kesäkuu 2011

Paikallista

Ovista ja ikkunoista

Värtsi saa lähes päivittäin mainiota aineistoa julkaistavaksi. Olemme tästä hyvin kiitollisia. Suhtautuminen verkkolehteen on ollut myönteistä. Lähiaikoina aloitamme enemmän tai vähemmän säännölliset katsaukset Värtsilän elämänmenoon 1950-90 –luvuilla. Jutut perustuvat lehtileikkeisiin, joita Värtsi on saanut käyttöönsä monta mapillista. Niinikään pistäydymme lähiaikoina Värtsilän maatalousnäyttelyssä vuonna 1930. Oman tuulahduksensa menneistä tuovat kirjoitukset jatkosodan vuosista. Jatkosodan alkamisesta ja Värtsilän […]

Ajankohtaista

Häiriöitä

Värtsin näkymisessä on ollut hankaluuksia viime aikoina. Valitamme teknisiä häiriöitä. Uskomme niitten jatkuvan, varsinkin jos kesän aikana on ukkosilmoja. Maailman mahtavimmatkaan eivät tunnu osaavan mitään näille luonnon ilmiöille, puhumattakaan suomalaisista. Värtsissä teemme parhaamme, että kotiseutumme näkyisi maailmankartalla.

Ajan patinaa

Uimakoulussa

Kävin alle kouluikäisenä, vai oliko ensimmäisen luokan kesällä, uimakoulun Uudessakylässä. Tuolloin elettiin 50-luvun puolivälin kesäkuuta. Opetuspaikkana oli Terveystalon takana sijaitseva laituriranta Jänisjoessa. Ranta oli syvä, vesi melko kylmää ja tummaa, ainakin Sääperin matalaan ja lämpimään järviveteen verrattuna. Hyvinhän se noinkin luonnistui. Opeteltiin potkuttelemaan laiturista kiinni pitäen, pidättelemään hengitystä veden alla, sukeltamaan ja uimaan. Jotakin opetusta,

Lukijoilta

Tervavaaran rallitiellä

Yksi Itärallin pikataipaleista ajettiin aikoinaan Tervavaarantiellä. Sitähän piti mennä katsomaan, vaikken erikoisemmin ollutkaan kiinnostunut ralliurheilusta. Julkinen salaisuus oli, että ralli kulkee Tervavaaran kautta, mutta mihin kellonaikaan, sitä yritimme udella Tohmajärven ja Tuupovaaran huoltoasemilta. Bensaa suonissa Itse sain ajo-opetusta aviomieheltäni, vuosi oli 1969. Aivan ensimmäiseksi hän vei minut kyseiselle rallitielle harjoittelemaan. Nostalgisissa merkeissä ajelimme kyseisellä tiellä

Scroll to Top