Ernest Hemingway: Kilimandsaron lumet, novelleja, Tammi.
Sain käsiini Hemingwayn novellikokoelman kahdella eurolla. Kirja oli pehmytkantinen pokkari, mutta sisällöltään täyttä rautaa.
Joku kirjallisuuden harrastaja sanoi, että Hemingway kuvaa liian paljon väkivaltaa. Johon minä, että ei hän kuvaa niinkään väkivaltaa, vaan siihen sisältyvää kauheutta. Toinen ystäväni tuumi, että hän ei välitä Hemingwaysta sen takia, että kirjailijan aihelmat ovat epätodellisia. Minä sain aiheen sanoa, että kirjailija eli sitä aikaa, jolloin Afrikan savanneilla oli leijonia ja puhveleita metsästettäväksi asti, eikä hän niinkään kuvaa itseään metsästystä, kuin siihen osallistuvien henkilöiden keskinäistä kemiaa.
Mutta asiaan. Hemingwayn novelleista löytyy mm. kuvaus suurriistan metsästyksestä. Rikas mies ja hänen vaimonsa osallistuvat safariin taitavan oppaan kanssa. Tarkoituksena on ampua mm. leijonia ja puhveleita. Mutta kun niiden ampumiseen liittyy tietty vaaramomentti ja rikas mies ei välttämättä ole rohkea.
Eräs novelli kertoo pojasta, joka on töissä ravintolassa. Siellä oleskelevat härkätaistelijat ovat joko sammuneita suuruuksia tai muuten alasta kiinnostuneita. Joskus ajatusten vaihto vaatii tekoja ja häräksi kelpaa tuoli, jonka jalkoihin on sidottu terävät veitset.
Entinen nyrkkeilijä on hakattu mielenvikaiseksi. Mutta hänellä on uskollinen ystävä, joka tiukan tilanteen tullen antaa ystävälleen nuijanukutuksen. Herättyään mies ei muista tapahtumista mitään ja niin on hyvä.
Vanhus odottaa sillankorvassa, tomussa, vihollisjoukkojen saapumista. Hänen olisi pitänyt poistua kylästä, mutta hän ei jaksanut. Miehen ainut huoli on, miten hänen eläimensä pärjäilevät, kissa kyllä tulee toimeen yksikseen, mutta kanat ja muut…
Mestarin novelleja voi lukea aina uudestaan ja aina löytää jotain uutta.