Patakukosta ei parane

Arja J. hankkimassa ahvenkukkotarpeita. Kuva EJ

Perinneruoathan ovat niitä kaikkein parhaimpia ruokia ja sana perinneruoka tarkoittaa yleensä ruokaa, joka ei ihan hetkessä valmistu, mutta on aineksiltaan yksinkertainen. Eli tässä tapauksessa kuten laittajansakin.

Eilen laitoin pitkästä aikaa patakukkoa. Laittaisin sitä toki useamminkin, mutta valmistusaineet ovat työn takana. Eiliseen herkkuun laitoin valurautapataan pieniä (kolmella eri kerralla Sääperistä pilkittyjä ja pakastimeen laittamiani) ahvenia, viljapossun kylkeä ja vähän suolaa. Päälle taikinakuori ja eikun uuniin. Ensin puoli tuntia kahdessasadassa ja sitten voita kuoren päälle ja foliota ja uuniin sataan asteeseen vielä noin kuudeksi – seitsemäksi tunniksi.

Tuoksu oli huumaava, kun ulkoa tultuani avasin oven, eli tätä ruokaa valmistaessa ehtii kyllä tehdä vaikka lumityötkin. Teillä onnellisilla, joilla on puu-uuni, niin käyttäkää toki hyväksenne. Minä kährään herkut ihan tavallisella sähköuunilla, mutta aion jatkossakin pakastaa nämä vaivalla saadut herkut jatkokäyttöä varten.

Tulee väkisinkin mieleen pari kertaa, kun tarjosin naapureiden kissoja omistaville henkilöille pilkkiahvenia. Sain vastauksen, että kun nämä meidän kissat eivät syö kalaa, kun ovat tottuneet johonkin Sheebaan. Onneksi minä en ole siihen tottunut, eli jos on ylimääräisiä pilkkiahvenia niin eikun tänne Pappilantielle vaan! Minä kyllä jaksan perata ja pakastaa ja ainakin herkutella!

Hyviä pilkkikelejä ja kevätaurinkoa odotellen

Arja Pekkarinen

3 comments for “Patakukosta ei parane

  1. Patakukossa ruotosetkin pehmenevät syötäviksi. Myös tavallinen pikkuahvenista tehty kukko on hyvää, mielestäni vielä parempaa kuin muikuista tehty.

  2. Hyvä hyvä Arja. Kiitän muuten kovasti palveluksestasi, tosin ei patakukosta
    Ennen muinoin meilläkin kotona tehtiin paljon kaloista, kun isäni oli kova kalastamaan.
    Terv.Mirja

  3. Kylläpä tulee vesi kielelle juttuasi lukiessa! Jättäkää niitä pilkkiahvenia vielä kevään kisoihin, saati kesäisille verkkopyytäjille:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *