Vanhan perinteen mukaan jouluaika alkaa Tuomaanpäivästä ja kestää Nuutinpäivään. ”Vanhaan aikaan” Nuutti oli kalenterissa tammikuun seitsemäntenä, mutta on siirretty sittemmin kolmanteentoista päivään. Vaan tänäänpä tuo Tuomas astuu olkikimppu olkapäällä, sianliikkiö sivulla, kakut kainalossa ja vielä kynttilä kädessä, tuopi meille joulun .
Elettiin joulunalusviikkoa jossain Itä-Suomen syrjäkylillä 1950-luvun alkupuolella. Isäntiä oli kokoontunut maitolaiturille maitoja tuomaan. Siinä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja poltella muutama piipullinen maitoautoa odotellessa. Useimmilla oli vain pari tonkallista maitoa reessä. Kaikki olivat pientilallisia, muutaman lehmänkantturan omistajia. Iita-leskikin tuli tuomaan maitojaan. Ei hänellä paljon tuotavaa ollut. Vain pieni tonkka vesikelkassa. Iita oli jäänyt yksineläjäksi jo
Joulutarinoita, osa 1 Kunpa voisin muistaa jotain ensimmäisestä joulustani. Harmittaa, kun en ymmärtänyt aikanaan kysellä siitä vanhemmiltani. Olin kymmenen kuukauden ikäinen evakkoperheen esikoinen. Asuimme Laihian Jokikylässä Saarelan talon kamarissa. Samassa kamarissa asuivat perheemme lisäksi myös mummo, Selma-täti ja Ville- setä. Tämä oli jo kolmas joulu heille tuossa evakkokamarissa. Tulevaisuus oli edelleen hämärän peitossa. Millaiset olivat
Orpopoikien joulu 3/3, kirjoittanut Juho A. Leskinen (1909-2000) Kauan emme kuitenkaan saaneet olla omissa mietteissämme, sillä tupaan astui muuan isäntä, joka sanoi tulleensa katsomaan, kuinka täällä poikaset elävät. Isäntä ei käynyt istumaan, vaan käveli edestakaisin tuvan lattialla ja sanoi: ”Sellaista se on, että köyhyys näkyy joka paikasta. Ja kyllä se on niin, jotta tämän talon
