Kiitos
MLL:N Värtsilän yhdistys kiittää lämpimästi 90-vuotisjuhlaansa osallistuneita ja yhdistyksen toimintaa tukeneita.
MLL:N Värtsilän yhdistys kiittää lämpimästi 90-vuotisjuhlaansa osallistuneita ja yhdistyksen toimintaa tukeneita.
Kenraalinkylä Osa 1/2 Eira Varosen kommentti Myötätuulessa –juttuun 19.10. kello 12.48 kirvoitti allekirjoittaneen ajatuksia. Kun olen miettinyt asiaa, alkoi esiin nousta tämän kirjoituksen otsikko. Yhtä hyvin kuin omasta kotikylästäni, joka oli Kenraalinkylä, voisi menneitä muistellen kirjoittaa naapurikylästä Kaustajärvestä. Sieltä kulmilta olimme aikanaan lähteneet ja minkä takia, sen muistaa jokainen itse tykönänsä. Kun kylät hiljenivät ja
Värtsilässä uskotaan, että Räykynvaaralla sijaitseva juoksuhauta on talvisodan jälkeisiä linnoitustöitä, jotka liittyivät laajempaan Salpalinja -puolustusjärjestelmään. Kaivantoja on myös Kaurilan ja Patsolan välisen tien sekä Selänteen tien varsilla pitkin Patsolan rinteitä. Tohmajärveläinen Teuvo Eronen kertoo kirjassaan ”Vanhan veteraanin tarinoita” (2010), että talvisodan päättymisen jälkeen suomalaiset tekivät linnoitustöitä uudella rajalla. Tohmajärvelle siirtyi Pioneerikomppania 34, jonka päällikkönä oli