Patsolassa kirkko?

Ovatkohan nämä Selkäkylän maisemia? Kuva oli lehtileikkeessä jutun yhteydessä.

Lehtileike 1960 –luvulta kyselee, oliko Patsolassa muinainen kirkko ja kellotapuli. Siitä kerrottiin kansantarinassa, joka oli kulkenut isältä pojalle.

”Joskus kantoi talon koira kotiin luun, jonka todettiin olevan ihmisen pääkallo tai luu. Kun lähdettiin kyntämään paikkaa, nousi viilloksen mukana useampiakin ruosteen ruskettamia ihmisen luita. Kuivina kesinä paljastui kukkuloiden alapuolella sijaitsevasta lammikosta puitoksen nurkka, jonka löytyminen vahvisti luuloa, että kirkon kello oli joskus haudattu asianomaiseen lammikkoon. Lammikon nimi Kalman luoso lienee saanut nimensä niihin aikoihin.”

Maan silloinen omistaja Janne Piiroinen ja maisteri Lauri Saloheimo olivat lehtijutun mukaan tutkineet paikkaa ja silloin ilmeni seikkoja, jotka ”joskus saattavat todistaa tarinan todeksi”. Vanhaan karttaan 1600-luvulta on merkitty kirkon paikka suunnilleen niille seuduille. Saloheimo arvioi, että oli paljonkin olemassa mahdollisuuksia kreikkalaiskatolisen kirkon tai tsasounan sijaintiin Patsolassa, koska paikka sijaitsi vanhan läpikulkutien varrella.

Maanviljelijä Piiroinen kertoi kuuluisan sissipäällikön Olli Tiaisen maininneen vanhoissa kirjoituksissa joenylityksestä ja tappelusta ”Pärnälän niskan pyörteessä”. Pärnälä oli muinoin Piiroisten suuren tilan nimi.

Patsolan taloja 1700-luvun lopulla.

”Koko Patsolan kylä on hyvin vanhaa asutusaluetta, ja nykyisinkin siellä on monia sukutiloja, joiden hallussa on kauppakirjoja ja verokuitteja 1700-luvulta lähtien. Paperit on kirjoitettu joko venäjän tai ruotsin kielellä.”

Patsolan asutuksen tiedetään periytyvän 1400-luvulta. Vuonna 1589 kylässä oli kaksi taloa ja 1618 neljä. Vuonna 1637 lukumäärä nousi jo kahdeksaan, jotka kaikki olivat ortodoksisia. Kaksi taloa oli muuttunut luterilaisiksi vuonna 1651 ja vuonna 1690 ei ortodokseja enää ollut kylässä, vaan 10 luterilaista taloa. Vuonna 1722 taloista oli asuttuja kuusi. Autioita löytyi kolme.

Selkäkylää nykyisin. Kuva EJ

1 ajatus aiheesta “Patsolassa kirkko?”

  1. Tarina on tuttu kyläreissuilta selkäkylän Piiroiseen eli tätilääni. Tumma pyöreä lampi taisi sijaita Patsolankosken niskalla Selkäkylän harjujen juurella ja sen veteen tuli joskus tuijoteltua tarkasti, josko kirkonkellot näkyisivät pohjasta edes häivähdykseltä. Mutta eipä näkynyt sen enempää kuin pommikone Sääperissä.

    Sitä olen joskus jäänyt miettimään, että taisi Patsolan kylä olla alkujaan paljon laajempi alue kuin nykyisin. Onhan Patsolankoskikin nykyisin Selkäkylällä eikä Patsolassa. Mitä mahtanee Patso merkitä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top