Sattumuksia olympialaisissa

Lasse Erola: Omituiset olympialaiset, kesäkisojen erikoisia sattumuksia, Helsinki-kirjat 2011.

Japanilaiset urheilijat sijoittuivat Berliinin olympialaisissa hopealle ja pronssille. Heidän olisi pitänyt ratkaista paremmuus uusintahypyillä, mutta he antoivatkin arvan ratkaista. Kotimaassaan he menivät kultasepälle ja mitalit halkaistiin ja liitettiin yhteen niin, että molemmilla oli puoliksi hopeinen ja puoliksi pronssinen mitali.

Brasilialainen Vanderlei Lima johti vuoden 2004 Ateenan kisojen maratonia sen loppuvaiheissa, kun hullu pappi Cornelius Horan keskeytti hänen matkantekonsa ja julisti, että Jeesus tulee pian. Lima putosi pronssimitalille johdettuaan kilpailua suvereenisti ennen välikohtausta.

Lasse Virén juoksi voittoon Munchenin kymppitonnilla kaaduttuaan matkalla ja juostuaan toiset kiinni. Vuonna 1927 Suomen voimistelu- ja urheiluliitto ilmoitti, että se boikotoi Amsterdamin kisoja, koska kisoista oli poistettu neljä lajia, joissa Suomi oli voittanut kultaa edellisissä kisoissa. Boikotti kuitenkin peruttiin ja suomalaisten menestys kisoissa oli mahtava.

Lasse Erola (s. 1946) on toimittaja ja tietokirjailija. Hän onkin saanut tähän kirjaan merkillisyyksiä kesäolympialaisista. Kirjaa lueksii ihan mieluusti ja hymynvirne suupielessä. Paljon on muutosta tapahtunut ja nykyisin mitalien ratkominen tapahtuu huomattavasti tarkemmin kuin ennen vanhaan, jolloin ratakierroskin saattoi olla sattumanvarainen pituudeltaan ja Ville Ritolakin voitti estejuoksun kroolattuaan välillä vesihaudan pohjalla (Pariisi 1924).

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat taustatietoa olympialaisista kesäkisoista ja mieluusti virnuilevat vanhoille sattumuksille.

 

2 comments for “Sattumuksia olympialaisissa

  1. Värtsin kommenttiosastoon on tullut kustannusyhtiö Helsinki-kirjojen palautemerkintä siitä, että verkkolehdessämme on arvioitu yhtiön kustantama kirja.

    Yleensä tämänkaltaiset kommentit on poistettu Värtsistä, mutta tällä kertaa tehdään poikkeus. Tuon kommentin myötä lukijamme saavat välähdyksen nykyisestä kustannustoiminnasta, jossa pienet kustannusyhtiöt ovat haastamassa suuria ja kauniita.

    Kirjojen saaminen julki on helpottunut viime aikojen kehityksen myötä. Ehkäpä jollakin lukijoistamme on asiaa Helsinki-kirjoille tai jollekin muulle kustantajalle. Aikaansaannoksiaan on turha pitää pöytälaatikossa.

    Värtsi ei ole kustantaja, mutta tarjoaa ilmaisen kanavan saada kirjallista tuotantoa julkisuuteen. Siispä kirjoittamaan ja kuvaamaan lukijat, ikään ja säätyyn katsomatta.

    Jouko Varonen, joka itsekin on kirjailija, tekee mainion palveluksen kirjoittajille ja kirjallisuudelle esittelemällä asiantuntevasti kirjoja, niin pienten kuin suurten kustantamia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *