Suomalaisten VI armeijakunnan yleishyökkäys alkoi kenraali Paavo Talvelan johdolla heinäkuun 10. päivänä. Kohteina olivat mm. Korpiselkä ja Värtsilä.
Susitaipaleen porukka JR 29 sai käskyn edetä Värtsilään. Samalla avasi Värtsilän vastapäätä toimiva 7. Divisioonaan kuuluva osasto Korvenheimo voimakkaan tykistötulen. Pian alkoi näkyä suuria tummia savupilviä, jotka osoittivat kylän palavan.
Aamuyöstä 10.7. saarroksiin jäämistä pelännyt vihollinen pääsi irtautumaan ja alkoi yleisesti perääntyä Värtsilästä. Lähtiessään se sytytti paikkakunnan palamaan ja räjäytti kaikki sillat takanaan.
Valtaamista vaikeuttivat miinoitukset Värtsilään johtavilla teillä. Ensimmäisenä kylään pääsi rykmentin jääkärikomppania heinäkuun 11. päivänä. Pian saatiin yhteys osasto Korvenheimoon, joka oli vallannut rautatieaseman.
Pyöräilijöiden jäljessä ajoi komentaja autossa lähetteineen. ”Kylmä hiki siinä tippui kuljettajan otsalta, joka ei ollut tottunut tällaiseen uhkapeliin. Matkalla pysähdyttiin vain, kunnes huonosti naamioidut miinat saatiin raivatuksi”, kirjoittaa Paavo Susitaival ”Rykmentti taistelee” –kirjassa.
”Jo matkan varrella tavattiin vihollisen jälkeen jättämää sotasaalista, mm. ammuksia, muonaa ja tupakkaa sekä otettiin rykmentin haltuun Värtsilässä neljä – tosin palanutta, korjattavana ollutta – kevyttä hyökkäysvaunua.”
Värtsilän valtaus muodosti ensimmäisen näkyvän menestyksen rykmentin historiassa, mainitsee Susitaival.
Lohduton näkymä
Miltä Värtsilä näytti? Tältä osin kirjassa on siteerattu rykmentin valistusupseerin E. Hemmilän kuvausta.
”Jäljelle oli jäänyt mustia kekälekasoja ja rapisseita, alastomia savupiippuja. Kitkerät savupilvet leijailivat vielä raunioiden yllä ja liekkien terävät kielet nuoleksivat hiiltyneitä jätteitä. Vain muutamia rakennuksia siellä täällä oli säästynyt tuholta, mutta useimmista niistäkin oli ovet ja ikkunat viety pois ja laudoitukset revitty. Jokin rakennus on kaivettu maan sisään niin, että vain katto näkyy kuopasta.
Hävitettyään paikkakunnan on vihollisilla ollut niin kiire, etteivät he ole ehtineet ottaa mukaansa kaikkia omia varastoitaan. Erääseen suureen navettaan, joka on ollut kenttäsairaalana, on jäänyt melkoinen lääkeainevarasto monenmoisine erinomaisine lääkeaineineen. Lääkärimme tutustuvat siihen, minkä sivumennen ehtivät. Paikkakunnan ulkopuolelle metsään on jäänyt sitä paitsi kosolti muuta tavaraa mm. bensiiniä.
Paetessaan ovat viholliset ovat särkeneet kaikki maantiesillat. Ne estävät kiireistä takaa-ajoamme, sillä paitsi siltoja, ovat siltojen muurit ja kappale tietä siltojen molemmin puolin sortuneet. Pioneerien täytyy rakentaa ylimenopaikka entisen sillan viereen. Joudumme tavantakaa pysähtymään ja itse kukin kanniskelemaan puita ja havuja tien ja rumpujen korjausaineiksi, mutta kauan ei kestä kun taas matkamme pääsee jatkumaan.
Eteneminen jatkuu ja öinen hämärä peittää tienoot. Sivuutamme levähtämään pysähtyneitä osastoja. Miehet ovat sytyttäneet tien oheen nuotioita ja istuvat piirissä niiden ympärillä hoidellen kenttäpakkejaan nuotiossa korviketta tai teetä keittäen. Täällä ei kaihdeta vihollista eikä arvella sytyttää tulta.”
Susitaival itse kirjoittaa: ”Johtuen joukkojen tottumattomuudesta taisteluun metsäolosuhteissa kesäaikana oli kylläkin tehty monta aikaa vievää kommellusta, mutta sittenkin oli saavutus huomattava. Kaikki olivat yrittäneet parhaansa ja Värtsilä oli jälleen meidän.”
Olen Pälkjärven valtauksesta kertovasta jutusta lukenut, että 10.7.1941 oli kuuma päivä ja illalla oli kova ukonilma.
Katselin taas kerran isäni sodanaikaisia valokuvia. Yhdessä kuvassa hän seisoo ase tuettuna kainaloon Vellivaaran rajapuomilla 10.7.1941.