Lapsia ja aikuisia, osa 1
Urbaanisanakirjan mukaan kyökkiruotsia ovat ruotsista lainatut, nykyään vanhanaikaiselta kuuluvat murresanat. Esimerkkilauseena käytetään: ”Anja oli hienolla herralla piikana ja oppi siellä kyökkiruotsia.”
Vassakuu
Hilma oli ollut ennen Rannan-Pakarilaan miniäksi tuloaan Wärtsilän tehtaiden johtajalla emännöitsijänä. Hän oppi siellä kyökkiruotsia, siis aivan oikeasti. Samoja sanoja ja sanontoja käytettiin muissakin huusholleissa, joten puhun tässä tarinassa ikään kuin ”kaustan kielellä”. Samalla paikalla syntyneiden ja pitkään asuneiden ihmisten puhetyyli oli hyvin samanlaista talossa kuin talossa vielä 1960-luvulla.
Talousaskareita tehdessä käytettiin paljon kyökkiruotsin sanoja hantuukki, nestuukki, vakstuukki, talriikki, kahveli ja kihveli. En ole kielitieteilijä, joten saatan olla väärässäkin, mutta ruotsalaisperäisiltä korvissani kuulostavat myös vormu, soossi ja peilari.
Jos sata vuotta sitten elänyt ihminen tupsahtaisi keskelle tätä päivää, hänen olisi varmasti vaikea ymmärtää puhettamme. Samoin kävisi myös meille, tulisi kuullun ymmärtämisen vaikeuksia. Mistäpäin maailmaa nämäkin vaatetukseen liittyvät sanat lienevät lähtöisin: pomppa, nuttu, töppöset, patiinit, pöksyt ja pieksut. Kaikki nämä kamppeet voi pakata sitten kapsäkkiin.
Riittääkö rahkeet?
John Deering -niittokone, 1930-luvulla ostettu. Kuva SM
Välttämättömiä olivat myös korvo, rainta, kippo, taasa, rännäli, tiinu, ämpäri, puntari ja pilkkumi. Mitäpä tuovat mieleen piiroopualikka ja rotinat? Entä söisitkö tuuvinkia? Tietäisitkö mitä kukkia on vaasissa, jos siinä on rehvanoita ja sinikkopensaasta taiteltuja oksia? Kaikki edellä mainitut taitavat liittyä enemmänkin naisten juttuihin. Mennäänpä miesten maailmaan: uatra, resla, hankmo, ape, vieru, kosla, vältti, rahje, kessunhakkuupölökky, sätkänkiärimiskone…
Itseään tai akkaansa ei sopinut kehua, mutta naapurista voi sanoa, että siinä on jantressi jätkä (oivallinen työmies) tai että ulkona on suutkanen heinäpouta. Hauskalta kuulostivat myös sanonnat postel’sottiisi, kekkiillä paikalla tai ökytalo. ”Se ol se ökytalo siellä mual’kylässä ja vielä niin kekkiillä paikalla. Suatto olla postel’sottiisit männeillään, kun ol salusiinittiin vielä akkunoissa” Ymmärtäisimmekö minkälainen sää on tulossa, jos säätieteilijät puhuisivat hallanlavoista tai upetosta? Tai että odotettavissa on muavunnaista saitta.
Hammeentäi
Niittokone. Kuva Alpoaatos
Vanhemman väen puheessa oli k-kirjain verbien lopussa: mänek, tulek, kulek. Tästä esimerkkinä on appiukon usein käyttämä sanonta ”junat ei vuottelek”! Appiukkoa en ehtinyt tavata, hänet oli saateltu Aitalammin kankaaseen keväthölsteitten aikaan, puoli vuotta ennen kuin kävin rukinpaikkaa katsomassa. ”Hammeentäikö se pur kaimoo”, kysyi mieheni eno, kun huomasi kihlasormuksen sisarenpojan sormessa.
Jotkut paikkakuntalaiset korvasivat keskellä sanaa olevan y-kirjaimen vokaalilla i. Kun piti sanoa ”pystyy tekemään”, sanottiin ”pistyy tekemään”. Kaustan kieli oli siis hyvin rikasta ja värikästä. Vaikutteita oli tullut idästä ja lännestä. Kuka ymmärtää seuraavan lauseen: Paksus-Alehan siellä ajoo lösöttel häntimystammallaan. Vaikka ol muavunnainen, ei Ale ollut nuakatuanaankaan. Selkokielellä sanottuna: Aleksanteri Paksunen ohjasti kaikessa rauhassa tammahevostaan. Tamma oli häntänsä huiskuttelija. Aleksanteria ei haitannut, vaikka satoi kaatamalla.
Vaikka omatkin juureni ovat Karjalassa, olin usein epätietoinen kuulemieni sanojen merkityksestä. Muutamat sanat olivat kyllä tuttuja Pälkjärvellä käytetystä murteesta. Samoin minua hämmensivät seudun paikannimet. Suoritin ajokorttia Kupla-Volkkarilla, aviomies toimi opettajana. Ensimmäiseksi hän ajatti minulla Tervavaaran kautta kulkevan ”rallitien”, siis sen saman, jossa ajettiin Itäralliakin. Sen jälkeen pää oli niin pyörällä, etten tiennyt, minne minun pitää mennä kun käsky kuului, että nyt Uuteenkylään! En tiennyt täytyykö vilkku laittaa Värtsilään vai Uuteen Värtsilään.
Seuraavassa jaksossa sovellan satua Hannusta ja Kertusta.
Tellervo
Hauska murrejuttu! Tässä oli kieltä, jota pälkjärveläinen
äitini puhui. Ja Alpoaatos pistyy niät ruatamaan mitä vain. Eikä
ou nuakotuanaankaan.
Meillähän on käytössä myös parisataa venäläisperäistä sanaa. Miltä kuulostaa: palttoo, potatti, kassa, markka, summa, masina,
akkuna….
Ihan selevee Suomeehan tuo oli. Ja mukava tarina. Tuosta y – i vaihdoksesta tuli mieleen Mirri-Eemeli.Hän vältteli raskaita töitä ja elää kituutteli ostamalla jä myymällä kanin ja kissan nahkoja. Puhui sellaisella naukuvalla äänellä. Kerrotaan, että kerran hän oli kokeillut ihan oikeatakin työtä. Oli mennyt pöllimehtään ropsin tekoon. Heti ensimmäiseksi puuksi sattu semmoinen veneenkokkapuu elikkä siinä oli janahusta ja Aukusti (puupäinen kaarisaha)tarttu kiinni. Mirri-Eemeli läksi savotalta pois eikä kuulemma sinne koskaan palannut. Kun kylällä kysyivät mihinkäs se saha jäi niin Eemeli sanoi ”Siellä on ja pisyyyy”
Anteeksi Tellervo, en ymmärtänyt sanaa ”muavunnainen”, selittääkö se Paksus-Alea, hänen tammaansa vai liittyykö se sateeseen?
Alpoaatoksen valokuvan perusteella en ihmettele yhtään, että häneltä loppuivat niittohommat! Aarrearmas.
Näitä kaikkien tuntemia persoonallisuuksia
oli kyläyhteisöissä useampiakin. Mirri-Eemeli
oli minulta aivan unohduksissa, mutta Alpoaatoksen
kommentti herätti hänet ”eloon”.
Muistan hatarasti kuinka hän liikkui
heti sotien jälkeen kauppamatkoillaan
meilläkin päin ja taisipa yöpyäkin kotonani.
Minäkin muistelen että hän oli saanut korko-
nimensä kissannnahkojen osto- ja myyntitoiminnasta.
———
Rilikku-Nissinen oli myös tunnettu kiertävä
kauppamies, hänen mökkinsä oli Kaurilassa
”Pimmeessäkankaassa”. Rilikku oli ollut jo
ennen sotia tunnettu Pälkjärvenkin puolella.
———-
Pullo Petteri, oikealta nimeltään Petteri Pulli (?),
kierteli vielä kuusikymmentä luvullakin kotihierontoja
tekemässä. Korkonimi lienee tullut sukunimestä.
Hän oli hieromassa naapurin emäntää kun satuimme
kylättelemään. Petteri katsahti vaimooni ja vitsaili että
nuoria naisia hän voisi hieroa ilman korvaustakin,
”Muavunnainen” liittyi säähän. Jos oli sellainen
sade että taivaankansi oli kauttaaltaan pilvessä
eikä poudasta ollut tietoa, puhuttiin muavunnaisesta
tai että on muavunnainen sai.
Selittelen mielelläni näitä sanoja jos vain osaan.
Lapsuuskyläni Hoilola kuului aikoinaan Raja-Karjalaan, jossa oli omia murteitaan. Savolaisuus alkoi sotkea niitä jo 1900-luvun alkukymmeninä. Vielä siellä 50-luvulla kuuli sanottavan apa se, ka niin, niin vet ja a vot. Ahven oli kizu, vanhat ukot kyselivät kylänraitilla tuiki tuntemattomiltakin, että ”a mistäbö dulet, a minnebö mänet”. Kun koulumatkalla tulimme metsäpolkua jonkun mökin pihalle, saattoi emäntä kehoittaa, että ”mänke pärtteh”.
Pullo Petterin muistan siitä, että hänellä oli mukanaan kapsäkki, josta löytyi pientä myytävää, esimerkiksi partakoneen teriä.
Hyvä aihe ja juttu taas Tellervolta.
Paljon oli tuttuja sanoja ja sanontoja. Paljon oli uuttakin.
Itsekin olen murre-aiheesta tarinaa valmistellut. Täytyy katsoa tuonnempana, onko tarvetta hakea julkaisulupaa ollenkaan piätoimittajalta, näin hyvän tarinan jälkeen.
No mutta Sakari. Veikkaanpa että kirjoituksillasi
on omat fanittajansa, esim. allekirjoittanut.
Totta puhuen, olisi tosi hienoa lukea muidenkin
kylien puhekielestä. Erkki Jormanaisen kommentista
huomaa että vaikka Kaustajärvi-Hoilola väli on
vain reilut kymmenen (?) kilometriä niin sielläpäin
puhetyyli olikin paljolti niin sanottua ”Korpiselän murretta”.
Mahtuuhan tänne useampikin murretarina. Kukapa tätä meidän
murrettamme ”viljelee ja varjelee”,jos emme me itse sitä tee?
Turun suunnalla on Heli Laaksonen, savolaisilla on esim.Martti
Issakainen. Hänen kirjoittamansa on ”Rakkauven korkee veisu”
savon murteella. Savolaisilla taitaa olla Aku Ankkakin omalla
murteellaan. Meidänkin olisi varmaan syytä kirjoittaa enemmän
omalla murteellamme.Tässä on Tellervolla hyvä avaus asian puolesta.
Kerrassaan maino murretarina! Tellervo, melkoisen määrän olet saanut kaivettua muistilokeroistasi murresanoja ja sanontoja! Lukunautintoa lisäsi se, että kaikki sanat ja lähes kaikki sanonnatkin olivat tuttuja pälkjärveläisten vanhempieni puhekielestä.
Kukkien ystävänä minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten ole aiemmin kuullut sinikkopensaasta. Onko se mahdollisesti ukonhattu pensas?
Tarinassa esiintyi sana pilkkumi. Meillä kotona se oli pilikkumi. Veljeni opiskellessa ravintola-alan oppilaitoksessa, hän oli aina puhunut pilikkumista. Koevastaukseen oli sitten kuitenkin kirjoittanut kulho. Koetta korjatessaan opettaja oli vetänyt punakynällä viivan kulhon yli ja kirjoittanut viereen pilikkumi.
Sakarille tiedoksi, että täällä on yksi tarinoidesi fanittaja. Lähetä vaan se murretarina ja paljon muita tarinoita iloksemme!
Pullo-Petteri ja Rilikku Nissinen.. Olivat minulta aivan unohtuneet. Kiva kun joku pöyhältää unohtuneita asioita tai henkilöitä jälleen ”eloon”.
Eikös jollain kulkukauppiaalla toinen jalkaterä osoittanut aivan muualle kuin kulkusuuntaan. Olikohan Pullo-Petteri? Muistaisiko joku?
Alpoaatos kyllä oli sen takia kävely oli kovin vaappuvaa ja
vaikean näköistä.
Minäkin muistan kun Pullo-Pekka kävi Kaustajärven taloissa hieromassa. Hän tuli postiautolla Tuupovaarasta ja käveli Kaustan kylällä monta kilometriä talosta taloon. Jalkaterä toisessa jalassa oli pahasti vammautunut, jonka vuoksi kävely oli vaivalloista rahjustamista. Meissä lapsissa hän herätti säälin sekaista ihmetystä juuri tuon ontumisen takia. Äiti kertoi, että Pekka oli lapsena sairastanut polion ja siitä siis ontuminen. Hän oli Suojärveltä kotoisin ja antoi mainioita murrenäytteitä hieromisen lomassa. Hänen sukunimensä oli Pullo etunimi kai Petteri tai Pekka.
Voisko joku kertoo Pieru-Karreisesta? Muistiin on jiänyt vain vähäsen siitä, kun se istui Lintulan tuvan penkillä. Ierikka
Kas kun en muista kuulleenikaan laajasta sateesta ”muavunnais” nimitystä. Asustelin Sääperin seudulla. ”Liämä” vesisade tarkoitti meilläpäin jotan ehkä jotain samaa. Voisitko Tellervo -tai joku muu kertoa, oliko muilla sade tyypeillä vastaavia sanontoja. Kaksi ukkoa keskustelivat sateessa. Toinen sanoi ”Ka johan Hosboti vihman luadi.. Niin luadi, niin luadi” sanoi toinen. Olisiko tämä vihma heikompi sade.
Suhusai oli vanhempieni puhekielessä sellainen sade, kun satoi oikein ”ohuesti” ja verkkaisesti ”suhuuttamalla”.
Alpoaatoksen mainitsema ”liämäsai” oli käytössä myös meillä ja vettä tuli silloin tosiaan paljon ja pitkään.
Isäni äiti käytti puheessaan paljon outoja sanoja, jotka lapsi omaksui, kun näki niiden käytännön merkityksen. Myöhemmin olen yrittänyt selvittää mummoni käyttämien outojen sanojen alkupe- rää ja todennut, että valtaosa sanoista olivat väännöksiä ruotsinkielestä, tosin mukana oli myös venäjänkielestä tullei-
ta, kuten kirassi, pitska ja patiinit.
Miten sanat ovat kulkeutuneet mummoni murteeseen, on tutkima-
ton asia. Eräs olettamus on, että sanat ovat tulleet ”perintönä”
joskus 1800 – 1900-lukujen taitteessa Pietarissa herrasperheis-
sä piikoneiden mukana. Tosin noihin aikoihin Suomessakin monis- sa herrasperheissä puhutiin niin ruotsin- kuin venäjänkieltäkin.
Tuo k-loppuhenkonen oli hyvin tuttua pälkjärveläisessä murtees-
sa, ja lisäksi sanojen loppu i:n katoaminen puhekielessä aiheut-
ti murteeseen oman vivahduksensa.
Meillä Värtsiläisten Seurassa oli aikoinaan reilut parikymmentä vuotta sitten Vanhassa Värtsilässä käytettyjen murresanojen ja sanontojen keräyskampanja. Materiaalia tuli todella runsaasti. Hauskaa niitä oli yhdessä lukea. Muisteltiin myös ihmisten liikanimiä. Niitäkin löytyi mukavasti, Se oli tavallaan arka-asia.
Oli Pulla-Pirinen,Rilikku-Nissinen, Pönkä-Hämäläinen,Pieru-Kareinen, josta edesmennyt ystävämme Kejosen Erkki kertoi hillittömiä juttuja. Joukossa ainakin yksi nainen Roilukka-Riitta. Mistä lie tuokin nimi putkahtanut. Joka tapauksessa kaikki kauan sitten manalle menneitä.
Ja, paras viimeiseksi, Vauhti-Ville, kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenestä oli kyse, kun nimi mainittiin. Materiaali on arkistoitu ja siirretään aikanaan Maakunta-arkistoon.
Erkki Lintunen kysyi Pieru-Kareisesta. En ole häntä koskaan tavannut, mutta hurjia juttuja hänen musikaalisesta erikoisalastaan kyllä. Jos olisitte älynneet silloin kysyä häneltä itseltään hänen lisänimensä alkuperää niin varmasti hän olisi sen teille tuotapikaa havainnollisesti selvittänyt.
Asuin pienen pätkän nuoruudestani savottakämpällä 30 muun savottalaisen kanssa. Kun valot Tilleystä sammuivat ja kansa kallistui levolle niin kohtsillään alkoi kuulua kuorsauksen seasta napakoita pieraisuja. Ja kun joku aloitti niin takuuvarmasti joku vastasi ja yritti pistää paremmaksi. Aloitusnapsua nimitettiin joskus ”korpun katkaisuksi” mutta ei aikaakaan, kun äänet alkoivat muistutta ”kakkosnelosen” katkaisuääniä. Joillakin kaasupaine riitti useampaankin napsuun peräkkäin. En tiedä onko herra Kareinen ollut savottakämpillä mukana vastaavissa suolikaasun päästökisoissa, mutta uskon että kukaan ei pannut paremmaksi. Arvonimi Pieru-Kareinen oli ansaittu.
Oikeastaan tähän sopii pieni runonpätkä:
Poistu paine palleasta
suolikaasu sisuksista.
Lähe sievästi sihisten
taikka kunnon karjaisulla.
Älä rupluta rumasti
liemen kanssa lirahtele,
heran kanssa herahtele,
ettei tule hajuhaittaa
pyykkärille pyhätöitä
Aarrearmas jätti herrasmiehen tavoin suoraan sanomatta, että huolimattoman hommaa tuommoinen…
Toillaannii niittokone unohtu vähän pitemmäks aikoo ulos. Tai oikeestaan koko muanviljelys män miulta päin mäntyy
Tarkistin vielä netistä tuota ”muavunnainen”
sanaa. En ole kuullut sitä muualla kuin Kaustajärvellä,
mutta niinpä vain sanonta oli tunnettu ainakin Herajärvellä
ja Kontiolahden suunnassa. Herajärven alueen sanontojen kerääjä
antaa sille määritteet laaja sadealue, ei kuuro.
Sinikkopehkoksi Lissu veikkaili Ukonhattua, minäkin olen
tullut samaan tulokseen mutta aivan varma en ole.
Rehvanahan on pietaryrtti, rehvana sana on tunnettu
ainakin Ilomantsissa.
Mielenkiintoinen tuo Hilkka Partasen maininta Värtsiläisten
kokoamista murresanoista, voisitko Hilkka vaikka referoida
sitä tänne Värtsiin.
Pälkjärveläiset kokosivat aikoinaan pienen kirjasen
”Päläkjärven pätinäkuntoo”, tämän kirjan syntyvaiheista
voinee esim. Unto Kortelainen kertoa tarkemmin. Olin mukana
työryhmässä mutta kirja ei ole mukanani täällä mökillä.
Tämä Kyökkirutosia kirjoitus on muutenkin mukavasti
herätellyt lukijoiden muistikuvia, sopivat hyvin
sarjan otsikkoon ”Lapsia ja aikuisia”!
Alpoaatoksen viimeisimmän kommentin luettuani
muistin että minullahan on hallussani Wanha Kämppälaki.
Se on päivätty 1. syyskuuta 1924 ja voimassa toistaiseksi.
Kämppälaki on Yhtyneiden Paperitehtaiden Ukkoherran
allekirjoittaman. Sain kopion eräästä
valokuvausliikkeestä kun teetin suurennusta vanhasta
savottakuvasta.
Katsotaanpa sanotaanko siellä mitään noista päästöistä?
Kyllä sanotaan, aivan viimeinen pykälä on että
”Piereminen on sallittu”.
Tämä on aivan vakavissaan tehty ohjekirja, ohjeita
annetaan mm tavaroiden säilytyksestä, lainaamisesta,
kämpän lämmityksestä, makuupaikoista, ruokailusta,
riu’ulla käynnistä…
Varsin oleellinen lienee ollut myös pykälä:
”Naiskokkiin ei saa kajota eikä hiipiä hänen viereensä
yöllä. Hän on rauhoitettu, vaikka olisi itse
halukas.”
Minun äitini käytti pitkäkestoisesta sateesta sanaa”muavunnainen sai”. Tuo Alpoaatoksen kysymä vihmoo on vähän niin kuin vettä
ripsisi, mutta harvakseltaan pisaroita viskoo. Lisäksi siinä on
ikään kuin viimaista tuulta mukana. Vaikea on selittää.
Tähän ketjuun kuuluu lisätä vielä Piippu-Kaisa, kumarainen,rämisevänauruinen m.m. kalastusta harrastava pitkähameinen naisimmeinen. Pieni kooltaan, muistissani on se kerta, kun menimme valkealle talolle sukulaisten luo kylään ja me lapset pääsimme Piippu-Kaisan pyhäkouluun. Huone oli niitä kapeita solia, jonne ei mahtunut montaakaan sisälle, joten muistelen meidän vain ovelta kurkistelleen Kaisan koulua.
Evakkoperheellämme tuli tietenkin Kaustajärven murre perintönä Keski-Suomeen, ja kotona sitä haasteltiin. Niinpä Eero rievulla oli aluksi oppikoulussa vaikeuksia ainekirjoituksen kanssa: k-g, t-d, samoin ”diftongit” jne. menivät männikköön. Kyllä näistäkin vaikeuksista pikkuhiljaa selvittiin.
Tämän tarinan kommenteissa on nostettu esiin
erilaisia persoonallisuuksia, joku kyseli
Pieru-Kareisestakin.
Minuulle tarjoutui tilaisuus kysellä tarkemmin
tuosta Kaustajärvellä asuneesta henkilöstä.
P-Kareinen teki parturintöitä sekä mökillään
että pitäjällä kierrellen. Hänellä oli tunnetusti
hyvät parturointivälineet jotka hän levitti
pöydälle ennen parturoinnin aloittamista.
P-Kareisen töihin kuului talvinen halonhakkuu
Kaustajärven koululla, opettaja Emil Jaloman
ohjauksessa.
P-Kareinen oli myös monen lajin musiikkimies.
Hänellä oli pieni ”linkku”- huuliharppu jolla hän viihdytti
kanssaihmisiään työn lomassa. Hän säesti soittoaan
varsin persoonallisesti paukkuja päästelemällä.
Joskus hän oli innostunut ”Honkain keskellä”
kertosäettä soittaessaan säestämään itseään
niin perusteellisesti että huonot mennivät housuun.
Tämäkin lienee ollut kannustimena hänen saamaansa
korkonimeen.
Täällä on monia tuttuja sanoja joita minäkin olen kuullut.Anni-mummo puhui myös Pullon-Pekasta.Pieru Kareisesta olen minäkin kuullut puhuttavan.Täällä on mielenkiintoisia vanhoja ja tuttuja sanontoja.Kirjoitelkaan vaan lisää mukavia muisteloita!!
Raija Träff, myös Sinä voisit kirjoittaa Värtsiin!
Tuo Alpoaatoksen niittokone on varsinainen ITE-taideteos!
Mikä mies se tuo Rilikku-Nissinen oli ja mistä sai tuon liikanimen? Nimi on nimittäin jäänyt mieleen isäni puheista, mutta ei mitään muuta kuin pelkkä nimi.
Innostuin tämän jutun johdosta selailemaan uudelleen Tellervon mainitsemaa Päläkjärven pätinäkuntoo. On kyllä kerrassaan mainio opus. Sitä on edelleen saatavissa esim. Pälkjärven pitäjäseuran sihteeriltä, jonka yhteystiedot lötyvät seuran sivuilta (linkki Vätsin sivuilla)
Miten lienee miulta jäänyt tämä murrejuttu kaikkine kommentteineen lukematta.Hyvä, kun löytyi!
Lisäisin : Minun mummoni oli hämeenlinnassa komesrootilla köksänä.
Menin pohjanmaalle auttamaan ystäväni häävalmisteluissa. Äitinsä sanoi:”Hae se postel tännimmäisen puarin pääst ja ompele se pää kiinni!” Piti käydä ystävältä kysymässä, mitä piti tehdä.
Rääkkylässä käytettiin myös paljon korkonimiä:Pinn-Mikko(rihkaman kaupustelija), Pumppu- Oskari(kaivonkatsoja), Hösö-Jussi(oli sikoja ajanut,hösh, hösh) , Huttu-Vessi (oli mennyt huonot housuun)
Tämä juttu on vain sellainen pintaraapaisu,
olenhan tavallaan ”käypäläinen” Värtsilässä.
Kun lapsuudessa kiertelin monet paikkakunnat, kieleen
tarttui yhtä sieltä ja toista täältä.
Eli
tarinaa voi tosiaan täydentää tai jopa kirjoittaa
kokonaan uuden. Mukavalta korvaan kuulostavat
nuo muidenkin paikkakuntien murteet. Harva vain niitä
enää osaa tai ymmärtää.
Jäi vielä sanomati, että Kylätalon kirjastosta
löytyy kirjanen ”Päläkjärven pätinäkuntoo”.
Kuuluin ajallaan sen toimituskuntaan ja minulla
oli ilo ojentaa se seuramme puolesta Värtsilään.
Samoja sanoja löytyy varmaan molemmista pitäjistä.