Minustako puhutaan? Kuva EJ
Sääperin suoran varrella (nykyistä Ilomantsintietä) asui kuorma-autoilija Laamasen vastapäätä Koljosen sisarukset omakotitaloaan. Laamaset tien Savikon puolella ja Koljoset tien Sääperin puolella. Liittymä näkyy äskettäisen Taas rysähti 18.7.2011 -uutisen Suistumispaikka -kuvassa autonromun takana heti oikealla. Koljosen sisaruksia oli kaksi, ehkä kolme, en muista nyt ihan tarkkaan. Varmaankin olivat ihan hyvässä keski-iässä. Tuskin enempää, vaikka pikkupojasta tietysti tuntuivat vanhoilta, niin kuin kaikki aikuiset.
Koljosessa tuli muutaman kerran poikettua, enimmäkseen viemässä repussa kutulahnoja ja joskus muutakin kalaa. Kaloille oli hyvää kysyntää. Ihmisravinnoksi tietenkin, mutta myös kanan- ja kissanruuaksi. Kanojen määrää en tiedä, mutta kissoja oli asunnossa varmasti yli tusinan, ehkä tuplastikin. Siis kissoja oli eli kateissa löytyi.
Muistelen, että kalat otettiin talossa mielihyvin vastaan, mutta palkkiotta ei saanut normaalisti poistua. Palkkiona oli kananmunien vieminen kotiin. Yleensä kävi niin, että kalantuojan oli tultava tupaan kantamuksineen ja siellä odoteltava, kun kananmunia käärittiin sanomalehden palasiin rikkoutumisen estämiseksi.
Siinä oli keittiön nurkassa lukuisia pikkuystäviä mouruamassa kalalle haisevan repun ja tuojan kupeessa. Ystävällisiä olivat kissatkin, mutta reviirihajut olivat tietysti pääluvun mukaiset.
Sakari H
Mukava tarina ja sievä kissankuva.
Laitan tähän vielä jatkoksi erään kissan tarinan.
Tuhatkaamon, se syntyi Pietarissa kissapoikueen ainoana uroksena.
Vain muutaman kuukauden ikäisenä se ostettiin ulkomaille. Kaikki
paperit mukana ja rokotukset kunnossa kissa matkasi elämänsä
ensimmäisen automatkan.
Alussa kissa oli liikkeissään tunnustelevan varovainen. Jotenkin
se turvautui naiseen, joka sen osti ja antoi ruokaa. Kissan
muroja, niitä se maistoi ensimmäistä kertaa.
Se kuunteli ylisuurilla korvillaan, ennen kuin loikkasi sohvalle
tai ihmisen polvelle kehräämään. Sfinksi, vaaleanpunainen
kissa. Se oli kalju, eikä omistanut edes viiksiä.
Talon äänet ja liikkeet sähköistivät kissan liikkeelle. Se
syöksähti lattian poikki, kiipesi käsivartta pitkin, jättäen
siihen kirveleviä naarmuja.
Harmaata kotikissaa Tuhatkaamon vaani äänettömänä, ja nakkasi
tilaisuuden tullen käpälällä kuonoon. Se sähisi ja sihisi.
Se pinkaisi piiloon, häviten jäljettömiin. Nau, miau, saapui
lopulta venytellen, häntä purjeena keinahdellen.
Kissan valppaus ei herpaantunut hetkeksikään. Se veti itsensä
köyryyn ja vinoilla silmillään tarkkaili ympäristöä. Helposti
katti löysi lattialta rullan, jota se kesyttömillä käpälillään
lennätti ympäriinsä. Se oli sentään verenperinnöltään kissamainen
saalistaja.