Helmi

Omakohtaisia muistoja ystävästäni Helmistä:

Helmi oli Vanhan Värtsilän kunnan terveyssisar, ”tippatäti”. Hän oli ihana ihminen ja kaikinpuolin mahtava persoona sekä hyvä ystäväni. Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä ja rintamalinjojen siirryttyä kauemmas Itä-Karjalan puolelle pääsimme palaamaan takaisin vanhaan Värtsilään. Sodan jäljet näkyivät kaikkialla. Kaikenlaista roinaa oli tien laidat täynnä. Rakennukset oli poltettu, muutaman tiilitalon seinät olivat pystyssä, sähkö- ja puhelinlangat yhtenä sotkuna pitkin maita ja mantuja. Sähköjä ei saatu vielä pitkään aikaan. Savun tuoksu palaneista taloista leijui ilmassa niinkuin arvata sopii.

Myös kotini oli poltettu. Sen pohjalta löytyi vaakoja, punnuksia, lasi- ja posliiniastioita ym.. Isäni oli ”siellä jossakin”. Saimme äitini kanssa vuokrattua Karinjoen takaa Karvolan mäeltä polttamatta säilyneen pienen mökin. Monta rakennusta ei sielläkään ollut säilynyt palamatta. Kolmanneksi mökin asukkaaksi tuli Värtsilän kunnan terveyssisar Helmi Airaksinen. Olin silloin 14 -vuotias.

Helmillä oli kädet täynnä työtä, sanan mukaisesti. Yhteiselomme pienessä mökissä sujui kuitenkin kaikin puolin hienosti ja meistä tuli sydänystävät. V.1942 joulun jälkeen pommitusten ja ruokapulan pakottamana alkoivat lasten siirrot turvaan Ruotsiin. Kuinka ollakaan, Helmi sai ajatuksen lähettää minut toiseksi saattajaksi Värtsilästä lähetettäville lapsille. Kun toinen saattajista oli minusta huomattavasti vanhempi, juuri sotaleskeksi jäänyt äiti kahden lapsensa kanssa, ajattelin saavani tukea häneltä tässä tehtävässä ja niin suostuin, kun Helmi vielä vakuutti minun kyllä homman hoitavan.

Ikimuistoinen matka siitä tulikin, monta sataa kilometriä junassa lähes koko Suomen pituudelta Värtsilästä Haaparantaan, kommelluksia, pommituksia, kuusi lasta huollettavana eikä surun murtamasta sotaleskestä apua edes kahden oman pojan huoltamisessa. Omasta mielestäni selvisin hommasta kohtalaisesti. Kiitos Helmille luottamuksesta vieläkin sinne tuonilmaisiin.

Olen ikäni ollut heikkomahainen. Niihinkin nipistyksiin Helmillä oli oivat ropit. Maku lääkkeellä oli kuin olisi juonut pajunparkkivettä, mutta kyllä näpistyksetkin asettuivat.

Isäni pääsi välillä viettämään siviilielämää, kun vanhempia ikäluokkia välillä kotiutettiin. Niinpä ehdittiin rakentaa uusi koti entisen poltetun paikalle. Vankka ystävyytemme Helmin kanssa jatkui edelleen.

Kun jatkosota 1944 syksyllä päättyi, oli edessä toisen evakkoon lähdön aika. Perheemme muutti takaisin tuttuun sukulaistaloon Kaurilaan ja Helmi jäi hoitamaan virkaansa tynkä-Värtsilän kuntaan.

Kun nuoripari Partanen vietti häitään 15.5.-48 Uuden-Värtsilän Huvipirtillä, oli Helmi siellä itseoikeutettuna vieraana. Kaunis Arabian maljakko on säilynyt muistona hääjuhlasta ja Helmi-ystävästäni.

Runo terveyssisar Helmi Airaksiselle

(Kirj. apteekkarin rouva  Irja Helve)

Elo millainen olisikaan Helmiä paitsi
sen kaikki ne tietää, joita hän kaitsi.
Hän raihnaiset hoitaa, taputtaa ja voitaa.

Vilut ukkojen uumoo ja kuumeet ja kutkat
kun mukana on mittarit, tautien tutkat
ja nelisnurkkalaukussa ruutat ja muut rutkat.

Hän kerää  pulloonsa syljet ja niisteet
joilla selvittää tautien vihaiset viisteet
saa terveeksi meidät tai allemme liisteet.

Hän aavistaa impyitten lemmenkuiskeet
hän tietää tyttöjen salaiset suihkeet
ilot illan ja aamuiset ankeat uihkeet.

Hän vainuaa poikamiesten muhinat ja muiskeet
nekin ennenaikaiset hännänhuiskeet
ja on jokaiselle valmiina antamaan ruiskeet.

Runo T. I. Kasasen muistelmateoksesta ”Värtsilä, muistelmia kylän ja kunnan vaiheista vuoteen 1945”