Metsän valot

Kohta pimenee. Kuva EJ

Valo leikkii. Kuva EJ

Heti kun talviaurinko pilkahtaa, syntyy metsässä valojen leikki, joka on upeimmillaan aamuisin ja iltaisin. Kaamos alkaa tähän aikaan talvesta olla ohi, valojen ja varjojen värejä näkee yhä useammin.

Lumi on nyt pehmyttä höttelöä, se ei kannattele metsässä leveitäkään suksia. Ja lunta riittää polvien yläpuolelle, kun pohjia myöten mennään. Kovin pitkiä umpihiihtolenkkejä ei pysty tekemään. Parasta odottaa kevään hankia tai suunnata valmiille latusille.

Metsän väki on tähän aikaan talvesta vielä hieman horroksissa, vaikka lumi ei estä useimpia eläimiä liikkumasta. Hirvet ja jänikset ovat tottuneet talvisiin oloihin, kettuakin lumi kannattelee ihmeen hyvin. Teeret viihtyvät kiepeissään, ja pääsisipä kurkistamaan lumen sisäiseen maailmaan. Siellä saattaa olla monenlaista myyrää liikkeellä.

Harmaapää tarkkailee. Kuva EJ

Share

5 comments for “Metsän valot

  1. Hikka,

    taitaa olla tarpeellista sulle vähän selittää. Ei siinä oikeastansa muuta ole, mutta rauhallisesti se on otettava. Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin…

  2. Erkki

    Sepä siinä sitten: vitosen kun hiihtää sujauttaa puolen tunnin alle niin ei näe kuin rähmät.

  3. Täällä yksi hitaasti ja pysähdellen kulkeva kameranulkoiluttaja viipyi pitkän tovin tunnelmallisten kuvien äärellä. Kiitos EJ!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *