Maaria Leinonen: Elämä on enemmän, Kirjapaja 2011.
Leinosen runo on lukijaystävällistä. Jos runoista puuttuu paradoksia ja analyysia, sitä enemmän niissä on luonnon tuntua, henkisten vuodenaikojen vaihtelua ja kauneuden pisaroita. Pienen linnun kevätlumeen kirjoittama riimukirje saa mielen iloiseksi, runoilijalle se merkitsee metsän äänien ja runojen avautumista, luonnon virkistymisen aikaa, joka vaikuttaa myös ihmismieleen. Suopursun tuoksu kertoo syksystä ja tunnelmaa lisää sadonkorjuun aika, hiljainen luopuminen. Vaikuttaa siltä että Leinonen on paitsi, luonnontuntojen runoilija, myös ihmismielen ja ihmisen ikäkausien tulkki.
Symbolikieleen löytyy runsaasti luonnon kuvastoa. ”Jäät lähtevät/ ja kevätpuut/ puhkeavat lehtiin / ilman muuttolintujakin,/ kuitenkin metsä/ olisi toinen ilman niitä: /mykkä kuin luomisen aamuna/ keskeneräinen/ tai lähellä loppuaan/ maailman iltana/ Metsä lintunsa tarvitsee/ sydän rakkautensa.”
Leinonen ei ole kliinisen ja yksityisen runokielen runoilija. Hänen runoistaan huokuu elämän rikkaus, luonnon yksityiskohtien kirjo, joka on kuvattu mieluummin yksi yhteen, ilman liiallista vaikeaselkoisuutta. Leinosen runokieli sopii hyvin siteerattavaksi ja lueskeltavaksi sellaisena hetkenä, kun on kyllästynyt monisyisempään ja vaikeampaan ilmaisuun.
Itselleni jäi hyvä mieli kokoelmasta, jossa runot soljuvat kuin kevätpuro tai syksyinen tuuli lehvistössä, lintujen laulu ja kaislojen kahahtelu lammen rannassa. Luulisin, että Leinonen lukeutuu niihin runoilijoihin, jotka moni arvonsa tunteva kriitikko sivuuttaa hiljaisuudella. Mutta maailmaan kyllä mahtuu monenlaista runoa. Vertaisin Leinosen runokieltä ansioituneen Helena Anhavan tuotantoon, jossa on samantyylistä tunteen, elämän ja luonnon yhdistämistä.
Elämä on ainakin elämisen arvoista, lintujakin on tullut ja alppiruusu pyrkii kuusioksien pyramiidista näkösälle kohtapuoliin.
mirjasisko
Yhdistetyllä pyöräily/patikointi/postinhaku
reissulla kauniina syyssunnuntaina tehtyjä
puhuttelevia havaintoja Kaustan maastossa:
Majavan aloittamat patotyöt Lökölammin purossa,
hirven tuoreet jäljet Ahvenvaaran uudella
tieosuudella. Karhun puolukkainen jätöskasa samassa rinteessä.
Mesikämmenen(?) kaksi jälkeä soratien reunassa
Halkolahdentiellä…
*
Värtsissä viritellään keskustelua strategioista.
Tuli mieleen että meistä jokainen voi omalta,
ehkä vähäiseltäkin osaltaan, edistää viihtyvyyttä
pitämällä voimiensa mukaan oman elinpiirinsä
kunnossa vaikkapa raivaamalla pahimpia pusikoita
ja rojukasoja.
Matkaavia miellyttäisi varmaan kauniit järvi-, joki-
ja lampimaisematkin. UPM onkin jo aloittanut
näkyvyyden raivaamisen Varpasalmen kohdalla.
Ehkä luonnossa vaeltaminenkin voisi olla yksi
Värtsilän pitäjän valttikorteista.
Sehän olisi ”tunteen, elämän ja luonnon yhdistämistä”
kuten yllä olevassa JV:n kirjoituksessa mainitaan.
Kiitos, Jouko, Maaria Leinosen runokoelman esittelystä. Luonto hoivaa ja hoitaa kokonaisvaltaisesti mieltä ja ruumista. Se välittyy niin hyvin hänen runoistaan:
” Eivät turhia askeleet,
neulaspolkuja rakastavat.”