Museoviraston ruuhiohjeet

Värtsi tiedusteli Museovirastolta, mitä pitäisi tehdä Kukkolammesta löytyneelle ruuhelle. Intendentti Päivi Kankkunen vastasi, että se kannattaa työntää takaisin veteen, jossa se säilyy parhaiten.

”Sitä voi tarjota paikallisten museoitten kokoelmiin, mutta yleensä ruuhia on löytynyt kohtalaisen paljon ja niitä taitaa olla jo monien museoiden kokoelmissa. Erityisesti kannattaa ottaa museoon yhteyttä, jos kyseessä on harvinaisen hyvin säilynyt ruuhi”, Kankkunen totesi.

”Ruuhien siirto ei sinänsä ole luvanvaraista toimintaa, mutta varsinkin, jos kyseessä on hyväkuntoinen yksilö, kannattaa ensin kysyä museosta ohjeita siirtämisestä.”

Kukkolammen ruuhesta meni kuva Museovirastoon, jossa se tallennetaan vedenalaisten jäännösten rekisteriin. Virasto on pyytänyt myös karttakopiota, johon on merkitty ruuhen löytöpaikka. Sellainen tullaan lähettämään.

Museoviraston vastauksen perusteella näyttäisi siltä, että ruuhen kappaleet on parasta jättää koristamaan Kukkolammen rantaa. Eiköhän vesi kohta peitä ne. Värtsilän museoissa taitaa olla ruuhia jo entuudestaan.

2 comments for “Museoviraston ruuhiohjeet

  1. Minä näin ”ikävällä museokierroksella ” Värsilän museossa ruuhen.
    Siellä oli sellainen. Terv. Mirja Pusa

  2. Myllymuseossa on itse asiassa kaksi ruuhta. Toinen parempikuntoinen on alakerrassa ja toinen yläkerrassa, samassa huoneessa kuin rajatolppa. Tästä ruuhesta ei ole paljoakaan jäljellä, mutta sen tunnistaa vielä. Parempikuntoinen on käsitykseni mukaan löytynyt Kutsun puolelta, mutta täytyisi tarkistaa museon luetteloista.
    Ruuhia ei kannata tuoda museoon, vaan toimia niin kuin Museovirasto neuvoo. Mikä on sitten ruuhen ikä, on tietysti mielenkiintoinen kysymys. Jos sillä on ikää parisataa vuotta, niin onhan se vanha. Monesti ruuhet liitetään esihistorialliseen aikaan, mutta siinä olisin varovainen. On muistettava, että vesistöt ovat muuttuneet ja vedenpinnat laskeneet huomattavasti. Olen ollut arkeologin kanssa esim. Räykyn rinteillä etsimässä kivikautisia asuinpaikkoja, jotka ovat silloin olleet rannalla. Laineet ovat jossain vaiheesa lyöneet Räykynkin rinteisiin. Merkkejä asutuksesta ja leiripaikoista löytyi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *