Sääperin tienhaarasta noustiin varhaisena kesäaamuna Ruposen ruskeaan isäukon kanssa. Edessä oli kaupunkimatka Joensuuhun. Eikä mikään vähäpätöinen reissu. Oltiin menossa mopoa ostamaan. Ei minulla ihan tarkkaa käsitystä asiasta ollut, vaikka olin tainnut vilaukselta jo jonkun mopon nähdäkin. Menopelihän se kuitenkin oli, enemmän kuin polkupyörä ja vähemmän kuin moottoripyörä. Elettiin 50-luvun loppupuolta, eikä kuumin mopobuumi ollut vielä lyönyt läpi Pappatuntureineen.
Aikanaan saavuttiin jännittyneinä perille. Mopokauppaliike oli keskustassa puutalokorttelissa, saattoi olla Pitkäsen koneliike. Isän oli kuitenkin ennen kauppoja päästävä koeajolle, kun kokemusta koneista ei ollut. Siinä sisäpihalla hän onnistuikin ajamaan kierroksen tai pari ihan kohtuullisesti, joten kättä päälle kaupan vahvistamiseksi. Itse jännäsin sivummalla. Sitten vielä jotain paperi- ja maksuhommia myymälässä, ennen kuin pääsimme kotimatkalle.
Kylläpä olikin hienoa istua uuden Zyndapp-mopon kyydissä. Siinä isäukon takana. Hän istui pehmeällä toppasatulalla ja minä itse satulan takana rautaisella tarakalla. Alkoihan se matka sitten taittua, kun oli ensin päästy nykien ja kiihdytellen liikkeelle. Tarkkana piti olla, ettei kyydistä tipahda. Sen verran oli äkkinäistä matkan teko ainakin alkuunsa. Pian alkoi väsyttää jalkoja, niitä kun piti pitää polvet koukussa ilmassa sivuilla, ettei vain osu maahan tai pinnoihin. Seuraavaksi alkoi kivistellä kankkuja, kun tarakan raudat painoivat takamusta, eikä tiestön sileistä asvalttipinnoista ollut tietoakaan.
Sitä kyytiherkkua riittikin pahimpaan himoon ihan kylliksi asti. Matkan pituushan oli yli 70 kilometriä ja sisäänajonopeudella useamman tunnin verran. Pari kolme kertaa sentään jäähdyteltiin mopoa matkalla, jolloin sain itsekin verryteltyä puutuneita paikkoja. Hyvin päästiin kotiin ja jossakin myöhemmässä vaiheessa sain itsekin kokeilla ajamista. Sitten kun pääsin varsinaiseen ajoikään, ei moposta ollut kuin raato jäljellä. Syynä ei ollut käytön puute, pikemminkin päinvastoin. Olihan perheessä nimittäin isoveli.
Sakari H
Oho, olipa vauhdikas matka. Ja Zyndap mopo oli vielä sieltä parhaimmasta päästä. Vieläkö lienet ollut mukana mopon huoltotreissuillakin.
Kun minä ostin paljon myöhemmin Joensuusta mopon niin melkein heti oli mentävä ensimmäiseen 500 km huoltoon. Jokainen pikku asia oli huollatettava samassa liikkeessä. Polttimon vaihdotkin.
Alpoaatos
Eipä ollut kunnon kyydityssatulaa vanhimman veljenikään
Awo-merkkisessä moottoripyörässä jonka kyytiin
kinusin vuonna -54.
Veli meni suorittamaan ajokorttikoetta Joensuuhun,
kuinkas muuten hän sinne olisi mennyt kuin ajamalla
vaikka ei vielä ollut saanut korttiakaan,
minkäänlaisia opetuslupiakaan ei tuolloin ollut.
Jotain tyynyä laitettiin pehmikkeeksi ja niin sitä
vain mennä huristeltiin hiekkateitä kaupunkiin,
minulle se oli ensimmäinen Joensuussa käynti. Jokainen
mutka ja mäki on edelleenkin mielessäni Tohmajärvi-
Onkamo seutuvilta. Kyydin turvallisuusriski lienee ollut
huippuluokkaa!
Zyndap-kyytiin verrattuna oloani helpotti että Awossa
oli jalkatapit myös kyydissä olijalle.