Niiralan kylätoiminnasta

Niiralan kylätoimikunnan lakkauttamisesta lähetettyä juttua ei voitu teknisten ongelmien vuoksi julkaista, joten asiasta tehtiin Uutisalasimessa olleen tekstin perusteella uutinen Värtsiin. Kirjoituksen  julkaisemista kokonaan on toivottu, joten tässäpä se tulee. EJ

************************************

Viime sunnuntaina pidettiin Niiralan kylätoimikunnan ainakin toistaiseksi viimeinen vuosikokous Värtsilän Pitäjätoimistolla. Vuonna 1985 perustetun yhdistyksen toiminta sinetöitiin yksimielisellä päätöksellä. Pankkitilillä oleva hieman vajaa sadan euron pääoma lahjoitettiin Värtsilän koululaisten käyttöön.

Yhdistyksen toiminta on ollut todellista hiljaiseloa jo miltei kymmenen vuoden ajan. Sillankorvassa sijaitseva pieni lentopallokenttä on viimeinen talkootyön aikaansaannos maineikkaan yhdistyksen historiassa.

Kokousilmoituksessa ollut maininta toiminnan lopettamisesta ei saanut väkeä liikkeelle kuin hät´hätää pakollisten toimihenkilöiden verran, joka sekin omalta osaltaan kertoo ajan tältä osin täyttyneen. Perustavassa kokouksessa neljännesvuosisata sitten on rahvasta ollut paikalla peräti 17 henkilön verran. Siellä mukana olleista kukaan ei osallistunut päätöskokoukseen. Mielenkiintoinen yhdistävä seikka on kuitenkin se, että niin perustavassa kuin päättävässäkin kokouksessa oli mukana Kaurila-Muskon kyläyhdistyksen edustaja.

Kylätoimikunnan sekä ensimmäisenä että viimeisenä puheenjohtajana toimi Veikko Pitkänen, välivuosina nuijaa ovat kopautelleet myös Olli Puhakka, Hannu Jaatinen ja Marja-Leena Tietäväinen. Yhdistys on ollut erityisesti alkuvuosinaan todella sitkeä vaikuttaja. Ennen kylätoimintojen organisoinnin siirtymistä Värtsilän Pitäjäyhdistykselle kantaa on otettu mitä moninaisimpiin asioihin; esimerkiksi rivitalojen rakentamiseen, nopeusrajoituksiin, liikuntamahdollisuuksiin ja jopa vesijohtoverkoston paineongelmiin. Koululla ja seurakuntasalilla on järjestetty pitkin vuotta erilaisia juhlia kaikenikäisille kyläläisille. Syntymäpäivä- ja rotinaperinnettä on pidetty yllä.

Kaikki tämä on vaatinut kovan työn lisäksi tietenkin myös sitä, mitä rahaksi sanotaan. Avustuksia on saatu mm. Osuuspankilta ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä. Värtsilän kunnan kanssa on tietenkin kättä väännetty monta kertaa. Omaa varainhankintaa yhdistyksellä on ollut mm. jätepaperin keräys.

Kylillä – niin kuin yhdistyksilläkin – on luonnollisesti tietyt maantieteelliset rajat, mutta jyrkkien toiminnallisten rajojen asettamiselle ei liene mitään perusteita. Värtsilän Pitäjäyhdistys kantaa yhdistystasolla tietyn vastuun kylätoiminnasta jo luonnollisesti koko Värtsilän alueella, mutta omaa tiettyjä valmiuksia lisätä yhteistyötä lähialueiden kylien kanssa, jos vain yhteinen tahtotila asioiden suhteen on riittävä.

Kylien elävyys tietenkin riippuu paljolti meistä itsestämme, odotammeko valmista vai olemmeko valmiit uhraamaan omaa aikaamme yhteisten asioiden hyväksi ilman jonninjoutavia kuppikuntia ja poliittisia kiemuroita. Meillä on paljon opittavaa menneiden vuosikymmenten vapaaehtoisilta uurastajilta, joiden toiminta on ollut vähintäänkin suuren kiitoksen, jopa ns. hatunnoston arvoista!

Kylätoiminnankin perusteet ovat kirjoitetut aikanaan jo Pyhään Kirjaan, Raamattuun:

“Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.” Jer. 29:7

Jussi Raerinne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *