Outo tapaus

Suomalainen 48-vuotias mies aiheutti häiriötilanteen ollessaan saapumassa matkailuautollaan Venäjältä Suomeen Niiralan rajanylityspaikan kautta keskiviikkona iltapäivällä. Asiasta kertoo rajavartiosto tiedotteessaan.

Käytyään normaalisti passintarkastuksessa hän kieltäytyi tullitarkastuksesta, lukittui ajoneuvoonsa ja lähti pakenemaan paikalta Tohmajärven suuntaan. Pohjois-Karjalan rajavartioston partio lähti perään hälytysajoneuvolla yhdessä tullin edustajan kanssa.

Mies ei suostunut pysähtymään pysäytysvalosta ja -merkeistä huolimatta ennen Kaurilassa sijaitsevaa risteysaluetta, mutta pysäytti sitten ajoneuvonsa keskelle tietä. Rajapartion käskiessä miestä tulemaan ulos, hän ei suostunut, vaan käyttäytyi uhkaavasti ja uhkaili sanallisesti. Tämän jälkeen mies jatkoi yllättäen matkaa Tohmajärven suuntaan.

Henkilö ajoi kuudenkympin nopeusrajoitusalueella noin kahdeksaakymppiä, välillä myös keskellä tietä. Vastaantulevaa liikennettä oli kohtalaisen paljon. Hänet valmistauduttiin pysäyttämään toisen Rajavartioston partion avustamana ennen Tohmajärven keskustaa.

Taltutus kaasusumuttimella

Ajoneuvo pysähtyi kuitenkin Uudessa-Värtsilässä Tohmajoentien risteyksessä sijaitsevalle linja-autopysäkille. Mies ei edelleenkään suostunut tulemaan ulos ajoneuvosta, vaan jatkoi uhkailua. Tuolloin rajavartioston partio taltutti hänet kaasusumuttimella.

Kuljettaja vietiin takaisin Niiralan rajatarkastusasemalle. Tullitarkastuksessa ajoneuvosta ei löytynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Selkeää motiivia käyttäytymiselle ei vielä tiedetä. Alkoholilla tai huumaavilla aineilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Motiivia pyritään selvittämään edelleen esitutkinnassa. Mies päästettiin jatkamaan matkaa. Hänen epäillään syyllistyneen ainakin virkamiehen vastustamiseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Tapauksesta on oltu yhteydessä poliisiin. Pohjois-Karjalan rajavartiosto suorittaa tapauksen esitutkinnan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *