Luontokuvan juhlaa

Tarja ja kettu. Kuvat Lissu.

Valtakunnan suurin ja merkittävin luontokuvatapahtuma lienee Finlandiatalolla järjestettävä Vuoden Luontokuvafestivaali, joka oli sunnuntaina. Tapahtuman järjestäjä on  Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Olen muutamana syksynä osallistunut tapahtumaan katselijan ominaisuudessa ja palannut sieltä kauneuden kokemusten kyllästämänä. Niin nytkin.

Jonotusta ja hajuhaittoja

Olin paikalla puoli tuntia ennen ensimmäisen esityksen alkua. Hämmästyin lippujonon pituutta ja sen hidasta etenemistä. Kansa kävi kuumana jonossa, mutta toista lipunmyyjää ei paikalle saatu. Järjestäjä oli kuulemma tilannut vain yhden. Pyysin halvimman (17 €) mahdollisen lipun parvelle parhaalle mahdolliselle paikalle, kun vuoroni tuli 40 minuutin odottamisen jälkeen. Sain kuulla, että parvi on suljettu, lippujen hinta on 37 € ja kone arpoo paikat. Onneksi minulla oli arpaonnea, pääsin seitsemännelle penkkiriville. Lounaan jonottaminen ei kestänyt kuin 20 minuuttia ja kinkkukiusaus oli erinomaista.

Lähestyessäni Finlandia-Salia ennen neljän esitystä sieraimiini hiipi viemärin haju. Ilmastoinnissa oli ilmennyt jotain ongelmia ja viemärin haju täytti salin. Salin tuulettamisen vuoksi esityksen alkaminen siirtyi vartilla eteenpäin. Kukaan ei kuitenkaan vaivautunut kuuluttamaan ovilla tungeksivalle yleisölle asiasta. Vasta saliin päästyämme tilaisuuden juontaja Veikko Neuvonen valaisi asiaa ja vitsaili että piilokojussa on kolmen päivän jälkeen samanlainen haju.

Lapinjärveltä Huippuvuorille

Päivän aikana yleisö sai nähdä toinen toistaan upeampia kuvaesityksiä. Koti- ja ulkomaiset huippukuvaajat kertoivat kuvaamisensa taustoista ja tekniikoista. Kuvaesitysten myötä pääsimme Lapinjärven metsiin ja pelloille, Utön majakkasaarelle, Unkariin, Costaricaan, Brasiliaan, Norjaan ja Huippuvuorille. Saimme kurkistaa myös vedenalaiseen maailmaan ja tutustua lehdenleikkaajamuurahaisiin sekä suurpetojen kuvaukseen piilokojusta.

Päivän esiintyjistä koin hengenheimolaiseksi lapinjärveläisen Henrik Lundin. Hänen puheestaan huokui syvä kiintymys kotiseutuun ja sen luontoon. Kaikkiruokaisen kuvaajan julkaisukelpoisista kuvista 85 prosenttia on syntynyt korkeintaan kymmenen kilometrin päässä kotiovelta. Lund haluaa avata ihmisten silmiä kauneudelle, joka arjenkin keskellä on koko ajan läsnä. Hän on saavuttanut kuvillaan kansainvälistä menestystä. Hän oli myös nyt palkittavien joukossa. Upea kuva sinivuokoista toi hänelle Kasvit – sarjan 1. palkinnon.

Esitysten tauoilla oli mahdollisuus tutustua lukuisiin valokuvanäyttelyihin ja alan kirjoihin. Esittelyssä olivat luonnollisesti myös kaikki mahdolliset valokuvaukseen liittyvät välineet ja tarvikkeet piilokojut mukaan lukien.

Gaalailta

Päivä huipentui Gaalailtaan. Tuttuun tapaansa Tasavallan Presidentti Tarja Halonen kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Illan huikeista kuvaesityksistä vastasivat Hannu Hautala, Mika Honkalinna, unkarilainen Bence Mate ja norjalainen Kai Jensen. Kuvaesitysten aiheina olivat kotkat, laulujoutsenet, pöllöt, eksoottiset linnut, Oulangan kansallispuisto ja norjalainen luonto.

Liina Heikkinen.

Gaalaillassa palkittiin myös Vuoden Luontokuva 2011 – kilpailun voittajat. Kilpailussa oli yhdeksän sarjaa, joista kaksi oli osoitettu nuorille. Kilpailuun osallistui ennätykselliset 11 466 kuvaa. Vuoden 2011 Luontokuvaksi valittiin salolaisen Kai Fageströmin eläinkuva ”Kettu”. Nuoret 1991 – 1993 sarjan voittaja Lauri Talarmo voitti myös yleisöäänestyksen kuvallaan ”Utelias orava”. Kaikki sarjavoittajat yhtä lukuun ottamatta olivat miehiä. Voittajista viimeisenä lavalle kipitti 1994 – 2003 syntyneiden nuorten sarjavoittaja, kahdeksan vuoden ikäinen Liina Heikkinen Kouvolasta. Liinan joutsenkuvan nimi oli ”Jättäkää rauhaan”.

Pohjois – Karjalasta kisassa menestyi kaksi kuvaajaa. Joensuulaisen Kari Järviluodon joutsenkuva ”Kevään kiihkoa” oli kuin von Wrigthin maalaus. Kuva sai 2. palkinnon Linnut – sarjassa. Sommittelu ja muoto – sarjan 2. palkinto kuvasta ”Jääpuikot” meni Lieksaan Pekka Ovaskaiselle.

Vuoden Luontokuvat – kirja

Vuoden Luontokuvat -kirjasarjaa on julkaistu jo vuodesta 1981 alkaen. 31. kuvateos julkistettiin gaalaillan aikana. Vuoden Luontokuvat 2011 – Suomen luonnon vuodenkierto julkistaa kilpailun voittajakuvat taustoineen. Palkittujen kuvien määrää kasvatettiin tänä vuonna yhteensä 40 kuvan näyttelykokonaisuudeksi. Sarjavoittajien ja kunniamainintojen lisäksi kilpailussa on julkistettu myös 8 toiselle sijalle tullutta valokuvaa.

Tässä linkki josta pääset tutustumaan palkittuihin kuviin http://palkitut.vuodenluontokuva.fi/

 

 

 

 

 

10 comments for “Luontokuvan juhlaa

  1. Heti herättyä uunituore reportaasi
    pääkupunkiseudun ”kirjeenvaihtajalta”!

  2. Hyvä kuvaus Lissulta Luontokuva festareilta!

    Kovasti on samanväristä karvaa ketun ja Tarjan päässä.

    Minä näin lauantaina ketun tästä keittiöni ikkunasta. Pyydysteli
    hiiriä tuossa pellolla. Naapurin kissan katoaminen on myös laitettu tässä asustelevan ketun piikkiin.

  3. Kannattaa katsoa linkistä palkittuja kuvia. Ilahduttavaa on, että palkittujen joukkoon on alkanut mahtua myös uusia, tuntemattomampia nimiä ja uusia kuvakulmia. Kuvattavaa ei tarvitse etsiä kaukaa eikä haaskojen ja piilokojujen ääreltä. Nuoret rynnistävät tälläkin saralla.

    Kun tavalliset kamerat ovat kehittyneet, alkaa omaperäisillä oivalluksilla olla suurempi merkitys. Luovuus pääsee tekniikan hallinnan ja komean kaluston edelle. Sellaisen johtopäätöksen voi myös tehdä, että kaikki säät ovat kuvaussäitä.

  4. Värtsilässä on melko hyvä näyttelypaikka kylätalon kokoushuoneessa. Valmiita naulanreikiäkin on jo jäljiltäni seinissä.

    Mielestäni mitään hienoja gallerioita ei tarvita valokuvien esille laittamiseen. Useimmiten ne voivat olla siellä, missä ihmiset liikkuvat, vaikkapa kyläkaupassa.

    Muutenkin toivoisi, että kynnys näyttelyjen järjestämiseen madaltuisi. Kylätalolle voisi yksi ja toinen kuviansa kiikuttaa. Hienot kehykset eivät ole pääasia, ja nykyisillä kotitulostimilla saa riittävän hyviä kuvia. Teemaksi riittää vaikka tavallinen ihmisen arki ja kotoinen ympäristö.

    Presidentti ei tietysti ehdi kaikkia näyttelyjämme katsomaan, mutta kyläpäällikkö varmaan joskus pistäytyy ja antaa kannustavaa palautetta.

  5. Viekää värtsiläiset ihmeessä kuvianne esille kylätaloon kansalaisten ihailtavaksi! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

    Vaikka pressa ei sinne kenties ehdikään, niin arvelisin jokaisen näyttelyn saavan julkisuutta Värtsin välityksellä. On sellainen tuntu, että kyllä EJ rustaa jutun jokaisesta näytteilleasettajasta ja hänen kuvistaan. Vai mitä EJ?

    Minusta tuntuu, että tuota tavallista arkea kaikkine touhuineen tulee kuvatuksi ihan liian vähän.

    Kuvien teettämisestä ja hinnoista vielä vähän. Itse teetän kuvani Ifolorilla. On kätevää tilata netin kautta ja Ifolorilla on edulliset hinnat ja kuvien laatuunkin olen ollut tyytyväinen. Usein on tarjouksia, jolloin kuvat saa puoleen hintaan. Tällä hetkellä suurin saatavissa oleva kuvakoko 20×30 cm maksaa normaalihintaisena 2,95.

    Itse olen käyttänyt myös Ifolorin kuvakirjaohjelmaa. Se vasta hauskaa puuhaa on, kun värkkää erilaisia kirjoja omista valokuvista!

  6. Uutiskynnys ei näissä asioissa ole Värtsissä ollenkaan korkealla. Eikä muutenkaan. Yhtä hyvin kirjoitetaan pressasta kuin mökin mummosta. Ja toivottavasti näemme Lissun valokuvanäyttelyn täällä.

  7. Kyllä mualima on joskus pieni!

    Lissu mainitsee tämän jutun kappaleessa
    ”Lapinjärveltä Huippuvuorille” Henrik Lundin.
    Arvatkaapa missä törmäsin Henrik Lundin
    valokuvanäyttelyyn?
    Vastaus kuuluu Hoilolan kyläkaupan takahuoneen
    näyttelyssä juhannusaattona. Siis noin kymmenen
    kilometrin päässä Kaustan mökiltä.

    En tullut katsoneeksi mihin saakka näyttely
    on esillä, toivottavasti vielä juhannuksen
    jälkeen. Kannattaa tutustua!

  8. Lissun juttuun.Kuvien tuottajia on monia. Mikä parhaiten sopii kullekkin oman suunnitelman mukaisesti, mutta Ifolor on kautta aikojen testeissä lyönyt toiset.Ja kuva kokojahan sieltä saa vaikka 50×70 kokoa. Kuvakirja, kortti- ja muutkin ohjelmat niiden tekemiseen kehittyneet kokoajan. Tosin itse olen tavallani ja tarpeitteni vaatimuksilla ollut niitä kehittämässä.

  9. Dementia taas. Kuvakirjoja olen tehnyt niin kauan, kun niitä ohjelmia on ollut saatavilla. Etu on se, että ei tarvitse irtokuvien ja albumien kanssa (joista ne kuvat kuitenkin irtoilevat)leikkiä. Kasaan vuoden omatkuvat tiedostoksi ja teen itse niistä kirjan. Eipä irtoile kuvat ja laatukin on erinomainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *