Tästä on kysymys!

Viännettäämpä tämä viitoitus asia kuvin ja kartoin.  Asia ei ole ollenkaan yksinkertainen, johtuen Kaustajärven kylän laajuudesta ja asutuksen sijoittuen järven molemmin puolin. Myös järven sijainti päätyen aina valtakunnan rajalle hankaloittaa ja rajoittaa liikkumista. Jos rajaa ei olisi, järven ympäri olisi todennäköisesti aikanaan tehty tie, jota kautta kulkeminen olisi helpompaa. Nyt kulkijat päätyvät järven etelä- ja pohjoispuolta kulkien lopulta umpikujiin.

Otin Googlen kartta ohjelman avukseni ja virtuaalisesti kuljin tietä pitkin etelästä sekä pohjoisesta kulkien kohti Kaustajärveä. Googlen kamera-auto kuvannut autolla pääväylät menneinä vuosina.

Tutustu Googlen kartta palveluun josta voi katsella tietä ja maisemia tästä.

Etelästä päin tultaessa Kaustajärvelle.

Saavuttaessa Värtsilästä päin, ajettaessa Ilomantsin tietä, miljoonakallion ohi kohti Saarivaaraa ja Tuupovaaraa saavutaan Kaustajärven kylälle opastavan kyltin kohdalle. (Kaustajärvi tekstin tilalle on vaihdettu nyt Mökkivaara).

kaustajärvi -opastus värtsilästä päin

Ajaessani vielä eteenpäin saavun risteykseen joka opastaa kääntymään oikealle jos ja kun haluan mennä Kaustajärven kylälle. Tie kääntyy (tieltä nro 500) asfalttitieltä hiekkatielle, jota Googlen kamera-auto ei ole enää kuvannut. Risteyksen tienviitta oikealle: Mökkivaarantie. Sijanti kartalla Kaustajärven eteläpuolella, kartta alla.

kaustajärvi - mökkivaarantie riesteys

Mökkivaarantie päättyy lopulta umpikujaksi lähelle venäjän rajaa.

google_kartta

Kartta suuremmaksi hiiren klikkauksella.

mokkivaarantie_umpikuja

Mökkivaarantie päättyy umpikujaan. Kartta suuremmaksi hiiren klikkauksella.

Pohjoisesta päin kulkijat

Tässä risteys Ilomantsista päin tultaessa josta vasemmalle kääntyy Halkolahdentie, jota kautta kulku mm. Ulriikantielle, (jonne ei pääse Mökkivaarantieltä).

halkolahdentieltä ulriikantielle

kaustajarvi_toisella_puolella jarvea halkolahdentie ja ulriikantie

Klikkaa hiirellä suuremmaksi.

Umpikuja sielläkin!

Klikkaa suuremmaksi hiirellä.

Halkolahdentie päättyy myös umpikujaan. Klikkaa suuremmaksi hiirellä.

Kaustajärven ympäri ei voi tehdä tietä, jota ajaen pääsisi Kaustajärven pohjois- ja eteläpuolille, koska Venäjän raja tulee vastaan!  Kaustajärvelle suuntaavat ja opasteiden myötä Mökkivaarantielle kääntyvät, esim. Ulriikantietä etsivät eivät pääse perille vaan joutuvat kääntymään takaisin ja etsimään pohjoisemmassa olevan Halkolahdentien josta pääse sitten esim. Ulriikantielle.

Valtakunnan raja vastassa. Tietä ei ole järven ympäri. Klikkaa hiirellä suuremmaksi.

Valtakunnan raja vastassa. Tietä ei ole järven ympäri. Klikkaa hiirellä suuremmaksi.

Lainaus Erkki Lintusen  Ely-keskukselle tekemästä ehdotuksesta:

”Olen ehdottanut, että nuoliviitat poistetaan ja kylän etelä- ja pohjoispuolelle pystytetään ns. paikannimi-kilvet, samalla tavalla kuin on Saarivaaran laidoilla. Eräässä tilaisuudessa asiasta keskusteltaessa pidettiin tärkeänä, että paikannimi-kilpi pitäisi saada myös Kaustajärventielle Kenraalinkylästä tulevia varten ennen Väinö Linnan sotareissusta kertovaa opastaulua ja hautausmaata”. 

paikannimi_kaustajärvi

Lue koko juttu Värtsistä: Kaustajärven tienviitat, 22.6.2012

24.11.2013 lisättyjä uusia kuvia aiheesta.

mokkivaara

mokkivaara_risteys

mokkivaarantielle

halkolahdentielle

151 comments for “Tästä on kysymys!

  1. Makailen vielä Tohmajärven terveyskeskuksen vuodeosastolla ja aikaa tappaakseni samoilen Värtsin palstoilla, myöskin Kaustajärven viitoitetuilla teillä, siis näin netissä.

    Olin unohtanut, että parin menneen vuoden aikana siellä on samoillut myös nimimerkki Samoilija. Olin todella unohtanut, että sellaisen kanssa olin kirjoitellut ja ollut eri mieltä.

    Nyt kerron Samoilijalle, että kyltit ovat paikoillaan. Piti käydä mutkan kautta Helsingissä. Kolme paikannimikylttiä KAUSTAJÄRVI, kahdessa kohtaa Via Karelialla ja yhdessä paikassa Öllölästä tulevan Kaustajärventien varrella.

    Harashoo!!! Ja Keränenkin voi olla ihan tyytyväinen. Turistit osaavat mennä Mökkivaarantietä Mökkivaaraan Kaustajärven kylän läpi, järven eteläpuolta. Ja minun pihaani löytävät vieraani, kun annan ohjeen: Aja Kaustajärven kylään. Jos tulet Joensuun suunnasta, niin käänny vasemmalle siinä, missä on tieviitta Halkolahdentie. Jos tulet Arppen pihan suunnasta, niin ajettuasi Mökkivaarantien ja Kenraalinkylän nuoliviitan ohi Via Kareliaa näet oikealle osoittavan tieviitan Halkolahdentie. Ajettuasi sitä turhuuventorille, jossa on postilaatikoita, elä kaarraa vasemmalle vaan jatka suoraan. Siitä alkaa Ulriikantie.

    Jos hyvin sattuu, näet kohta savusaunan lämpiävän.

    Voidaan sitten ennen saunomista vähän Samoilla lähi metsässä, nipin napin Suomen puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *