Esittelyssä Värtsilän kalavesiä – Jänisjoki

Värtsilän alue tarjoaa monipuoliset kalastusmahdollisuudet sitä harrastavalle. On kalarikas joki, joukoittain pieniä järviä sekä lampia. En yritä olla ”ekspertti” vaan koetan tässä juttusarjassa esitellä näitä vesistöjä ainoastaan omien kalastuskokemusteni kautta. Ensimmäiseksi vuoroon valitsin minulle tärkeimmän eli Jänisjoen.

Jänisjoki Värtsilän keskustassa. Kuva: Eira V.

Jänisjoen arvioidaan olevan pituudeltaan n. 95 km pitkä, alkaen Enon Aittojärvestä päättyen aina Laatokkaan saakka. Joen latvavedet muodostuvat kolmesta haarasta jotka kaikki laskevat Loitimojärveen. Koverosta tuleva haara, Kuuttijoki sekä Korpijärveltä Öllölänjärven kautta tuleva Kotajoen haara.

Jänisjoki on voimakkaasti säännöstelty lukuisten vesivoimaloiden johdosta. Vesi on erittäin tumma ja humuspitoinen. Joen tyypillinen kalasto muodostuu perinteisistä makeanveden kaloistamme. Hauki, ahven, särki, lahna, kuha, made, säyne… Koskipaikoilta tapaa myös istutusten seurauksena taimenta sekä harjusta ja nykyisin myös kirjolohta. Jänisjoessa ja muutamissa siihen laskevissa sivupuroissa tiedetään olevan myös luontainen, heikko taimenen luonnonkanta.

Takavuosien kuhaparatiisina tunnetusta Jänisjärvestä nousee kalaa Jänisjokeen. Joessa elää melkoisia hauenmötkylöitä, kymmenenkiloinenkaan ei ole mikään harvinaisuus, tällaisia joesta saadaan melko usein, aivan täältä kylämme alueeltakin viime vuonna peräti parin kappalein. Suurimman haukeni itse olen veneeseen nostokoukulla kahmaissut Venäjän puolelta, aukolta mihin Jänisjoki laskee ja mistä Jänisjärvi alkaa. Kala painoi tasan 11 kg. Tämän jättihauen sain uisteluvälinein. Suomen puolelta suurin joesta saamani kala oli 7,5 kg pitkäsiimahauki muutama kesä sitten.

Myös suuret kuhat ovat joessa mahdollisia. Ikimuistoinen ja harmittava kalastuskokemukseni on kolme kesää sitten sattunut ”jättikuhan” karkuuttaminen.

Olin yksin selkäämässä pitkäsiimaa, tunsin jo heti alkuvaiheessa että nyt langassa on iso kala. Annoin veneen valua myötävirtaan samalla kun koin koukkuja. Jytke runkosiimassa alkoi tuntua kovemmalta, lähestyin kalaa varoen. Hilasin viereeni ison haavin ja nostokoukun. Pian olin jo muutaman tapsin päässä kalasta. Vieläkään  en ollut varma kumpi kyseessä oli – hauki vai kuha. Epäilin ensimmäistä. Vihdoin pääsin kalan näkemään. Valtaisan kuhan kylki kimalteli kalan lähestyessä veden pintaa! Annoin kuhan tempaista ja viedä siimaa syvyyksiin. Temmelsin tovin kalaa väsyttäen, annoin sille aina välillä löysää. Hyvin näytti olevan kiinni!

Otin nostokoukun toiseen käteeni. Seuraavan kerran kun kala ilmestyi veneen viereen, tempaisin! Se oli huono nosto! Kala potkaisi kerran, tapsisiima katkesi kuin pumpulilanka ja elämäni kuha painui syvyyksiin. Lopullisesti. Tuska ja harmitukseni oli suuri. Katsoin pöllästyneenä ilman koukkua lepattavaa tapsia. Kala olisi melkoisella varmuudella ollut suurempi kala kuin Laatokan 4,7 kg ennätyskuhani! No kaikki karanneet kalathan ovat aina isoja!

Jänisjoesta kalaa pyydetään monin eri vermein. Kesäiltaisin suosittua on uistelu, katiskakalastusta harrastetaan pitkin jokivartta,  vähempi enää iskukoukku ja rysäpyyntiä. Tuskin näitä rysäpyynnin taitajiakaan on  montaa enää jäljellä. Myös verkoilla kalastetaan. Onkiminen on kestosuosikki, perhomiehet ja -naiset ovat vallanneet koskipaikat niin että perinteiset virvelinheiluttajat alkavat olla vähemmistönä koskilla.

Patsolankoski kyläämme lähimpänä taimenpaikkana on paikalliselle väelle suosittu kalastuskohde. Kosken yläpuolella on nk. Pieni-Patsolankoski missä kalastuspaine on vähäinen. Ylävirtaan Vääräkoskelle matkatessa joesta löytyy myös  muutamia muita hyviä kala- ja virtapaikkoja, mm. Myllynpyörre lähellä Vääräkoskea.

Useimmiten käy niin että kauniinakin kesäiltana saan joella liikkua täysin yksin, kuningaskalastajiakaan ei ole enää näkynyt moniin kesiin!

Jänisjokeen laskevan Kangasjoen kaunis purotaimen. Kuva: Eero-Matti Lintunen

Share

19 comments for “Esittelyssä Värtsilän kalavesiä – Jänisjoki

  1. Erityisen mielenkiintoinen aihe,nämä Värtsilän kalavedet.Kiitos Eero-Matti.
    Lapsuudessani ongin ja ravustin paljon joella.Kalasaaliit eivät olleet silloin kummoisia mutta rapuja tuli paljon.
    Näin Toukokuussa kun lehti oli hiirenkorvalla oli jokaisena sadetihkuisena iltana päästävä ongelle.Jostain syystä mulla oli sellainen käsitys että sateella kala söisi paremmin.Tämänkin uskomuksen kuten monen muunkin olen aikuisena joutunut toteamaan vääräksi.
    Nyttemmin olen käynyt muutaman kerran Patsolan koskella,hieno paikka.
    Voiko kalastusluvan(varmaan Sinilinnusta mutta koskeeko se koko jokea eikä vain koskea) hankkia ja veneen vuokrata jostain joella uistelua varten?

  2. Allekirjoittaneen kautta saa vuokrattua joelle käyttöönsä uistelu-ja kalastusvenettä (30hv Evinrude), vene on sijoitettuna Sinilinnun rannassa.

    Soutuvenettä tällä hetkellä Sinkkarissa meillä ei ole, poislukien rajalla omassa käytössä oleva. Soutuveneitä saa varmaan vaivattomasti kyläläisiltä kysymällä lainaksi/vuokralle.

    Jänisjoen lupia myyvät alueellamme ainakin Sinilintu, Itähuolinta ja Tohmajärven Neste. Lupa kattaa Jänisjoen virkistyskalastusalueen. Paikallinen osakaskunnanlupa mahdollistaa kalastuksen Patsolankoskella ja sen alapuolisella vesialueella sekä kylän lammet ja pikku järvet.

  3. Seikkaperäinen selostus kalastajille vai MirjaSisko

  4. 25.5.-12 Entisen Värtsilän kalavesillä i942

    Siimalla -Miikkulan lammella.

    Talvi-Sodan jälkeen keväällä astui kotiniovesta sisään minulle outomies.Isäni sanoi -Ka, Väinöhän se siinä. Väinö oli isäni serkku ja ammatiltaan -suutari, ammattikuntansa vaalioita, hänen käsistään oli lähtenyt upseerin ratsastussaappaat sun muut. Väinö liittyi perheeseemme ja sanoimme häntä -Suutari- Väinöksi. Väinö oli vielä poikamies, minua 28 vuotta vanhempi, ninulle murrosikävuosieni -miehenkuva ja hyvä kasvattaja ja kaveri, jo monenlaista maailmassa kokenut, hyvää ja huonoa.

    Kyselin kerran häneltä -millainen on pitkäsiima?. Odotahan, me teemme sellaisen. Niin me sitten teimme, Väinö teki siron siimalaatikonkin,verkkopohjalla josta ei koukut vaatteisiin tarttuneet.Sata koukkua, siinä se sitten oli- pitkä siima.
    Eräänä lauantaiaamuna hän sanoi, – Tämään mennään Värtsilään ja laskemme siiman _Miikkulaan.
    Pyöräilimme karinsillan taakse -Kuivalaisen Onnille,Me vänön kanssa kaivoimme matoja. Onni tuli sopivastitöistä tehtaalta. Onni ottti pienet -Tirsat ja nouti oman siimalaatikkonsa. Siimat madotettiin ja sitten kohti Miikkulaa.Miikkulanlanpi oli parin kilometrin päässä Värtsilästä, Ilomansiin päin, läntinen pää, aivan tiessä kiinni. lainasimme -Vitikaiselta veneen ja laskimme siimat.
    Varhain sunnuntaiaamuna lähdimme kokemaan siimojamme.
    Kala oli käynyt hyvin pyydykseen.Ja millaisia ahvenia! suuria kuin ppikkuporsaita, en senjälkeen ole koskaan moista kokenut, kiinni jääneet olivat ensin nielleet -täkykalan, sitten koukussa mötkötti 0,7-0,8 kgahven.
    Ei niitä joka koukussa ollut, mutta kahdelle miehelle ja pojan klopill kantamusta, aivan riittävästi.

  5. Nuoruudessani kolusin pitkin jänisjokea vieläkin tietämättä,oisko aito purotaimen säilynyt koskien valjastusten jälkeen muitten pikkujokien ja purojen katveessa. Nyt nettiä selaillessani olen varma että jonkinlainen kanta on olemassa. Ja aito rupiliskokanta on myös joessa. Näin kutupukuun somistautuneen uroksen jo 80 luvun alussa. En uskaltanut haavia kyytiin kun en tiennyt moista olevankaan.Ei traumoja jäänyt mut muistan ikäni ja nyt kun tiedän tämän liskolajin olevan totta,etsin ja mikäs sen komiampi kuin hääpukuun somistautunut parikymmensenttinen rupiliskomme.T.jp.

  6. Ai rupiliskoa on Jänisjoessakin. Siitähän pitäisi tehdä yhtä kuuluisa kuin Wärtsilän mustasta. En nyt tarkoita rupiliskoa kuitenkaan syötäväksi. Josko se liskoporukka muutti Patsolasta, siellä kun ei enää saa kansakouluoppia.

  7. Pieni tietoisku rupiliskosta.
    Rupiliskon esiinymispaikkoja ovat lammikot(lössät) joissa ei ole kalaa. Soveltuu siis huonosti kalastuksen kanssa. Tuo että olet saanut kutuasuisen uroksen haaviin selittyy varmaan sillä että otus on ollut matkalla kutupaikalle, siis naisiin.Rupilisko sekoitetaan helposti sitä pienempään vesiliskoon.tämä rupilisko on nimensä mukaan iholtaan rupinen ja niljakas kuten rupikonnakin. Muut liskot ovat suomupeitteisiä.paras tuntomerkki on tumman värin lisäksi oranssinkeltainen vatsapuoli. Värtsilässä on useita rupiliskolammikoita.
    Turha varmaan sanoa että kuuluu rauhoituskategorioissa korkeammalle kuin liito-orava tai valkoselkätikka.Ehdottomin asiantuntija Pohjois-Karjalassa ja koko Suomessa on Ville Vuorio joka on tutkinut vuosikausia ko otusta. Olin hänen kanssaan yhteistyössä töissä ollessani.Näin mm kun hän kuvasi otuksen Kenraalinkylässä.
    Tästä riittäisi tarinaa enemmänkin. Jos kiinnostaa voin kertoa lisääkin elintavoista, esiintymispaikoista ja miten se on tänne ilmestynyt. Värtsilässä lienee maan tihein esiintymiskanta. Pohjois-Karjalssa sitä esiintyy Joensuussa(Oskola-Öllölä) Kontiolahdella ,Liperissä ja pieni erillisesiintymä tuolla Parikkalassa Etelä-Karjalassa.
    Otus sopisi hyvin Värtsilän tunnuseläimeksi.

  8. Kyllä kiinnostaa.

    Ainakin seuraavissa Värtsin jutuissa tulee paikallinen rupilisko jollakin tapaa jo esille, tosin enempi kysymysten kuin vastausten muodossa:

    – Rupiliskorokkia 20.5.2011
    – Värtsilän rupiliskoja 22.5.2011
    – Rupiliskon vuosi 1.1.2012
    – Valkokorvasammakko 19.5.2012

  9. Voisko saada Värtsiin kuvan tuosta rupilistosta? Jos vaikka loikkisi vastaan, osaisin nostaa hattua!

    Ierikka

  10. Rupiliskosta voisi tehdä ihan oman jutun vaikka tänne Värtsiin. Kuka vaan tuntee tätä ”kaveria” tarkemmin. Taitaa olla sen verran harvinainen tuttavuus. Missähän Kenraalinkylän lössässä moinen otus/otukset on ollut tai kenties on vieläkin, ellei lammikko ole kuivahtanut?

  11. Kyllä minulla kuvia liskosta on useitakin . Valitettavasti paperiversioina. En tiedä miten ne saisi tänne skannatuksi. Lisäksi olen pitänyt aiheesta muutaman esitelmänkin. Minusta Rliskoon olisi paras tutustua maastossa.
    Saattaa käydä kuin Vatasen Mikan pojille. Kun oltiin retkeilemässä tuolla Löytölammen kohteella. Pojat bongasivat ne heti rantavedestä.
    Kyllä googlettamallakin kuvia ja tietoja saa, hakusanalla rupilisko.

  12. Hyvä tapa skannaukseen on ottaa valokuvista luonnonvalossa digikuvia puhelimella tms. ja lähettää otokset saatesanoineen sähköpostin liitteenä Värtsiin.

  13. Hienosti näyttää toimivan Värtsin roskapostisuodatin. Laitoin aamulla linkkilistan Värtsin vanhoihin, rupiliskoa sivuaviin juttuihin. Kun äsken avasin koneeni, jolla kommentti oli lähetetty, näkyy sen yhteydessä teksti, että odottaa tarkistusta.

    Toiselta koneelta katsottaessa ei näy viestiä, eikä linkkitekstiä. Kysymys on siis suodattimesta, johon ”risuaita” linkit ovat jumittuneet. Ihan hyvä näin, itse kun jo ehdin epäillä, että olin jättänyt näppäämättä lähetä-painiketta.

    Linkin eivät kuitenkaan ole roskapostia, joten saapa nähdä käykö ne Iso Sensuuri sieltä joskus vapauttamassa 😉

  14. Olen huomannut, että vain yksi linkki kommenttia kohti menee läpi. Jos laittaa kaksi tai useamman linkin kerralla, niin Kommentti ”jää odottamaan tarkistusta”.

  15. Eero-Matin ukki Toivo Lintunen oli taitava kalamies. Näyttää siis Eero-Matissa geeniperintö vaikuttavan.

    Eero-Matin ukki sai kerran jokirysällä ison hauen. Vaikka siitä oli jo valunut paljon mätiä, puntari näytti 12,5 kg. Saaliin ottaminen rysästä onnistui vasta sitten, kun joen varrella olevalle tie ilmestyi kuorma-auto, josta löytyi pokora. Sillä Eero-Matin ukki nosti hauen ylös, niinkuin propsia pokoralla nostetaan. Hauen sai luutnantti Janne Lukkarinen, jolla oli iso perhe.

    Eero-Matin ukki kertoi joskus, miten lahnat uivat Jänisjokea ylös päin. Veden pinta oli täynnä selkäeviä. Lauma kääntyi joelta Haponojalle ja siitä Sääperille kutemaan.

    Keväät olivat Jänisjoella suurten lahnasaaliiden aikaa. Joskus niitä oli vietävä ostajille hevoskyydillä. Valitettavasti ihmissuhteita häiritsi myös jonkinasteinen kateus.

    Sitä oli aikanaan saanut kokea myös Eero-Matin ukin ukki Erik Lintunen. Jotkut eivät pitäneet siitä, että hän laski pyydyksiään Uudenkylän lammen ja Jänisjoen väliseen ojaan. Ukko Erik kaivatti sen viereen oman ojan, eikä siihen taas saanut kukaan muu pyydyksiään viedä. 1960-luvulla Eero-Matin Toivo-ukki täytti ojan Lintulan pitkän kivinavetan kivillä.

    Tässäpä Lintusten kalatarinaa.

    Ero-Matti, jatkapa suvun perinteitä!

    Ierikka-setä

  16. Eero-Matti on kalamies ja juttumies kirjoitta mukavasti aiheesta kuin aiheesta. Mutta oletteko huomanneet sen, että karkuun päässeet kalat kasvavat kuten kalan kuuluukin kasvaa. Toinen asia jonka kalamiehet tietävät on sellainen jos lädet vajaasti varustutuneena kalalle. Erityisesti uistelemaan niin aivan varmasti silloin iskee sellainen kala joka käy esittäytymässä, että tämmöinen minä olen ja sitten katkoo siimat tai repii itsensä irti ja katoaa lopullisesti.

  17. Kalevi kuvailee hienosti, miten minussa ei ole jatkunut Lintusten kalastustaidon geeniperimää. Ehkä minussa on enemmän Uppan Wegeliusten verta??? Ja sitä kautta tarvetta vain tulitikkujen lainaamiaseen.

    Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *