Tästä on kysymys!

Viännettäämpä tämä viitoitus asia kuvin ja kartoin.  Asia ei ole ollenkaan yksinkertainen, johtuen Kaustajärven kylän laajuudesta ja asutuksen sijoittuen järven molemmin puolin. Myös järven sijainti päätyen aina valtakunnan rajalle hankaloittaa ja rajoittaa liikkumista. Jos rajaa ei olisi, järven ympäri olisi todennäköisesti aikanaan tehty tie, jota kautta kulkeminen olisi helpompaa. Nyt kulkijat päätyvät järven etelä- ja pohjoispuolta kulkien lopulta umpikujiin.

Otin Googlen kartta ohjelman avukseni ja virtuaalisesti kuljin tietä pitkin etelästä sekä pohjoisesta kulkien kohti Kaustajärveä. Googlen kamera-auto kuvannut autolla pääväylät menneinä vuosina.

Tutustu Googlen kartta palveluun josta voi katsella tietä ja maisemia tästä.

Etelästä päin tultaessa Kaustajärvelle.

Saavuttaessa Värtsilästä päin, ajettaessa Ilomantsin tietä, miljoonakallion ohi kohti Saarivaaraa ja Tuupovaaraa saavutaan Kaustajärven kylälle opastavan kyltin kohdalle. (Kaustajärvi tekstin tilalle on vaihdettu nyt Mökkivaara).

kaustajärvi -opastus värtsilästä päin

Ajaessani vielä eteenpäin saavun risteykseen joka opastaa kääntymään oikealle jos ja kun haluan mennä Kaustajärven kylälle. Tie kääntyy (tieltä nro 500) asfalttitieltä hiekkatielle, jota Googlen kamera-auto ei ole enää kuvannut. Risteyksen tienviitta oikealle: Mökkivaarantie. Sijanti kartalla Kaustajärven eteläpuolella, kartta alla.

kaustajärvi - mökkivaarantie riesteys

Mökkivaarantie päättyy lopulta umpikujaksi lähelle venäjän rajaa.

google_kartta
Kartta suuremmaksi hiiren klikkauksella.
mokkivaarantie_umpikuja
Mökkivaarantie päättyy umpikujaan. Kartta suuremmaksi hiiren klikkauksella.

Pohjoisesta päin kulkijat

Tässä risteys Ilomantsista päin tultaessa josta vasemmalle kääntyy Halkolahdentie, jota kautta kulku mm. Ulriikantielle, (jonne ei pääse Mökkivaarantieltä).

halkolahdentieltä ulriikantielle

kaustajarvi_toisella_puolella jarvea halkolahdentie ja ulriikantie
Klikkaa hiirellä suuremmaksi.

Umpikuja sielläkin!

Klikkaa suuremmaksi hiirellä.
Halkolahdentie päättyy myös umpikujaan. Klikkaa suuremmaksi hiirellä.

Kaustajärven ympäri ei voi tehdä tietä, jota ajaen pääsisi Kaustajärven pohjois- ja eteläpuolille, koska Venäjän raja tulee vastaan!  Kaustajärvelle suuntaavat ja opasteiden myötä Mökkivaarantielle kääntyvät, esim. Ulriikantietä etsivät eivät pääse perille vaan joutuvat kääntymään takaisin ja etsimään pohjoisemmassa olevan Halkolahdentien josta pääse sitten esim. Ulriikantielle.

Valtakunnan raja vastassa. Tietä ei ole järven ympäri. Klikkaa hiirellä suuremmaksi.
Valtakunnan raja vastassa. Tietä ei ole järven ympäri. Klikkaa hiirellä suuremmaksi.

Lainaus Erkki Lintusen  Ely-keskukselle tekemästä ehdotuksesta:

”Olen ehdottanut, että nuoliviitat poistetaan ja kylän etelä- ja pohjoispuolelle pystytetään ns. paikannimi-kilvet, samalla tavalla kuin on Saarivaaran laidoilla. Eräässä tilaisuudessa asiasta keskusteltaessa pidettiin tärkeänä, että paikannimi-kilpi pitäisi saada myös Kaustajärventielle Kenraalinkylästä tulevia varten ennen Väinö Linnan sotareissusta kertovaa opastaulua ja hautausmaata”. 

paikannimi_kaustajärvi

Lue koko juttu Värtsistä: Kaustajärven tienviitat, 22.6.2012

24.11.2013 lisättyjä uusia kuvia aiheesta.

mokkivaara

mokkivaara_risteys

mokkivaarantielle

halkolahdentielle

151 ajatusta aiheesta “Tästä on kysymys!”

  1. Outoa ”pohdiskelua”. Eihän kaikkea tarvitse lukea eikä uskoa. Tietojen hankkiminen ei ole helppo homma. Onneksi on muitakin tiedon janoisia, jotka antavat lisätietoa. Tiedon jakaminen on hyvin tärkeää.

  2. Kunnanhallitus 18.06.2012 § 226
    Erkki Lintunen Kaustajärveltä on esittänyt kirjeellään 25.4.2012 kunnanhallitukselle, että nykyinen Kaustajärvi-nuoliviitta, joka osoittaa Kaustajärven Mökkivaarantielle, tulisi
    harhaan johtavana poistaa.

  3. Väännetään vielä rautalangasta! Nuoliviita (sekä Kaustajärvi- että Mökkivaara -nuoliviitat) pois ja kylän laidoille Via Karelian varrelle Kaustajärvi-paikannimikyltit.

    Se sopinee hyvin ja tasapuolisesti kylässä asuville ja vapaa-aikojaan viettäville – kuin myös heidän luokseen saapuville vieraille.

    Jatketaan tavoitteen saavuttamiseksi yksituumaisesti!

  4. 2. sivustaseuraaja

    Vastoin tiettyjen kirjoittajien uskomusta Kaustajärvi ei ole maailman napa eikä erityisasemassa, ei Kuopiosta, eikä edes Kemien mäeltä katsottuna riipumatta siitä asuuko siellä entinen kylän pappi vai ei.
    Kunnanhallituksen/-valtuuston tulee kohdella kaikkia Tohmajärven kyliä samanarvoisesti, eli harkittuaan asian merkitystä ja vakavuutta, sen tulisi ajaa paikkanimikylttiasiaa kunnan kaikkien kylien puolesta, ei yksin Kaustajärven.
    Jos ELY-keskus on toiminut asiassa Suomen lakien mukaisesti, niin pulinat pois. Ei asiat HUUTAMALLA muuksi muutu. Asiasta näyttää tulleen pakkomielle tietylle porukalle, valitettavasti. Siltainssin keskiyön kommenttiin on helppo yhtyä.

  5. Maailman napoja

    Varoituksen sana 2.sivustaseuraajalle
    näin on ennen menetelty…..Värtsissä

    Monissa muissakin yhteyksissä on tullut tietty värtsiläisten nurkkakuntaisuus ilmi.

    Helpolla ei joukkoon mahdu eikä hyväksytä.

    Vaikeat asiat (=lue ulkopuolisten kommentit) joko vaietaan kuoliaiksi tai savustetaan ulos tavalla tai toisella.

    Sama meuhkaus ja asioiden vatvominen vaan saa jatkua ja jatkuukin ”ulkopuolisten” toppuuttelusta huolimatta.

  6. Entinen Värtsilän seurakunnan kirkkoherra ja nykyinen Kaustajärvellä eläkepäiviään viettävä pappi ja Tohmajärven kuntaan kiinteistöveroaan vaimon kanssa maksava kuntalainen on lukenut myöskin ”2. sivustaseuraajan” mielipiteen.

    Rohkenen valittaa, että hänenkin veroeurojaan on Pohjois-Savon ELY-keskus tuhlannut typerästi, kun ei kuunnellut täällä sivussa-asuvien ”anomuksia” ja koko Tohmajärveä edustavan kunnanhallituksen esitystä.

  7. Kannatan minäkin kylien tasapuolista kohtelua. Katson kuitenkin, että Kaustajärven osalta kysymyksessä on tarve virheellisen tieopastuksen korjaamiseen. Ei tulisi silti mieleenikään vaatia muihinkin kyliin vääriä opasteita edes tasa-arvon nimissä.

    Lupaan jättää tämän asian lisäkommentoinnit tekemättä ja, jos se on itselleni liian vaikeaa, ainakin vähemmälle. Tullut kieltämättä ihan liiaksi puututtua asiaan, joka ei ole itselle ainakaan elintärkeä.

  8. ”Maailman napoja” -puskan takaa ampujalle: Neuvostoliitto vei Moskovan rauhassa suurimman osan Värtsilästä mukaan lukien teollisuus-, kauppa-, kulttuuri-, seurakunta-, ym.keskuksen, joka nyt olisi kaupunki.

    Vuosituhannen alussa ensin seurakunta ja sitten kunta palasivat Tohmajärveen. Sen jälkeen on tapahtunut radikaalia tyhjennystä: kirjasto, pankki, kauppa, terveysasema, urheilutalo (vain kyltti on jäänyt pois viemättä), Kaustajärven rajavartiosto oltuaan hetken neuvottelutalona, pappila ja nyt on aiottu panna kirkko kylmilleen odottamaan Luojan keväistä lämpölamppua. En ota kantaa tyhjennyksen syihin. Mutta haluan osaltani kaikesta huolimatta toimia ”Vireän Värtsilän” puolesta, niinkuin eräät muutkin Tohmajärven kylät oman kylänsä puolesta.

    Eilen eräs tuttavani kertoi muistavansa aikaa, jolloin Värtsilä-nimi haluttiin kokonaan pois ja tilalle Niirala. Ei se ihan niin mene. Olkoon Niirala, kunhan ei sotketa sitä Kuopiossa olevaan Niiralaan. Ehkä siinä onkin seuraava Kuopiossa operoivan Pohjois-Savon ELY-keskuksen tieviittojen tilaamisen ja vaihtamisen/poistamisen aihe?

    Kitee on tiettävästi palauttamassa ”kirkkaansa” takaisin menetettyään tosin Marimekon. Tohmajärvi taistelee maantien suunnasta ja pankin konttorin säilyttämisestä Kemien mäellä.
    Apteekilla ei ole halua lähteä pois. Rupusakkia täällä riittää kuluttajiksi, ja palvelu siellä on korkeatasoista ja ystävällistä ja auttavaista. Ollaan ihan tuttujakin.

    Entisen Värtsilän keskustasta on kohtuumatka kuntakeskukseen. Koko Tohmajärvele on tärkeää, että perusterveydenhoitoa saa omassa terveykeskuksessa.

    Asiat ovat kohtuullisen hyvin, niin hyvin kuin köyhässä Suomessa on mahdollista. Miksi sitten sivusta seuraajat närkästyvät, jos Kaustajärvelle vaadiaan järkevää, toimivaa ja ajantasalla olevaa tieviitoitusta? Tulkaa sieltä puskan takaa minua tapaamaan. Jutellaan! Keitän murokahvia, jos tuotte kerman tullessanne! Halkolahdentie ja Ulriikantie on lanattu eilen, samoin 200 metriä omaa tietä yläpihalle ja siitä vielä alapihallekin asti. Tervetuloa! Susiakaan ei ole näkynyt! Ei tarvitse pelätä! Ja Ellinoora kerjää vastaanottaessaan rapsutuksia.

    Värtsissä jatketaan värtsiläisten asioiden esillä pitämistä ja ollaan kiitollisia kaikista muualta siihen lähetetyistä kirjoituksista, kommenteista, valokuvista, musiikkituotteista ja ennen muuta rakkaudesta Värtsilää kohtaan.

    Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen lahjoitustilin numero löytyy Värtsistä.

  9. Sakar Hoi elä sie jätä kommentijas, uatteleppa, jos sie tarviisit jostai syystä hälytysajoneuvoo, ni sie joutusikii hihkasee paikkan nimeks Mökkivuara, ja hälytysajoneuvo pyyhkäsiskii Outokumpuu ni mitä se sakar sitte tekis.

  10. Kukapa omia asioitaan ajaisi, ellei asianomaiset itse! Heillä siihen täysi oikeus!

    Jos keskustelu ärsyttää joitakin, ko. juttua ja ko. aiheeseen liittyviä kommentteja ei ole kenenkään pakko lukea.

    Ehdotus kaivelemaan Värtsin juttuarkistoja ja nostamaan sieltä esille muita mielenkiintoisia juttuja ja keskustelun aiheita.

    Aika aikansa kutankin! Marraskuun kuumaperuna ollut tämä, joulukuussa se on ehkä ihan muu aihe! Mukavaa viikonloppua!

  11. Hätäkeskus kyllä kysyy osoitteen. Sakarilla ilmeisesti Mökkivaarantie (mistähän lie Tohmajärven kunta tuollaisen tien nimen keksinyt???)
    Vaihtakaa se Mökkivaarantie Etelä-Kaustajärventieksi ja Halkolahdentie Pohjois-Kaustajärventieksi niin joutaa ne vanerilevytkin pois tienvarresta ja kaikki löytää papin ja Sakarin ;-P

  12. Pentti Pakarinen

    Muistan kun 1930 luvun lopulla K……järvi täytti kylän nimen
    vaadittavat tirektiivit,kirjoitin osan pistekirjoituksella koska
    täytellisen nimen kirjoitus tuntuu ärsyttävän.
    Seurasin pikkupoikana keväällä alkaneita puutavarauittoja mitkä
    suuntautuivat vanhaan WÄRTSILÄÄN.
    Uitot kun oli päättyneet tuli malminruoppaus lautat,kyllä seurattavaa
    riitti.Kaikki tämä tapahtui KAUSTAJÄRVELLÄ
    Sitten seurasi se pakkolunastus ja kylästä jäi vai osa jäljelle.
    Nyt tuli 3:sta paikannimi opastusmerkistä ÄLY:tön meteli.
    Puskista ampujia näkyy riittävän!!

  13. Kalevi Tikka

    Samoilija kysyy kuka keksi Mökkivaaran tien ja vastaan Taisto ja minä sekä Aimo. Osoitejärjestelmään siirryttäessä Kunta ( Värtsilä ) nimesi tien Koulutieksi? Koska Taisto oli jo ostanut kouluntilan itselleen niin hän tuumi nimen olevan harhaan johtavan ja niinpä lähti esitys nimeksi Mökkivaarantie ja minusta se nimi on edelleenkin erinomainen nimi ja pääsehän sitä tietä myös kyseiselle vaaralle. Mitä muutoin tulee tähän opasteiden ”soppaan” niin tässä on Kafkamaisia piirteitä liiaksikin. Kuinka yksinkertainen asia osataankin tehdä viranomaispäätöksellä typeräksi.

  14. Niinpä, niin, juuri viranomaispäätöksestä on kysymys! Ja sen vuoksi on kansalaisen ja kuntalaisen pidettävä puoliaan ihan tien päällä, Värtsin pastoilla, Karjalaisen palstoilla, ehkä myös Pohjois-Karjalan radiossa. Ollaan kuulolla! Eikä pelätä puskista ”ampujia”!

  15. Hyvä nimi se on. Yhtä hyvin se olisi voitu nimetä vaikka Tarvaisentieksi, Hiltusenväinöntieksi tai joksikin muuksi. Eihän nimen tarvitse osoittaa mitään paikkaa.

  16. Jaa..Mökkivaarantie on hyvä nimi, mutta sama sinisellä pohjalla eli MÖKKIVAARA johtaa harhaan 😉 Ei oikein pysy ajatus mukana…

  17. Lainaus Pentti Pakarisen kommentista: ”Muistan kun 1930 luvun lopulla K……järvi täytti kylän nimen vaadittavat tirektiivi..”

    Tarkennus, asiassa ei ole kysymys kylän nimestä vaan paikan nimestä!

  18. Mikäs viitta sen MÖKKIVAARAN tilalla pitäisi olla .. RUSSIA VAI 😉

  19. Hei haloo !

    Sivusta seuranneena ja Värtsilässä sillointällöin vierailevana lisään minäkin kommenttini tänne keskusteluketjuun.
    Maailmassa käydään tälläkin hetkellä sotia, on nälänhätää yms. Suomessakin leipäjonot vain kasvavat. Ihmisillä on oikeasti hätä, mutta täälä palstalla vain väännetään tikusta asiaa. Kaikki, jotka ovat tähänkin asti Kaustajärvelle halunneet, ovat perille löytäneet ilman tienviittojakin. Rauhallista Joulun odotusta kaikille…

  20. Ierikka! Mitä vaihtoehtoja se Savon ELY on sinulle ehdottanut..pelkkä EI vai jotakin muuta..Olisi ihan kiva kuulla vastapuoltakin.. ;.)

  21. Selvällä suomenkielellä yhä uudelleen: Mökkivaarantien nimeä ei ole kukaan pyytänyt poistamaan. Kaustajärven (neljää !!!!!)sinistä NUOLIviittaa on pyydetty poistamaan, siis jokaista neljää – HARHAAN JOHTAVINA ja TARPEETTOMINA. Mökkivaara-NUOLIviitta ei johda harhaan, mutta on TARPEETON.

    Se mitä tarvitaan, on PAIKANNIMI-kyltit etelä- ja pohjoislaidoille Via Karelian varrella. Mielellään myös Kaustajärventielle Öllölän ja Kenraalinkylän suunnasta tulevia varten.

    Mitä varten ne PAIKANNIMI-kyltit tarvitaan? Sitä varten, että Kaustajärven molemmat puolet ja aika isolla alueella Via Karelian kahden puolen on noin 60 kiinteistöä, joille johtaa Mökkivaarantie, Kaustajärventie (Kenraalinkylän suuntaan), Halkolahden/Ulriikantie ja Ahvenlammintie. Tällä alueella on myös Kaustajärven hautausmaa ja Kahelinin kuljetusliike.

    Juuri siksi, etteivät Pohjois-Savon ely-keskuksen herrat näe taloja Via Karelian varrella, mutta osaisivat löytää mm. Halkolahden tielle, tarvitaan ne PAIKANNIMI-kyltit. Jos ei Kaustajärvi ole Petri Keräsen mielestä kylä, niin älköön sitten. On se kuitenkin PAIKKA, jossa on noin 60 kiinteistöä.

    Hän voi tulla käymään paikalla, jota me olemme vuosikymmeniä pitäneet kylänä.

    SIIS: Auttaisiko Kerästä muuttamaan mielensä, jos hän saisi laittaa vain PAIKANNIMI-kyltit, kun ne ovat TODELLA tarpeelliset. Ei kai se ely-keskus voi olla muuta varten kuin että ihmiset löytäisivät haluamiinsa osoitteisiin. Vai mitä varten ne tietkään ovat, jos eivät sitä varten, että niitä myöten viittojen ja kylttien avulla mahdollisimman varmasti, helposti ja turvallisesti päästään perille? Myös ilman navigaattoria!!!!

    Minä en itseni vuoksi tarvitse Kaustajärvelle mitään viittoja ja kylttejä. Mutta minun vieraani tarvitsevat. Tämä on empiirisesti saatua tietoa, siis tieteellisesti pätevää. Ei vain mielipidettä, uskoa, luuloa, kuvittelua, vaan tieteellisesti saatua tietoa. Empiirisellä metodilla saatua tietoa!!!

    Ja sitten vielä: Lopettakaa lopettamisen löpöttäminen. Minä kirjoitan Värtsiin juuri tästä asiasta niin kauan kuin päätoimittaja sen sallii. Jos se ei kiinnosta jotakin, niin ei tarvitse lukea. Voi kääntää katseensa ja töllöttää TV:sta ”Kauniita ja rohkeita”. Siellä on korkeatasoista taidetta ja tyylikästä amerikanenglantia.

    Vaientamisen vaatimus antaa valtionhallinnon viranomaisille luvan jatkaa mielivaltaa vetoamalla lakiin ja asetukseen tarkoitushakuisesti. Lait ja asetukset ovat sitä varten, että yhteiskunta toimisi aina vain paremmin ja paremmin ja olisi ajantasalla. Tiedän tarkalleen, että lakeja ja asetuksia voi ja tarpeen vaatiessa pitää soveltaa. Soveltamisessa on virkamiehen apuna kansalaisten, kuntalaisten tai kyläläisten mielipide.

    Petri Keräsen viittaus siihen, että on otettu paljon yhteyksiä, on hämäävä. Siinä ei kerrota, millaisia mielipiteitä ja minkä verran mitäkin on esitetty.

    Alkaakin tuntua nyt siltä, että ”taistelen” enemmän demokratian ihanteen puolesta byrokratiaa vastaan kuin kaustajärveläisten puolesta.

    Ennenkuin joku puskasta puhisee, että se Lintunen pyrkii johonkin, ehkä eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon, niin ilmoitan, että EI PYRI. Eduskuntavaaliehdokkaaksi pyydettiin vuosia sitten Kymen läänin vaalipiirissä. En asettunut. Lemin kunnanvaltuustossa ja hallituksessa istuin siellä asuessani ja sain hyvää kokemusta siltä alalta. Vaan en kohdannut tämmöistä asioiden sekoittamista ja vellomista kuin täällä Keski-Karjalassa ja Pohjois-Savon ely-keskuksen valta-alueella.

  22. Ne ehdottivat, että MÖKKIVAARA. Minä kommentoin: Ei hyvä! Ketutkin sille nauravat. Kysymykseen, miksi tarvitaan mitään sen Mökkivaarantien alkuun, en ole saanut vastausta, ellei vastauksena pidetä, että kartalla on…

  23. Kunnasta kuulin jotakin ”Kaustajärven Kappelista” ennakkomerkkeineen ja ”Kaustajärven hautausmaa” ennakkomerkkeineen ¨oli mennyt sinne vastaus tiedoksi…. Oletkohan nyt ihan reilu vai pimitätkö kyläläisiltä muut vaihtoehdot…aika epäreilua syyttää viranomaisia kun on tarjottu vaihtoehtojakin.. ;-(

  24. Eira Varonen

    Mökkivaaran kyltti saanee jäädä paikalleen. Pitäähän sitä sen verran Ely:ä vastaan tulla. Onhan kyltin tekeminen maksanut varmaan.. .. tuhansia euroja.

    jos vaarojen ja lahtien mukaan kylttejä alettaisiin laittelemaan .. niin Halkolahden tienristeykseen olisi sopiva kyltti: Halkolahti. Sehän ko. tien päästä löytyy, kuten Mökkivaarakin toisen tien opasteen päästä.

    No tästä ei ole kysymys luonnollisesti, kunhan saivartelen kuten muutkin samoilevat eksyksissä välillä.. aiheesta

    Erkille: pidä pää kylmänä! Kiviä varmasti satelee suunnasta jos toisesta, jokaiseen ei enää tarvitse reagoida välttämättä ollenkaan. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. iso pyörä pyörii, tai vielä toisella tavalla kuvaillen.. odotellaan milloin koho alkaa liikkua. Odottavan aika voi olla pitkä!

  25. Odottelen niitä vaihtoehtoja, jotka on annettu..en viitsisi itse arjen tuljen pyytää kunnasta sähköisenä ELYn vaihtoehtovastausta ja liimata sitä sitten tänne kaikkien nähtäväksi.. 😉

  26. Eira Varonen

    Käsittääkseni Elyn osalta ei vaihtoehtoja ole olemassa. Asia on käsitelty loppuun, on kerrottu monissa medioissa heidän kantansa.

    Erkille tulleita yksityisiä sähköpostivastauksia Ely-keskuksesta Värtsi ei voi luonnollisesti julkaista julkisesti.

    Ely:ltä ei liene tullut mitään ns. julista tiedotettavaa vastausta päätöksestään!? Lienee Kuopion Elyn:n ilmoitustaululla luettavissa ns. virallisella ilmoitustaululla? En tiedä Elyn tiedotus/päätös protokollasta. Kyltit vaihtuu ainakin, päätösten johdosta.

  27. No! Alkuviikosta on vastaus täällä…mennyt kuntaan tekniselle osastolle ja kunnanjohtaja Riikoselle – siis julkinen!

  28. Eira Varonen

    Samoilijalle. – Pyydä vain ja lähetä julkaistavaksi Värtsiin, jos viitsit.

  29. Jos ei Ierikka sitä itse tee….sanotaan keskiviikkoon mennessä.. 😉 Ei sitä pitäisi ketää ruoskia kuulematta…

  30. Eira Varonen

    Jos jollakulla lukijoista aikaa niin..

    Suomen laki löytyy netistä, luonnollisesti nykyaikana. Olisi kiva kaivaa sieltä esiin ko. asiaan liittyvä lakipykälä johon Ely-keskuksen päätös perustuu.. Siinäpä askaretta viikonlopuksi. Pallo on heitetty! Katsotaan kuka ottaa kopin ensimmäisenä!

    Lainsäädäntö
    Suomen sähköinen säädöskokoelma sekä ajantasaisten säädösten ja alkuperäisten säädösten kokoelmat.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/

  31. Asian jouduttamiseksi,Samoilija,voisit toimittaa Värtsiin ”vaihtoehtoja” jo maanantaiksi. Sehän olisi kovin läpi näkyvää!
    Jos vaikka niiden näkeminen paljastaisi, että eräässä vaiheessa Pohjois-Savon ely-keskus on kohdellut Kaustajärveä ihan kylänä.Silloin minulle esiteltiin moniakin kylttejä. En vain nyt löydä niitä tällä läppärillä. Joko taitoni eivät riitä. Tai sitten ne ovat tulleet paperilla postitse ja ovat Kaustajärvellä, jonne palaan, kun ennätän.

    Mutta, Samoilija, anna palaa!!!

  32. Eira Varonen

    Hämmennetään soppaa lisää, tuntuu suolaa puuttuvan vielä vähän, minun makuuni ainakin.. Lähdetään reilusti ns. sivuraiteille ja annetaan keskustelun rehottaa reilusti, siis kaikkien .. kaikkien kukkien kukkia vaan..

    Wikipedian tietolähteeltä löydettyä tietoa: lie miten ajantasalla, Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan, mutta näin on ollut ainakin joskus:

    Taajama
    (ruots. tätort, tansk. byområde, norj. tettsted) on Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa käytössä oleva käsite, jonka avulla voidaan tilastoida väestökeskittymiä hallinnollisista rajoista riippumatta.

    Taajamaksi määritellään asutuskeskittymä, jossa asuu vähintään 200 asukasta ja asuinrakennusten etäisyys on enintään 200 metriä. Taajaman vastakohta on haja-asutusalue.

    Täyttöökähän tämä taajama käsite edes Värtsilän kylällä….? Oho! Taitaa olla taajama kyltti kortilla..

    Asumakylä
    Talouskylä voi koostua yhdestä tai useammasta asumakylästä. Asumakylän yhtenäinen asuntoalue muodostuu yhtenäisen viljelysalueen tai yhteisen tien lähiympäristöön. Asumakylän alueella voi olla vähäisiä metsä- ja hakamaita, siten etteivät ne pirsto alueen yhtenäisyyttä. Yleiskielen kylä-sanalla tarkoitetaan yleensä juuri asumakylää

    Rekisterikylä
    Rekisterikylä on kameraalinen käsite, joka tarkoittaa kylää hallinnollisena yksikkönä, sellaisena kuin kylän alue on merkitty maarekisteriin. Rekisterikylään kuuluvat ne talot, jotka ennen isojakoa muodostivat oman sarkajakopiirinsä. Alueilla, joilla ei käytetty sarkajakoa, samaan rekisterikylään merkittiin talot, joilla oli yhteinen metsämaa.[5] Rekisterikylän rinnalla tilastoinnissa käytetään kunnan osa-alueita.

    Suomen kylien ja yksinäistalojen lukumäärä on ilmoitettu ensimmäisen kerran vuonna 1924, jolloin kyliä ja yksinäistaloja oli 9 985 kappaletta. Määrä säilyi muuttumattomana, ja vuonna 1940 kylistä ja yksinäistaloista 1 298 sijaitsi Uudenmaan läänissä, 3 386 Turun ja Porin läänissä ja Ahvenanmaalla, 1 258 Hämeen läänissä, 1 828 Viipurin läänissä, 676 Mikkelin läänissä, 673 Kuopion läänissä, 512 Vaasan läänissä ja 354 Oulun läänissä.

    Talouskylä
    Talouskylä kuvaa kylää toiminnallisena yksikkönä. Talouskylä muodostaa oman toiminnallisen kokonaisuuden, joka koostuu välttämättömät palvelut tarjoavasta kyläkeskuksesta ja sen vaikutuspiiristä. Alueen rajoja määriteltäessä voidaan käyttää apuna asukkaiden keskuudessa syntyneiden maamies-, nuoriso- ja urheiluseurojen muodostamia alueita.

    Toiminnallinen kylä

    Kylätoiminnassa kylä määräytyy sen mukaan, minkä alueen asukkaat alkavat tai ovat alkaneet toimia yhdessä. Kylätoiminnallinen kylä on monesti rajoiltaan suunnilleen sama kuin talouskylä tai esimerkiksi entinen koulupiiri.

    Kylätoiminta on vapaaehtoista kansalaistoimintaa, jossa keskeisessä asemassa ovat joko vapaamuotoiset kylätoimikunnat tai rekisteröidyt kyläyhdistykset. Tällaisten kansalaisjärjestöjen päämäärät ja toiminnan muodot perustuvat erilaisiin tarpeisiin. Järjestöt ovat tehneet esimerkiksi esityksiä eri viranomaisille kylänsä palvelujen säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Ne ovat myös järjestäneet palveluja kyläläisten yhteisin ponnistuksin muun muassa talkooperinnettä elvyttämällä.[7]

    Suomessa on kylätoimintaa noin 3 500 kylässä, ja kylien kokonaismäärän on sanottu olevan noin 4 200 kappaletta.

  33. TIELIIKENNELAKI
    51$
    Liikenteen ohjauslaitteen asettaminen
    Liikenteen ohjauslaitteen asettaa maantielle tienpitoviranomainen. Kunta asettaa liikenteen ohjauslaitteen kadulle, rakennuskaavatielle, torille ja muulle vastaavanlaiselle liikennealueelle…

    Muulle kuin 1 momentissa tarkoitetulle tielle liikenteen ohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen, jota ei kuitenkaan saa ilman pätevää syytä evätä…

    Tiedossani ei ole, onko Pohjois-Savon ely-keskus kysynyt Tohmajärven kunnan suostumusta. Tarkoittaa: Olisiko kunnalla jokin pätevä syy kieltää tai anoa armollisesti, että Mökkivaara-nuoliviittaa ei tarvita eikä valtion varoja saa tuhlata tarpeettomaan, jotta niitä riittäisi myös kuntien valtionosuuksiin.

    Eira toi esille käsitteen ”Toiminnallinen kylä”. Sen määrittelyssä puhutaan mm. yhdessä toimmisesta, entisestä koulupiiristä, vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta ja talkooperinteestä.

    Sellaistahan on Kaustajärvellä. Mainitsen esimerkkinä hautausmaan siivoustalkoot, jotka seurakunnan ne laiminlyötyä palautettiin takaisin. Hautausmaan parkkipaikka saatiin kunnan luvalla laajennettua. Mantsinen Group teetti ja lahjoitti arvokkaan portin hautausmaalle, jonne on siunattu suvun edustus. Keskusristin teki entinen kirkkoherra muutettuaan eläkepäiviään viettämään Kaustajärvelle ja ottamaan vastaan vieraitaan, myös harhailleita. Mariaalin kustansi Värtsiläisten Seura. Myös teiden kunnossa pitämistä on harrastettu talkoina. On rakennetu postilaatikoita ja hiekkamökki pyytämättä julkista rahaa.

    Kylähän se Kaustajärvi noiden määreiden perusteella on tai ainakin paikka, jossa elää vireitä ihmisiä, joita käyvät muualtakin tervehtimässä.

    Kiitos, Eira! Sinulla on kompassi, jonka avulla osaat samoilla netissä. Ja opastaa muitakin mielenkiintoisille tiedon poluille.

    Kunpa vielä joulupukkikin löytäisi oikeisiin paikkoihin. Sillä tuskin vielä on navigaattoria. Silmälaseilla sen pitää tihrustella tienviittoja. Kun vain ei jäisi pelkästään Patsolan mäelle tai Saarivaaraan. Niiden välilläkin Kaustajärvellä on kilttejä lapsia. Minäkin yritän tehdä parannusta, vaikka se on niin vaikeaa. Paha pappihan aina itsestään puhuu.

  34. Rautalankaa:
    Maanteille liikennemerkit asettaa ELY.
    Kaavateille (kadut) kunta.
    Ja muut kuultuan kuntaa. Näitä ovat esim. yksityistiekunnnat!
    Vaikkapa Halkolahden yksityistiekunta asettaessaan nopeusrajoitusta tielleen – kuultava kuntaa.

  35. Mietin tässä, että kun 60 vuotta (vai miten seoli) on Kaustajärvellä eletty ja löydetty perille niin tuliko eläkkeelle jääneen kirkkoherran perässä joukko ”eksyneitä lampaita”, jotka eivät perille löydä kun liekanarussa.. 😉

    Ja nitä vaihtoehtoja voi kysyä s-postilla Tohmajärven tekniseltä johtajalta erkki.ikonen(at)tohmajarvi.fi

  36. Anita Malin

    Samoilijalle tiedoksi!
    Kaustajärvellä on eletty useampi sata vuotta. Minunkin isoisoisäni on kalastellut Kaustajärvellä jo 1800-luvulla. Ja varmasti moni muu ennen häntä.

  37. pentti tikka

    Nuorin veljeni löysi perunapellosta kuparikolikon,kun se raaputeltiin puhtaaksi,niin paljastui muistaakseni viiden äyrin kolikoksi 1700 luvulta.Tämä tiedoksi että kyllä Kaustassa on asuttu aikoja päiviä ennenkin!

  38. Ja nyt vasta alkoivat eksyilemään…300 vuotta meni hyvin 😉

  39. Kalevi Tikka

    Kaustajärven kylä löytyy jo 1500 luvun verotustiedoissa, mutta silloin kuljettiin Sortavalan ja laatokan suuntaan sekä päin vastoin. Nämä ongelmat ovat viimeisimmän sodan perintöa ja savolaisen virkamiehen käsityksiä asumisesta ja kylästä. Heidän mielestä meille sopii se mitä ylhäältä annetaan.

  40. Ohikulkija

    Ennen ei ollut pikkuteillä tienviittoja.NYT on tienviitat ja vielä talotkin numeroitu niin miten se on mahdollista,että sinne halkolahteen tulija ei meinaa löytää perille.Nykyäänhän ei pitäisi olla lukutaidottomuuttakaan……

  41. Nykyään on kaikilla pikkuteilläkin tienviitat ja kiinteistö numerot,niin miten se on mahdollista,että kaustajärvellä ei osata perille.Ei pitäisi nykyään olla lukutaidottomuuttakaan…..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top