”Kestämätön tilanne”

Värtsiläiset evakossa, osa 3: Kyyjärvi.

Valistusohjaaja, kapteeni R. G. Wegelius raportoi 10.10.1944 Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin komentajalle seuraavasti:

”Kyyjärven pieneen kuntaan (asukkaita n. 3000) oli sijoitettu noin 300 värtsiläläistä, lisää odotettiin noin 200 ja muuta siirtoväkeä noin 500 henkilöä (?). Tunnen entuudestaan Kyyjärven kunnan olosuhteet ja sen mukaan mielestäni tällainen siirtoväen määrä ylittää kaikki paikkakunnan mahdollisuudet.

Asunnot ovat yleensä heikot ja hatarat eikä niitä kaikkia ole talvikäyttöön erikoisemmin varattu. Kaksinkertaisia ikkunoita ei läheskään kaikissa asunnoissa liene. Uunit (takat) ovat useissa tapauksissa heikot tai lämpötaloudellisesti epäedulliset. Polttopuuta ei ole edes kantaväestölle, joten poltetaan pystystä märkää puuta (!!) tai kerätään risuja jne.

Lähimmälle asemalle, Lapualle on maanteitse 95 km. Lähin lääkäri ja apteekki on Karstulassa, jonne on lähes 30 km:n matka. Minulle sanottiin siirtoväen huoltotoimistossa, että paikkakunnalle oli tuotu ainakin kaksinkertaisesti se ihmis- ja karjamäärä, mikä pitäjään voitaisiin kohtuudella sijoittaa. Heinistä oli huutava puute, laitumet olivat loppuunsyödyt ja paljon karjaa värjötteli ulkosalla kylmässä (oli kolea sadesää 28-29.9 käyntini aikana). Lehmien maitotuotanto oli ehtynyt.

Väestö oli joutunut suurien kuljetusvaikeuksien takia odottamaan tavaroitaan suhteettoman kauan. Siirtoväen huollon johtajana toimi maanviljelijä Johannes Löytönen (Varvikko). Karjan sijoituspäällikkö S. Niskala asui kaukana pitäjän keskuksesta. Kuljetuspäällikkönä oli maanviljelijä Jussi Lahtinen. Nämä henkilöt tuntuivat hoitavan tehtävänsä kaikin käytettävissä olevin keinoin, mutta hekin lausuivat mielipiteinään, että siirtoväen ja karjan suhteeton paljous ja paikkakunnan heikot mahdollisuudet yhdessä aiheuttivat suorastaan kestämättömän tilanteen.

Yksityisesti pyysin kunnanvaltuuston puheenjohtajaa kiireellisesti anomaan vaikka maaherralta apua tilanteen korjaamiseksi. Hän lupasi tehdä kaikkensa. Mielestäni sinne olisi tarvittu kodeissakävijä (tarkkailija), rakennustarkkailija korjaus- ja kunnostamisasioita varten ja kiertävä sairaanhoitajatar. Paikkakunnalla ei ole työnsaantimahdollisuuksia, ellei ehkä voida järjestää jonkinlaisia hätäaputöitä metsäalalla. Työttömyys ja muut vaikeudet olivat painaneet siirtoväen mielialan matalanpuoleiseksi.

Paikkakunnan väestö yleensä oli suhtautunut siirtoväkeen asiallisesti. Joitakin ikäviä tapauksia mainittiin. Siirtolaisten taholta moitittiin kansanhuoltoasiain hoitoa joustamattomaksi ja kohtuuttomaksi, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta todeta, mistä moite todella johtui tai mistä syystä kankeutta olisi aiheutunut. Väitettiin, että esim. imettäville äideille ja karjanhoitajillekin annettiin vain B-leipäkortti.

Paikkakunnalle toivottiin jotakin Värtsilän kunnan edustajaa. Huoltorahojen niukkuutta myös valitettiin. Yleisvaikutelma oli, että siirtoväen olosuhteet Kyyjärvellä olivat perin tukalia ja kiireellisten korjausten tarpeessa joka suhteessa. Sain kuulla, että oli suunniteltavana huomattavan siirtoväenosan siirtäminen Saarijärvelle (?).”

xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Minua kiinnostaisi tietää, onko Värtsin lukijoissa henkilöitä, jotka ovat olleet evakossa Nurmossa, Alajärvellä, Kyyjärvellä ja Karstulassa (Karstula on vuorossa evakkosarjan neljännessä osassa)? Millaisia muistoja teille on jäänyt ko. paikkakunnilta? Entä evakkopaikkakunnilla syntyneitä henkilöitä? Löytyykö heitä? Entä millaisia tarinoita jälkikasvulle on kerrottu evakkoajasta noilla paikkakunnilla? Olisi mielenkiintoista lukea kommentteja ko. paikkakuntiin liittyen tai ihan itsenäisiä tarinoita evakkomuistoista mainituilla paikkakunnilla.

Lissu Kaivolehto