5.11.2013

Paikallista

Värtsilän Kotiseutuyhdistys herätettiin henkiin

Värtsilän kylätalolla 4.11.2013 pidetyssä Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n ylimääräisessä kokouksessa päätettiin käynnistää uudelleen yhdistyksen vuosia ”uinunut” toiminta. Kotiseutuyhdistys on perustettu 70-luvulla. Toimintansa aktiiviaikoina se on järjestänyt mm. Värtsiläpäiviä, ylläpitänyt Myllymuseota ja julkaissut erilaisia Värtsilään liittyvää julkaisuja. Aktiivijäsenistä maininnan ansaitsevat mm. Otto Rummukainen sekä Pirjo ja Kalervo Rinne. Värtsilänpäivien järjestämisen vetovastuun siirryttyä Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:lle on kotiseutuyhdistyksen […]

Lukijoilta

Kaikkialla kukkii…

Nyt elämme mielestäni vuoden ”ankeinta” aikaa; luonto on harmaan väritön ja odottelee valkoista, puhdasta lumiharsoa yllensä, pimeys hiipii iltaisin jo aikaisin näin normaaliaikaan siirryttyämme ja joulunvalokin tuntuu olevan vielä kaukana edessäpäin. Tällaisena harmaana iltana selailin taas kameran muistikortin kuvia ja sieltähän löytyi ihanan kesäisiä kuvia. Seuraavat kuvat voisin otsikoida; Kaikkialla kukkii ja vihertää. Tuokoon nämä

Scroll to Top