Kädessäni on lyijykynän muotoinen talipötkö. Otan uunin ranssilta tulitikkurasian. Raapaisen tulen tikkuun. Siirrän sen talipötkön päähän. Odotan hetken. Talipötkö syttyy, valo laajenee, lämmittää kättä ja mieltä. Se on kynttilä, ei mikään talipötkö. Se on kynttilä, kynttilä!
Elävä tuli tekee kynttilän. Tuuli on kynttilän vihollinen. Siksi Leminrinteen hautausmaalle keskusristin ympärille kynttilöiden sijaan asennettiin pari vuosikymmentä sitten kolme sähkölyhtyä. Niiden sanomaa ei tuuli sammuta. Myrsky-yönäkin ne julistavat: täällä nurmen alla lepäävät kristityt, jotka kerran kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja jotka – kun aika oli täysi – peitettiin isänmaan kevyellä mullalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kolmen valolyhdyn viesti laajenee hautakummuille. On pakko pysähtyä hetkeksi ohi kulkevan tien reunaan tai kävellä parkkipaikalta valomerelle ja kuulla jostain kaukaa, hyvin kaukaa, ihan ihmisen sydämen pimeydestä saakka Kristuksen sanat: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä se valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt.5:14-16).