Maito laiturille

 

Tässäkö se maitolaituri, jonne Karvisen maidot vietiin? Kuvan lähetti Alpoaatos. Taustalla Karvosen Viljamin, nykyisin Mantsisen talo. Elokuvajulisteita ovat Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä, Härmästä poikia kymmenen ja Naisten lääkärin salaisuus. Alpoaatos ei ole muistavinaan nätin tytön nimeä, liekö Kaustalta vai Kenraalinkylästä, hän ätväilee.

Värtsilän keskustaan entisen pappilan lähelle on entisöity maitolaituri muistomerkiksi. Kuva EJ

Nykyisin kun on kaikkea, on myös kuin ei mitään olisi. Ei ole enää maaseudun maanläheistä elämänmenoa. Kaikki on niin suurta ja koneellista että. Parempi niinkin kuin ei ollenkaan.

Toista se oli ennen, varsinkin 50-luvulla Värtsilän Patsolanmäellä. Lehmät, joita oli varmaan enemmän kuin karkausvuodessa kuukausia, lypsettiin toki koneella, uudella alfalavalilla tietty. Lypsetyt maidot kaadettiin keitetyn, siis desinfioidun siiviläkankaan läpi maitotonkkaan. Tonkat puolestaan jäähdytykseen jäävesialtaaseen, samaan jäähän, jota jo edellistalvena haettiin vaikkapa Harkkolammelta sahanpuru-kellarivarastoon.

Aamusella jäähtyneet maidot kuljetettiin maitolaiturille meijeriautoon haettavaksi. Aikalailla siellä olikin tonkkia. Monen naapurinkin maidot ja lähes joka talossa oli maitokarjaa. Kesäisin kuljetus tapahtui maitokärryillä, niillä tutuilla kaksipyöräisillä. Polkupyörän renkaat pyörinä, tehdastekoiset silti. Karvisesta ei ollut maitokopille matkaa kuin pari-kolmesataa metriä. Kauempaa tulevat isännät toivat maitonsa tietysti hevosella. Samoin Karvisestakin, jos meijeriltä päin oli tulossa jotain vastaanotettavaa, kuten vaikkapa kurria vasikoille tai sioille. Talvella kuljetukset hoituivat jalaskelkalla.

Maitolaiturilla ainakin minun piti hilata tonkat ylös porrasaskelmien kautta, ei riittänyt ruuti eikä varsi heitellä täysiä tonkkia kärrystä suoraan metrin korkuiselle laiturille. Muistuu tässä kohtaa kyllä hyvin mieleen jonkun toisen aiempi kirjoitus Värtsissä, kun oli poikia neuvottu heittelemään tyvipöllit pinon päälle, että on kuorma-autoilijalla helpompi tehdä puukuormaa.

Osa maaseudun idyllistä hävisi saman tien, kun tankkiautot alkoivat hakea maidon suoraan tiloilta säiliöihinsä. Samalla hävisi hyvät pussauskopitkin tien laidoilta. Juuri ennen kuin ehdin sitä harrastusta aloittamaankaan. Kävihän ne kopit myös sateen suojasta, kun odotteli vaikkapa Ruposen ruskeeta. Sääperin mäen allakin oli maitolaituri, sellainen kopillinen, juuri sopivasti sillä kohtaa, mihin autojen oli hyvä pysähtyä.

Aiheeseen liittyvä musiikkilinkki Jari Huhtasalon Maitolaiturin taikaa, sisältää myös aika lailla sinne päin olevan kuvan:

http://www.youtube.com/watch?v=TxNA05us5X0

 Sakari H

 

9 comments for “Maito laiturille

  1. Lukunälkään voin suositella Jaana Laamasen kokoamaa tutkielmatyyppistä kirjaa ”Maitolaiturilla”. Mielestäni erittäin onnistunut, osin huumoripitoinen kuvaus maitolaiturikulttuurista läpi vuosikymmenten kautta Suomenmaan. Haali jostain teos käsiisi ja tee mukava aikamatka elävälle maaseudulle.

  2. Onpa hyvä, että Värtsilästä löytyy Maitolaituri -muistomerkki. Vieläpä ihan oikeaa, tuttua paikallista yleismallia. Portaat olivat monissa laitureissa sivulla aikoinaan, Sääperin laiturissa vasemmalla reunalla ja Patsolassa oikealla.

    Patsolan laituri sijaitsi niillä kohdin, jossa nykyisin on näköalapaikka.

    Täytyy varmaan viedä nämä maitolaituriopinnot päätökseen etsimällä kirjastosta Jussin mainitsema alan kirja. Ja käyttää vielä tyttöystävää maitokopissa kunniallisin aikein vaikkapa 43 v -hääpäivän kunniaksi.

  3. Näyttääkö yhtään tutulta tuo Alpoaatoksen kuva, Sakari H?

  4. Eiköhän tämä Alpon kuva kaikessa kauneudessaan liene napattu Patsolan mäen alta Sahlstenin tiehaarasta nykyisen Ilomantsintien varresta.

    Tuttu? kysymykseen saanen vastata, että mielellään.

  5. Muistoissa vois näin olla että Sahlsteenin laituri.. mutta eipäs enee siinä ookkaa laiturii! Tää on vähän alempoo siitä pappilan tiehuarasta. Käyppäs hiäpäivän kunniiks kahtomassa.? Niin, tää oli taas Sakarille.

  6. Ja vielä Sakulle! Olis pitäny aukasta ihan koko sivu, oikeessa oot laiturin paikasta! Anteeks?

  7. Sakari H,

    ilmoitahan etukäteen, kun käyt tyttöystäväsi kanssa Värtsilän maitolaiturilla 43-vuotishääpäivänä. Tietää Värtsin toimittaja olla kameran kanssa paikalla.

  8. Hinnoissa on haitaria. Kyselin parista ketjusta tänään Maitolaiturilla -kirjaa.
    Oli loppunut 1. ketjusta, hinta 4,50 €/kpl. Toisessa ketjussa oli yksi, mutta väärällä (kaukana siis) paikkakunnalla ja hinta 28 €/kpl.

    Erkin hommia voin helpottaa hiukan, kertomalla, että oikea maitolaituripäivä ei ole 1.4. Jos sattuu vaikka muuta menoa, se kun on niin vilkas uutispäivä.

  9. Aamun unipöpperössä luulin jo, että Sakari H vaatii maitolaiturikohtauksen kuvaamisesta rahaa. Värtsi ei tietenkään harrasta shekkivihkojournalismia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *