120 taloutta ilman vettä

Juha Karvinen vas. ja Erkki Kinnunen Vesikunnasta paikallistivat vuotoa. Kuva EJ

Värtsilässä eivät kaikki hanat lirise toistaiseksi, koska runkolinjassa on vuoto. Ilman vettä on noin 120 taloutta vesitornin ja Pykälävaaran välisellä alueella.

Vuodon korjaamisen arvioidaan kestävän huomiseen. Asiasta kertoi Pohjois-Karjalan radio, sen tiedotuksia kannattaa kuunnella tänään ja miksei muulloinkin.

Vesiongelmat ilmenivät aamulla kuuden aikaan. Vuoto saatiin paikallistettua Värtsilän keskustaan entisen kirjaston ja Jänisjoen välille rivitalojen taakse. Maata päästiin kaivelemaan iltapäivällä. ”Melko syvä monttu pitää tehdä”, arvelivat kaivajat.

Värtsilän Vesikunnan isännöitsijä Erkki Kinnunen epäili jonkin vanhemman liitoksen ratkenneen. Palokunnat tarvitsivat runsaasti vettä Niiralan keskiviikkoisen tulipalon sammuttamiseen. Tämä saattoi olla syynä tapahtuneeseen.

Viimeisten tietojen mukaan (kello 16.30) vettä tulisi huomenna.

Kaivutyöt olivat menossa iltapäivällä. Kuva EJ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *