lokakuu 2013

Kirja-arvostelut

Värtsilän tyttö tarinoi

Maila Tsupukan muistelmat Karjalasta evakkoon ja Ruotsiin Maila Tsupukka: Kuuden sukupolven naisia, Compania Comder HB 2013 ” Kasvoin lapsuuteni satumaassa joka oli kaunis ja jossa tunsin turvallisuutta. Kaikki oli niin rakasta lapsen silmin, jokainen kivikin oli rakas, tiesi missä mikin oli.” Tsupukka kertoilee lapsuudestaan Värtsilän maisemissa ja hän tuntuu todella kiinnittyneen tähän ympäristöön. Kirjaan, joka

Lukijoilta

Valon pimeä puoli

Pimeä yö, pimeä talo. Kansantarinat ovat täynnä noitia, aaveita ja mörköjä, joilla on lapsia peloteltu sukupolvien ajan. Kummitus- ja kauhutarinat ovat täynnä epämääräistä väkeä, jotka seuraavat kulkijaa pimeillä poluilla ja vaanivat pimeissä huoneissa tai sängyn alla. Kukapa ei olisi niistä kuullut , jopa itsekin niitä pelännyt, vaikka ne päivänvalossa tuntuvat täysin järvenvastaisilta ja huvittavilta. Nykylapset

Lukijoilta

Nuorten Talkoot r.y.

Sota-aikana tuli lastenkin kykyjensä mukaan toimia yhteiseksi hyödyksi. Sitä varten perustettiin Nuorten Talkoot- järjestö, jonka tehtävänä oli kasvattaa nuoriin ja lapsiin kunnon talkoohenkeä. Alle 15-vuotiaat kuuluivat  talkoolaisiin, sitä vanhemmat olivat jo työvelvollisia. Hyvin monet ikäisistäni olivat siinä toiminnassa innolla mukana. Talkoolaiset keräsivät mm. metalli – ja kumiromua. Jo pieni kuparinpalanen tai vanha pyöränkumi teki talkoolaisen

Aamun ajatus

Salaperäisen kohtaaminen

Kaikkein kauneinta maailmassa on salaperäisen kohtaaminen. Se on todellisen taiteen ja tieteen lähde. Hän, jolle tämä tunne on vieras ja joka ei pysähdy ihmettelemään ja ihastelemaan, hän on kuin kuollut – hänen silmänsä ovat suljetut.  Albert Einstein

Ajankohtaista

Sähkönkulutuksen etäluentaa

Eilen kävi Eltelin:n asennusmies vaihtamassa sähkökeskukseeni etäluettavan mittarin. Aikaa mittarin vaihtoon kului noin 20 minuuttia. Vaihdon aikana juteltiin mukavia asiasta ja asian vierestä. Asennusmies oli komennuksella Turun läheltä. Tämä kävi ilmiselväksi jo heti kuultuani miehen puhetavan ja tämän  jälkeen suoraan kysymyksellä mistäpäin olet? Vastasi: ” Turust päin olen”. Tiedon sähkön kulutuksesta lähettää yhtiölle antenni (allaolevassa

Lukijoilta

Akvarelleja

Pyöräillessäni lokakuun alkupuolella Vantaanjoen vartta Haltialaan, huomioni kiinnittyi lähes tyynessä joen pinnassa peilaaviin ruskanväreissä hehkuviin rannan puihin. Vähän väliä oli pysähdeltävä tallentamaan noita luonnon maalaamia akvarelleja kameran muistikortille. Saadakseni kuvatuksi auringon kultaaman haaparivin heijastukset, oli tunkeuduttava pienen ryteikön läpi. Noustessani joen penkkaa pitkin takaisin pyörätielle, kompastuin elämänlankapunokseen. Onneksi olin menossa ylöspäin. Jos olisin kaatunut alaspäin

Ajankohtaista

Vesi vei maita Jänisjokeen

VESI VEI MAITA JOKEEN KOULUN KOHDALLA Luin juuri Irenen kertomuksen hänen liukastelustaan liikenteessä ja siitä valtavasta ”tuurista”, jota oli ollut hänellä mukanaan. Meillä koululla oli torstaina samanlaista hyvää onnea matkassa. Edellisen illan ja yön aikanahan satoi melkoisesti. Aamulla koululla odoteltiin kellon sointia ihan tavalliseen tapaan; mitä nyt hirvimetsälle lähtevät 5-6 luokkalaiset ”punanutut” liikuskelivat jännittyneinä ja

Lukijoilta

Koiranilma

Ensimmäiset liukkaat kelit yllättävät – paitsi autoilijan – myös jalankulkijankin syksystä toiseen. Harvoin eläkeläisen tarvitsee olla enää kukonlaulun aikaan liikkeellä, mutta kerran viikossa kuitenkin, silloin kun suunnistan Nepenmäen toiselle puolelle ”vesihumppaan” kuten siippa tätä vuosia kestänyttä harrastustani nimittää. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa Jäätikön päälle oli yön aikana satanut monta senttiä nuoskalunta, mutta nyt lumisade oli

Joulu, Joulu alkaa rajalta

Joulumieltä yli rajojen!

Joulu alkaa rajalta -tapahtuma järjestetään Niiralassa 29.11.2013. Rajoja ylittävässä joulutapahtumassa joulupukki ja pakkasukko sekä -tyttö kohtaavat Suomen ja Venäjän valtakuntien rajalla. Tapahtumapäivänä Suomesta lähtee ryhmä joulupukin matkassa Venäjän Värtsilään ja Sortavalaan joulumatkalle. Nyt joulupukki tarvitsee apua lahjojen kanssa! Suomalaisryhmä vierailee joulumatkalla Värtsilän esikoulussa/koulussa, johon kaikenlaiset pienet paketit ovat erittäin tervetulleita. Paketti voi olla sukkapari, lapaset,

Lukijoilta

Hurluiskis

Aamulla jo isäntä sanoi, että tänään tulee ulosajoja. Ystävä puhelimessa kehotti ajamaan varovasti, kun sanoin, että olen lähdössä hiuksia ”lippuuttammaa” ym. asioille Kemien kylälle. Olihan märkää ja loskaa pihassakin melkoisesti. Niinpä sitten ostoslistan kanssa matkaan. Olihan sitä sohjoa, mutta etenin varovasti toisten tekemiä raiteita myöten. Kunnes sitten lähellä määränpäätä en ennättänyt ”kissaa” sanoa. Ei tullut

Lukijoilta

Värtsilän kirkot, osa 3

Suuri juhla Värtsilän seurakunnassa Elokuun 6. päivä 1950 oli Värtsilässä suuri juhla. Läsnä oli pari tuhatta ihmistä, joista suurin osa kuunteli tapahtumaa ulkona kovaäänisen välityksellä. Piispa Ilmari Salomies lukuisan avustajajoukon kanssa vihki kirkon jumalanpalveluskäyttöön. Värtsiläläissyntyinen diplomi-urkuri, fil. maisteri, edesmenneen Värtsilän kanttorin Lauri Antilan tytär, Anna-Liisa Antila soitti urkujen puuttuessa harmonilla. Veikko Pakarinen johti kirkkokuoroa, kirkkoherra

Lukijoilta

Sen suurin hauskuus

Tein tänään syyssiivouksen, oikein suur’sellaisen. Ei, ei pidä ajatella mitään niin fyysistä, minä nimittäin putsailin vain läppärille aikojen myötä tallennettua ja ainakin nyt jo tarpeetonta digiroinaa. Törmäsin koneen sisäisiä salkkuja availlessani 9.3.2012 eli noin puolitoista vuotta sitten kirjoittamaani ja tallentamaani pikkutarinaan, jonka nimenä oli Vitsit. Muistan, että juttu julkaistiin tuolloin het’kohta piakkoin Värtsissä ja kommentteina

Lukijoilta

Uusi tuttavuus

Valkoposkihanhet alkoivat parveilla Viikin pelloilla jo elokuussa. Niitä oli tuhansia ja kaklatus valtava. Tämän tästä oli pyöräiltävä ihmettelemään tätä jokasyksyistä kiehtovaa luonnon näytelmää. Eräänä iltana valkoposkien joukosta nousi iso parvi pienempiä lintuja. Kuin yhteisestä sopimuksesta ne kohosivat yhtä aikaa ilmaan ja aloittivat taidokkaan lentonäytöksen. Aikansa kaarreltuaan äänettömästi peltojen yllä, ne laskeutuivat yhtenä tiiviinä parvena takaisin

Rajavartiolaitos

Teknistä valvontaa

Rajavalvontaan liittyvä tekninen valvonta Kesällä 2010 voimaantullut rajavartiolain muutos mahdollistaa Rajavartiolaitokselle teknisen valvonnan suorittamisen enimmillään noin 20 kilometrin etäisyydelle rajavyöhykkeen takarajasta. Muutoksella poistettiin vaatimus siitä, että teknisen valvonnan tulee tapahtua valtakunnan rajan välittömässä läheisyydessä eli käytännössä rajavyöhykkeellä. Kyseinen muutos mahdollistaa Rajavartiolaitokselle teknisen valvonnan suorittamisen alueilla, joissa asutusta on rajan läheisyydessä enimmillään noin viiden kilometrin päässä

Kirja-arvostelut

Mitä usko on?

Eskolan spekulointia Mielenkiintoisia näkökulmia Antti Eskola: Vaikka en niin kuin kirkko opettaa, Kirjapaja 2013 Antti Eskola toimi yliopistomiehenä ja hänet tunnettiin myös ateismin äänitorvena. Nyt, vanhoilla päivillään, Eskola alkaa taipua eroon ankarasta ateismista ja etsii uskon asioille monenmoisia selityksiä. ” Uskonnot ovat helmiä samassa ketjussa. Jumala on nauha, joka pitää ne yhdessä.” Eskola alkoi yliopistouransa

Kirja-arvostelut

Kuvataide on lapsille tärkeää

Kuvataiteen perusteita lapsille Faaraosta kirahviin Susie Brooks: Pieni taiteilija, Eläimiä eri tekniikoilla, Nemo 2013 Susie Brooks: Pieni taiteilija, Ihmisiä eri tekniikoilla, Nemo 2013 Tuli taannoin ihasteltua Värtsin sivuilta koululaisten piirroksia ja taideteoksia. Siinä mielessä homma on tuttu itsellenikin, että keksin kuvistunneille erilaisia aiheita 36 vuoden ajan. Tosin olen kuullut sanottavan, että valmiiden aiheiden pohjalta ei

Lukijoilta, Meijjän koulu

Koululaiset ruskaretkellä

Koulun syysloma on perinteisesti aloitettu perjantaisella ruskaretkellä, jonka jälkeen oppilaat ja henkilökunta suuntaavat syksyiselle hengähdystauolle koulukuvioista. Vuosien varrella olemme retkeilleet Värtsilässä eri reittejä (mm. rajanpinnassa) sekä Kaurilassa Kylätalon ja Ellilän läheisyydessä. Tänä syksynä suuntasimme Uuteen-Värtsilään, entisten tehtaantalojen ohi junaradan taakse sekametsään, jossa sijaitsee Erämiesten komea kota laavuineen ja halkovajoineen sekä mainioine makkaranpaisto paikkoineen. Ruokahalun houkuttamiseksi

Aamun ajatus

Metsä

Metsä on merkillinen elämänmuoto: loputtoman ystävällinen ja hyväntahtoinen, se ei vaadi mitään ravinnokseen, mutta suo auliisti kaikkia antimiaan. Se tarjoaa suojan kaikille olennoille ja luo lempeän varjonsa jopa sitä tuhoavan halonhakkaajan ylle. Budha

Scroll to Top