Linnut

Kesän muistoja 2

Ne tulevat aina ensimmäisinä, Kääkkä ja Kaija. Ne tarkastavat ensin pesimäluodon ja lentävät sitten ”ruokarannalle” makupaloja kärkkymään. Muita lokkeja ei vielä näy, onhan järvessä yhä paksut jäät. Tämä lokkipariskunta tietää, mitä tekee kymmenen vuoden kokemuksella. Lajitoverit ajetaan ruokarannalta pois, mutta pesiä saa samalle luodolle. Muista lokeista ne erottaa vain käytös. Rohkeita ovat. Myöhemmin kesällä suorastaan röyhkeitä. Tuppelehtivat kuistille, kolistelevat päivänokosten aikaan peltikatolla, likaavat tupapolun eivätkä juuri hätistelystä välitä. Juuri kun niihin aletaan hermostua, onkin lähdön aika. Poikasille esitellään ruokaranta ja sitten niitä ei enää näy. Leipääkään ei enää tarvitse leipoa niin tiheään.

Kuikat tulevat heti, kun kiitorata on vapaa. Käyvätköhän tiedustelumatkoilla vai mistä tietävät, että nyt on railo riittävän suuri. Ne ovat järven valtiaat ja myös näyttävät sen. Kääkkä (tai Kaija, ota heistä selvää) kellui aalloilla kaikessa rauhassa. Kuului vain rääkäisy ja se nousi kiireesti siivilleen. Samasta kohdasta ilmestyi kuikka veden alta. Lokki oli ilmeisesti saanut maistaa kuikan terävää nokkaa. Tänä kesänä pariskunta sai kaksi poikasta, joista vain toisella oli onni kasvaa aikuiseksi asti.

Kuikat pitävät usein sukukokouksia. Niitä saattaa kokoontua jopa kymmenen yksilöä neuvonpitoon. Siinä ne piirissä nokat vastakkain tekevät saalistussuunnitelmia. Ja sitten yhtaikainen sukellus kalojen perään. Toisinaan taas tiira pyrkii osille. Kuikka tähyää pää veden alla ja tiira lekuttelee ilmassa. Hyökkäys kalan kimppuun tapahtuu samanaikaisesti.

Kerran kuului järveltä kuikkien huutoa, joka ei ollut aivan tavallista. Hätä niillä oli! Kiireesti vene vesille. Tuolla räpisteli jokin lintu pääsemättä mihinkään. Poikanen oli tarttunut verkkoon eivätkä emolinnut osanneet auttaa. Soutaja saapui paikalle, otti esiin linkkuveitsensä ja alkoi päästellä aika kookasta kuikkalasta pinteestä. Yhtäkkiä se pääsi auttajansa otteesta, mutta oli jalastaan vielä kiinni verkossa. Siitä lintu kiskottiin takaisin, vaan eipä ymmärtänyt omaa hyväänsä. Se ponnisti ja tokkasi nokallaan suoraan silmien väliin. Olipa sokeus lähellä! Nenän juuresta tihkui kuitenkin vain pari veripisaraa. Sai lintu vihdoin vapautensa.

Västäräkitkin saapuvat jo jäitten aikaan. Jotakin syötävää ne löytävät hyppiessään hileitten joukossa. Tänä kesänä ne valitsivat pesäpaikakseen puupinon, joka oli määrä kuljettaa liiteriin. Pesä oli niin salaisessa paikassa, että sitä ei saanut kukaan tietää. Suu täynnä törkyä hyppeli emolintu pitkin pihamaita, kunnes luuli, ettei sitä huomata. Silloin se pujahti pinon peltikatteen alle ja tuli aina eri paikasta ulos. Pian olikin monta pyrstönvispaajaa nähtävissä hyönteisten haussa.