Vuoden luontokuvat 2011, Suomen luonnonvalokuvaajat ry ja WSOY 2011.
Helmenkalastajat ovat taas olleet liikkeellä ja koonneet suomalaisten luontokuvien parhaimmiston kansien väliin. Mielestäni kukkona tunkiolla häärii väärä mies, sillä sitiketun kuvaamiseen ei kummoisia lahjoja tarvita. Onhan Fagerström asiansa osaava kuvaaja, mutta mutta… . Jospa seuraavan kerran vuoden luontokuvassa poseeraa kaatopaikalta kuvattu rotta viiksineen ja ahneine ilmeineen. No, leikki sijansa saakoon.
Kun selailee vaikka nettilehti Värtsin sivuilta löytyviä saloseutujen luonnon tallentajien otoksia, huomaa vissin eron. Onneksi vuoden luontokuvan ketulla ei ollut kuono ketsupissa. 🙂
On toki tämänvuotisissa luontokuvissa paljon hyvää. Näyttää siltä, että on saatu muutakin kuin ns. ”maalitauluotoksia” esille. Aloitteleva luontokuvaaja kun sijoittaa kohteen keskelle kuvaa maalitauluksi ja onhan siinä sekin hyöty, että tarkennus pelaa, kun kameran tarkennuspiste on kuvaruudun keskiosassa.
Mieleen tämänvuotisista rankatuista kuvista jäi mm. Timo Saarisen kettuotos, Kaisa Erkkilän riikinkukkokehrääjän toukka, maisemien sarjavoittaja, Janne Niemisen Tyrskyt, Antti Sarajan hauska kuva haapaperhosesta ”apajalla” vaeltajan hikisessä kengässä, Ari Ahlforsin karhunlaukkakuva, jne…
Mielestäni luonnonkuvissa pitäisi olla enemmän särmää. Pelkkä potretti, joita tässäkin kirjassa on paljon, ei riitä, tarvittaisiin osallistumista ja vaikuttavuutta, analyysia ja luonnon puolesta.
Mielestäni yksi luontokuvan tehtävä on myös kauneudenkokemuksen tarjoaminen katsojalle.