Lumpeenkukka

Kaustan kierros, osa 4

... sä olit mun ystäväin... Kuva EJ

Kaustajärven koululla 1925. Oikealla opettajat Maija ja Emil Jaloma, vasemmalla opettaja Anna Korpelainen.

Kuvitteellisella viisikymmentä-kuusikymmentäluvun soutelukierroksella Värtsilän Kaustajärvellä jäimme viimeksi kansakoulun rantaan. Punaruskea-sävyinen koulurakennus on jonkun kuuluisan arkkitehdin (Engelin?) piirustusten mukaan rakennettu ja otettu käyttöön 1920-luvun alussa. Olen hieman epävarma arkkitehdista, mutta portaikkojen edessä olevat pylväät sopisivat hyvin Engelin tyyliin. Opettajien saunakin on tavallista komeampi, sekin ilmeisesti saman arkkitehdin suunnittelema.

Koulun pitkäaikaisia opettajia ovat Maija ja Emil Jaloma, Maija alakoulun ja Emil yläkoulun puolella. Opettajien asuntokin on samassa rakennuksessa, mutta sinne ei oppilailla ole menemistä muuta kuin erityistapauksissa.

Kulkiessa ei käsitöitä

Kaustajärven koulu.

Herää kysymys, montako koulua Suomessa lienee näin lähellä valtakunnan rajaa ja kuinka monen koulun rantaan voisi tulla vaikka soutuveneellä. Koulun pihaan johtaa useampia portteja, joista yksi näyttää hylätyltä, sillä rajan suunnasta ei ole enää mahdollista kulkea.

Koulun keittäjä kulki kerran oikopolkua kotiinsa ja ahkera kun oli, neuloi samalla villasukkaa. Pojanviikarit olivat vetäneet ohuen siiman polun yli, johon keittäjätär kompastui sillä seurauksella, että sukkapuikko pisti kämmeneen. Pojat eivät saaneet rangaistusta, opettaja ratkaisi asian sanomalla, että ei tiellä kulkiessa sovi tehdä käsitöitä!

Pilli viheltää neljästi

Äitienpäivä 1930-luvulla.

Työnnämme veneen taas vesille ja suuntaamme koulun sillan alta Heinäjokea pitkin takaisin Kaustajärvelle Pirhosenlahteen, jossa on Kaustajärven syvin kohta. Heinäjoki on se joki, jota myöten Kaustajärven vedet laskevat loppujen lopuksi Juvan- ja Jänisjokeen. Heti koulun rannan jälkeen joessa on pieni koskikin, mutta koskenlaskuun ei nyt tarvinne ryhtyä, sillä turha meidän olisi mennä takaisin rajavyöhykkeelle seikkailemaan.

Juvanjoen alajuoksulla sijainneet Wärtsilän tehtaat tuntuvat vieläkin olevan toiminnassa, sillä tehtaanpillin vihellys kuuluu neljä kertaa päivässä aivan selvästi Kaustajärvelle: työvuoron alkaessa, ruokatunnin alkaessa ja loppuessa sekä työpäivän päättyessä. Sanovat että Neuvostoliiton puolella on kello tunnin etuajassa, eli nuo vihellykset kuullaan kuudelta, kymmeneltä, yhdeltätoista ja kolmelta.

Rutnikkarannalla

Entinen Öllölä – Värtsilä -maantie kulkee nyt rannan suuntaisesti peltojen takana, tosin se ei näy veneessä istujalle. Tie on ainoa maitse kuljettava yhdystie koululle. Tien molemmin puolin on asutusta harvakseltaan, mutta talot eivät ole aivan rannan tuntumassa. Monen talon pellot ulottuvat kuitenkin rantaan saakka ja heinäseipäiden rivistöt näyttävät suorastaan juhlavilta näin lomalaisen silmissä. Lehmänkellojen ääni kalahtelee rauhoittavasti tyynenä kesäiltana järven ympäristöön.

Rutnikkaranta (kartassa Rutvikkaranta) nimenä ei ole kovin houkutteleva. Se on saanut kansan suussa nimensä niihin aikoihin, kun Kaustajärvestä nostettiin järvimalmia, ilmeisesti Värtsilän ja ehkäpä myös Möhkön rautaruukkien tarpeisiin. Rutnikka tarkoitti malmin lastaus- ja varastointipaikkaa. Tänne Rutnikkarannan seutuville suunniteltiin myös seisaketta silloin kun ensimmäisiä suunnitelmia Värtsilä-Ilomantsi-Pielisjärvi radasta tehtiin.

Kuikkapuro

Yksikätinen kalastaja. Kuva EJ

Emme ole ainoat vesillä liikkujat: Kuikkapuron suulla näyttää olevan yksikätinen kalastaja verkkojaan kokemassa. Kuikkapuro kiemurtelee Kuikkalammista kohti Kaustajärveä ja on kalamiesten suosimaa aluetta. Järvestä saa lähinnä haukea, joskus jopa kuhaa tai lahnaakin. Ahvenet saattavat kasvaa yllättävän isoiksi, särjet ja kiisket viedään kissoille. Nyt on pakko kiskaista muutama lumpeenkukka veneeseen, niin kauniita ne ovat. Jätän varret viilettämään veteen, jospa kukat kestäisivät hetken aikaa.

Kaustan kauppakeskus

Jos olisimme takavuosina jalkautuneet Pirhosenlahdessa, olisimme voineet käydä tarkistamassa, onko Antti Hämäläisen pienessä kamarissa toimiva Ol. Sisä-Karjala avoinna. Posti jaettiin tuvan puolella. Kehityksen kulku on tuonut kyseisen osuusliikkeen nyt lähemmäs Varpasalmea, Kenraalinkylään menevän tien risteykseen. Sisä-Karjalan yhteydessä toimii myös posti. Kauppa on ns. sekatavarakauppa, mikä tarkoittaa, että sieltä saa melkein kaikkea, mitä ihminen kaupasta tarvitsee. Jospa oikaisisimme kaislikon poikki, vetäisimme veneen Varpasalmen sillan kupeeseen ja patikoisimme vajaan kilometrin “Osulaan”. Näyttää tuo post’autokin juuri kulkeneen.

Seuraavassa jaksossa soudamme Varpasalmen sillan alitse Varpalammille. Siellä sijaitsi Kaustajärven rajavartiosto.

Tellervo

Share

17 comments for “Lumpeenkukka

  1. Lissu
    5.2.2011 at 8:23

    Olen kuullut, että ennen vanhaan oli ihan yleinen tapa, että naiset neuloivat kävellessään sukkia ja lapasia. Kaikki aika oli käytettävä hyödyksi. Sanotaan, että käveleminen ja neulominen tekevät hyvää aivoille. Näin ollen entisajan emännät ovat saaneet luonnostaan kunnon aivojumppaa ilman, että siihen olisi tarvittu erikseen asiantuntijoiden neuvoja.
    Muistan itsekin 50-luvulla värkänneeni jotain ompelutyötä neljän kilometrin koulumatkalla. Ja se johtui ihan siitä,että olin niin innostunut käsitöistä.

  2. Erkki Jormanainen
    5.2.2011 at 16:29

    Minua yrittivät opettajat kansakoulussa opettaa virkkaamaan. En osaa vieläkään.

  3. Irene Peuuhkurinen
    5.2.2011 at 19:42

    Asuin lapsena Lahdessa. Siellä Kaitueen mummo (Liisa-Maija Laaksosen apen tai anopin äiti) kulki kori käsivarrella kauppaan. Korissa oli lankoja ja hienoja KIRJONEULEITA syntyi kauppareissuilla, vaikka se ei kovin pitkä ollutkaan. Ostokset kai pantiin lankojen joukkoon. Neuleet menivät myyntiin.

  4. Mirja Pusa
    6.2.2011 at 8:36

    Ihmettelin aina nuorena, kun kuulin, että Sepon mamma neuloi pimäässä, kun ei nukuttanut eikä se häirinnyt toisia nukkujia.
    Paha kun pimeässä ei voi lukea, saisin minäkin unenpäästä kiinni.
    Yöllä tulee ideat mieleen jostain “tiedostosta”, vois kirjoitella
    näyttelemisestä ja runojen esittämisestä kouluaikaan tai lähettää jonkun kuvan tähän lehteen.
    Terv. Pusan Mirja

  5. 6.2.2011 at 10:16

    Kirjoitukseni otsikko “Lumpeenkukka” ei tuo ensimmäiseksi
    mieleen että kommenttikeskustelu lähtisi
    etenemään naisten käsitöistä. Niin pienestä
    se voi olla kiinni! Koen positiivisena sen
    että lukijat löytävät jotain omakohtaisesti
    koettua. Mirja ja kaikki toisetkin, tuokaa vain rohkeasti
    omat tarinanne esiin, kyllä kaikille löytyy
    omat “fanittajansa”.
    PS Olen tulkinnut että Värtsin toimitus on myös
    samaa mieltä.

  6. tikatar
    7.2.2011 at 18:18

    Olen mielenkiinnolla seurannut Tellervon matkaa Kaustajärven ympäri. Onpa tuttu mies kuvassa rapumertoineen tuossa Turusen laiturilla. Ravut Kaustajärveen istutti aikoinaan opettaja Emil Jaloma. Lapsena oli jännittävää katsella sillalta, kun ravut kulkivat joen pohjassa. Joki ei jäädy talvella, koska virta pitää sen sulana. Silloin voi nähdä koskikaran hyppivän rantakivillä sillan pielessä. En ole aikaisemmin kuullut jokilahdesta käytettävän nimeä Pirhosen lahti. Eräässä vanhassa kartassa ko. lahden nimenä mainitaan Jouhtenuksen lahti.

  7. 7.2.2011 at 18:37

    On ollut mukava koota tätä
    “palapeliä”. Pienetkin lisäpalat täydentävät
    kokonaiskuvaa! Tuota rapujuttua en ole ennen
    kuullutkaan. Jouhtenuksen lahti nimityksenä
    kuulostaa loogiselta. Pirhosenlahdeksi sitä
    sanottiin järven toisella puolella siksi
    että siellä oli asunut joskus Pirhosiakin.

  8. Eero Tarvainen
    2.8.2011 at 10:49

    Tervehdys Tellervo täältä Jyväskylästä. Kuvassa Kaustajärven koululta v.1925 pitäisi olla tätini Toini s.1915, setäni Toivo s.1916 sekä isäni Veikko Tarvainen. Minulla on hieman toisenlainen äitienpäiväkuva, mutta tässä 30-luvun kuvassa lienee myös mummoni Lyyli. Siihen aikaan Kaustajärven colligea kävivät tätini Anna ja Sirkka sekä setäni Arvo. Että tämmöttii tälläkertaa.

  9. 2.8.2011 at 17:02

    Mukava huomata että Värtsiä luetaan siellä
    Keski-Suomessakin. Mieheni ei tiedostanut tämän nimisiä
    Tarvaisia mutta hän sanoi että alemmassa kuvassa
    on Linda Tarvainen os Hiltunen, miehen nimeä hän
    ei muista.

    Koska Eero Tarvainen taitaa olla uusi kommentoija,
    mikä on ilahduttavaa, korjaan vielä kommenttiani
    “Kirjavinkkausta” jutun lopussa. Tarinan “Riikku”
    on kirjoittanut nimim Tellervo, ei siis Johannes.

    Aivanhan tässä menee pää pyörälle miesten kanssa
    netissä sähläillessä, mutta haitanneeko tuo
    mittään!

  10. Anita Malin
    3.8.2011 at 20:25

    Tellervon mainitsemasta Linda Tarvaisen kuvasta hieman lisätietoa.
    Kyselin vanhemmalta veljeltäni muistaako hän Lindan miehen nimen. Hän muisteli että Lindan mies oli nimeltään Heikki.

  11. Eero Tarvainen
    4.8.2011 at 8:07

    Tervehdys! Katsoppa kirjavinkkaus, kestoilin siinä isänpuolen sukujuuria. Eero

  12. JT
    7.10.2011 at 19:45

    Mie oon ton talon nykynen asukki. Laittakee lisää vanhoja kuvia, ois jännä nähä!

  13. 8.10.2011 at 8:03

    JT tarkoittaa ilmeisesti kuvia Kaustajärven entisestä
    kansakoulusta. Itselläni ei ole muuta kuin tämän jutun
    yhteydessä oleva äitienpäiväkuva, mutta jospa joltakin,
    esimerkiksi koulun läheisyydessä asuneelta, vielä löytyisi.

    Yksi sisäkuva taisi olla “Römppäkelit” jutun yhteydessä.

    Laitetaan haku päälle!

  14. Tarmo Tikka
    18.7.2012 at 18:39

    Hei!
    Kaustajärven koulun opettajien sukunimi oli aikaisemmin Jääskeläinen. Minäkin aloitin kouluni vielä sen nimisten opettajien johdolla. He muuttivat nimensä sodan jälkeen Jalomaksi. Vuosilukua en muista.
    Rutnikkarannasta on perinnetietoni mukaan ajettu talvisin järvimalmia vain Värtsilän tehtaalle. Rahtitie seuraili alavia paikkoja ja soita. Sen aukko oli 1940-1950 lukujen taitteessa vielä nähtävissä. Se lähti Heinäjoen suulla olevan lahden pohjukasta. Sillä lahdella ei liene koskaan ollut varsinaista nimeä kyläläisten keskuudessa.
    Tarri

  15. Kalevi Tikka
    19.7.2012 at 20:44

    Muutama sana järvimalmin nostosta. Siitä työstä on jäljellä vain nimet. Järvmalmi kaavittiin eräänlaisella rautareunaisella haavilla järvenpohjasta. Vietiin rannalla kasoihin ja niiden kasojen nimi oli rutnikka. Kun malmia oli tarpeeksi paljon kasattuna se poltettiin eli ( pasutettiin ) puhdistettiin enimmät lietteet pois ja vasta sitten vietiin sulattettavaksi, eli “tominalle”se on masuunin kansanomainen nimi.
    Järvimalmi muodostuu pohja- ja pintaveden rajapinnalle. Veteen liuennut rauta tulee järvenpohjassa olevien “lähteiden” kautta kosketuksiin pintaveden kanssa. Rauta ei saostu malmiksi pelkästä järven pintavedestä. Malmi voitiin kuoria noin kymmenen vuoden välein. Se on eräänlainen uusiutuva luonnon vara. Rutnikkarannan pasutettu järvimami vietiin vain Värtsilän masuunille.
    Käykää Ilomantsin Möhkössä siellä Pytingillä on hyvin havainnollistettu tämä malmin nosto ja sulatus prosessi.

  16. 19.7.2012 at 21:34

    Aivanhan tässä ilahtuu kun huomaa että
    “vanhoille” jutuillekin löytyy lukijoita.

    Kiitos tarkentavista tiedoista!

  17. 29.12.2012 at 14:35

    Kaustajärvi on nyt jään ja lumen peitossa,
    mutta saanen ojentaa talvisen
    lumpenkukan muodossa kiitokset UPM:n
    Hannoselle kuin myös raivausporukalle.

    On ollut heidän kanssaan puhetta maisemointihakkuista
    ja nyt tehty risusavotta on saanut aikaan sen, että
    näkyvyys Varpasalmelta molempiin suuntiin järveä
    on parantunut huomattavasti.

    Ehkä palailen Värtsissä aiheeseen vielä kevään
    korvalla. Jos vaikka saisin aikaiseksi ennen ja jälkeen kuvan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *