Karvisen Polle-tammalla oli kivi kengässä tai muuta vikaa. Maatyöt kiireimmillään, aika kaikilla kortilla, eikä hevonenkaan vetokunnossa. Nyt tehdään sillä tavalla, että viet Sakari hevosen Hassisen Topille kengitettäväksi.
Mehän lähdettiin Pollen kanssa pajalle. Kävellen kumpikin. En ollut tuolloin iällä pilattu, korkeintaan vuoden olin vasta koulussa ollut. Polle oli rauhallinen ja tottelevainen kulkija, hyvin meillä matka taittui alamäkeen, taluttelin Pollea päitsiremmistä. Topin pajahan sijaitsi Patsolan mäen juurella, Osulaa vastapäätä.
Topilla oli joku työ meneillään. Vaikutti, ettei hevosen kengitys kiinnosta ollenkaan. Laittoi minut vain ahjoa polkemaan. Ehdin jo ajatella, että tässä on joku väärinkäsitys koko hommassa, mutta en uskaltanut virkkaa mitään. Oli se Topi niin mustan ja kiireisen oloinen. Välillä kuumensi rautaa, takoi ja kasteli vesiastiassa. Joku terä se oli selvästi, kuitenkin lyhyempi kuin viikatteessa.
Saikin siinä tuon taontahommansa aikanaan valmiiksi ja otti Pollen tarkasteluun. En muista, laittoiko kaikki kengät, ilmeisemmin vain yhden vioittuneen. Hyvin osasi ja uskalsi hevosta käsitellä. Muitta mutkitta nosti hevosen kavion jalkojensa väliin ja kiskoi vanhat kenkänaulat pois ja hakkasi uudet.
Olin huojentunut, kun tuli kengitys kunnialla hoidetuksi. Rahoja ei minulla ollut mukana, en kysellyt maksua, ei Topikaan. Kaipa ne aikuiset maksunsa myöhemmin selvittivät, koska ei pajaa tarvinnut jatkossa vaihtaa.
Voi noita aikoja, voi noita taitoja. Sanotaan, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Varmaan pian sanotaan, ettei ole yhtään seppää kuollessaankaan.
Sakari H
Vaikka isäni oli hevosmies henkeen ja vereen, häntä onnistuttiin huijaamaan hevoskaupoissa, kun isä itse alkoi olla jo huonokuntoinen.
Juoksija-tammamme Valon jälkeen hankittu hevonen
ei antanut kengittää kumpaakaan takajalkaansa,
yrittäjät löysivät itsensä hyvin pian monen metrin
päästä takajalkojen linkoamana.
Vajaan vuoden kuluttua kyseinen ruuna vaihtoi olosuhteiden
pakosta omistajaa, vähillä ajoilla se pärjäsi ilman
takajalkojen kenkiäkin, itsehän se ei niitä jostain
syystä halunnut. Ehkä jonkun kengittäjän kenkänaula oli
osunut arkaan paikkaan.
Olin useita kertoja isän apuna hevosta kengittämässä. Minun
tehtäväni oli ajella kesällä hevosesta kärpäsiä pitkällä
vitsaksella. Toinen tehtävä oli ojentaa nauloja, isän kädet
kun olivat hevosen kaviossa kiinni.
Muistan kotonani olleen kerran ”hullun” hevosen. Sen jos päästi
juoksemaan, oli ajettava sillä rekineen päivineen päin seinää,
ennenkuin se pysähtyi.
Joskus 40-luvulla menin usein Rantasen Taunon pajalle, joka silloin sijaitsi Lintulan kohdalla tien toisella puolella. Näin hevosen kengitykset, mutta myös muita sepän töitä. Kansalaisopiston metallipiirissä olen muistellut seppä Rantasta ja hänen taitoaan käsitellä rautaa. Kävin myös Hassisen pajalla asioimassa. – Hassisen pajaan liittyy myös traaginen kokemus. Isällä oli jokin kipu jalassa, ja hän meni pajalle saamaan hitsauksen antamaa valohoitoa. Mutta hänen ainoa silmänsä ei ollut suojattu, niin että se sai aikamoisen annoksen vaarallista säteilyä. Illalla kipu silmässä oli niin kova, että piti kiireesti mennä Joensuuhun lääkärin hoitoon. Oli kauheaa odottaa kotona, kun pelotti näön menevän ainoasta silmästä. Onneksi ei niin kuitenkaan käynyt. Poppakonstit eivät aina ole hyviä! – Viimeinen kokemus hevosen kengityksestä on pappilan ajalta. Tuolloin kengittäjä saapui autollaan tallille. Ei tarvinnut taluttaa hevosta pajalle. Niin se kehitys kehittyy myös hevosten elämässä. Ierikka. – Seppä Rantaseen liittyy myös eräs keljuttava seikka. Kun kirjoitin kirjaa Värtsilän kirkoista, unohdin mainita, että kirkon ovien kädensijat ovat hänen takomiaan. Tulkoon tämä nyt sanottua, ettei asia jää kokonaan unohduksiin. Kädensijat ovat kauniit. Pitäisi vain nykyistä useammin niihin kädellä tarttua. Ierikka
Kyllä minäkin muistan niitä hevosenkengityksiä. Oli sellainen hevonen, ettei antanut etujalkojansa kengittää. No, siihen oli konstina seuraava menetelmä; Kakkulasetolkka kiinni ja hevosen vuohisen ympärille setolkkaremmi. Siitä sitten pujotettiin setolkan kautta toiselle puolen hevosta. Sitten vaan remmi tiukemmalle, niin jalka oli jo kengitystasolla. Homma onnistui.
Isävainaalta kävi hevosen kengittäminen kun leikki. Elettiin 50-luvun loppua ja me kylän pennut oli kokoonnuttu meille pelaamaan polttopalloa. Kun peli loppui heitettiin mailat vanhan navetan katolle. Me ei tidetty, että isä oli äitimuorin kanssa kengittämässä Muruke hevosta navetassa. Kun mailat kopsahtivat katolle, niin hevonen säikähti ja tempasi kavionsa pois isän sylistä. Hokkinauloja ei oltu vielä lyöty loppuun ja ne repivät isän käden auki. Meille pennuille tuli Impivaaran evakkoreissu.
Tänään on Suomenhevosen päivä!
Huomasin, että Värtsissä on ollut useampiakin hevosjuttuja,
näitähän voi lueskella päivän kunniaksi.