Ripillä käynyt ja rokotettu

Isovanhempien aikakaudella yksi aikuisuuden merkki taisi olla se että oli ”ripillä käynyt ja rokotettu”. Tietyn ikäkauden merkki on sekin että kuulun nyt siihen ryhmään jonka on syksyisin mietittävä ottaako kausi-influenssarokotteen vai eikö ota. Yleensä en ole ottanut, paitsi silloin kun sikainfluenssan vaara oli uhkaamassa.

——

Ensin oli tietenkin tutkailtava että millä viikolla meidän kirjaimemme on vuorossa. Pitkällisen netissä sähläämisen jälkeen sain selville että se on viikolla 47. Voisikohan sinne varata ajan? Kyllä voisi, mutta ainoastaan netin kautta. Se ei enää onnistunut, kaikki varatut ajat oli jo annettu.

Mikäpäs siinä. Siirretään Kaustan mökille lähtöä yhdellä vuorokaudella ja mennään rokotukseen vasta loppuviikosta, silloin pahin ruuhka lienee jo ohi. Näin päättelimme. Ehkä se jo olikin, mutta kyllä vuoroaan odottelevia oli joka jakkaralla ja seinänvierustoillakin seisoskelemassa. Siippa sai vuoronumeron 44 ja minä 45. Ovenpieleen nojaileva mies kertoi että menossa on numero 20 ja väliin huudetaan sellaisiakin joilla on etukäteen varattu vuoro.

Siinä istuskellessani tein ”empiiristä” tutkimusta siitä viipyvätkö miehet vastaanottohuonessa kauemmin kuin naiset. Vaiko päinvastoin? Eihän siitä mitään selvää tietenkään saanut, eikä tarvinnutkaan saada. Kunhan vain jotakin aikani kuluksi …

—-

Tosin seitsemänkymmentäluvulla tein eräässä jonotustilanteessa aivan oikeasti havainnon että miesten jono soljuu eteenpäin paljon joutuisaamin kuin naisten. Anteeksi vain kaikki kanssasisaret.

Pekka Puskan Pohjois-Karjala-projekti oli aluillaan ja kyliä kiertävän (siihen maailmanaikaan pakollisen) keuhkoröntgenin kanssa samanaikaisesti kirjattiin kaikkien kävijöiden tiedot myös tätä sydänprojektia varten. Minua pyydettiin ”kiertueelle”, kirjaamaan ylös näitä projektiin liittyviä tietoja. Keuhkoröntgenin puolella kirjureita oli neljä, sydänpuolella vain kaksi. Toverikseni tarkoitettu nuori tyttö sairastui parin päivän kuluttua ja niinpä tein yksinäni neljän naisen työt. Näin voin hyvällä omallatunnolla sanoa. Kaikki tiedot kirjattiin silloin tietenkin käsin erillisille korteille.

Olimme varmaan kolunneet jo Enon kunnan kaikki koulurakennukset, ja niitä oli silloin vielä todella paljon. Ukkolan kansakoulu lähellä Uimaharjua taisi olla niitä viimeisimpiä jos ei peräti viimeisin.

Naisten ja miestenvuorot olivat tietenkin eri aikaan. Naiset ensin ja miehet vasta myöhemmin illalla, töiden jälkeen. Koska miesten jonot soljuivat vauhdikkaasti tuumiskelin ääneen että kyllä sen huomaa että miehet ovat saaneet armeijakoulutusta. Eräs mies ryhtyi pohdiskelemaan asiaa syvällisemmin ja tuumi että ”Ka, kun niillä naisilla on enemmän sitä rintavarustusta, sehän se hijastaa”.

—-

Näistä mietteistä havahduin siihen että rokotuksia antava terveydenhoitaja ilmestyi oviaukkoon ja sanoi kuuluvalla äänellä: ”Tiedoksi kaikille! Nyt homma hidastuu sillä tietokoneet tilttasivat ja siirrymme vanhanaikaiseen käsikirjaukseen!” Ovesta tuli samanaikaisesti ulos numero 41 ja siipan vuoronumero olisi ollut 44. Läheltä liippasi!

Ei siis ollut enää kyse siitä ovatko miehet vai naiset nopeampia. Kaikki oli nyt kiinni tekniikasta. Ihmeen sujuvasti homma kuitenkin hoitui ja kun minun vuoronumeroni 45 tuli niin kaikki olikin taas ok.

Oikeastaan olin hyvilläni että siippa selviytyi rokotuksesta sen verran aikaisemmin että hän ehti ennen minua kotiin päiväkaffeen keittoon.

Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto