Viime tinkaan

Kylätalotilojen vuokraus tulee uudelleen Tohmajärven kunnanhallituksen käsittelyyn ensi maanantai-iltana. Päätösehdotusta ei esityslistassa kuitenkaan ole. Vuokrasopimus jaetaan hallituksen jäsenille ryhmäkokouksiin maanantaina.

Jatkoneuvottelut värtsiläisten kanssa on esityslistan mukaan käyty eilen torstaina. Vuokrasopimusluonnos valmistellaan neuvottelujen pohjalta.

Pitäjäyhdistys oli aiemmin halukas vuokraamaan kunnantalon toimistotilat pitkäaikaisella vuoktasopimuksella ja maksamaan lämmitys-, sähkö- ja vesikulujen kattamiseksi 350 euroa kuukaudessa. Palotallin vuokratulot jäisivät kunnalle.

Kunta ilmoitti vuokraavansa tiloja 500 eurolla kuukaudessa kymmenen vuoden sopimuksella. Kunnanhallitus siirsi pari viikkoa sitten päätöksen tekoa jatkoneuvotteluja varten.

1 comment for “Viime tinkaan

  1. Talohankkeen neuvottelujen viivästyminen näyttää tuottavan myös yhden hyvän hedelmän. Avarakatseisimmat ja tulevaisuushakuisimmat luottamushenkilöt ovat oivaltaneet, että kunnan itäiset kylät – joita voi kutsua yhteisellä nimellä Värtsilä – ovat osa Tohmajär- veä ja niiden henkinen kehittäminen on osa koko kunnan henkistä elämää. Ei saa olla kysymys kyläpolitikoinnista, vaan toiminnasta koko kunnan, Keski-Karjalan, jopa koko maakunnan, kehittämisestä. Näin. Puhun sen kokemuksen antamalla tiedolla, jonka olen eri puolilla maata työelämäni aikana hankkinut. Aamen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *