla, että hitaastihan ne jonot matelevat ja turhan monta paperia ja leimaa käytetään. Mutta kyllä se kehitys kehittyy. Onneksi autossa on radio, ettei käy aika pitkäksi, ja tarinaakin suomalaisten EU-seikkailuista riittää. Ierikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *