6.6.2011

Luonnollista

Syreenien tuoksussa

Lissu  kertoi syreenien alkavan kukkia Helsingissä, niin täälläkin.  Naapurimme Mantsisen mehiläiset käyvät tutkimassa löytyisikö kerättävää. Niin ihania kuin valkoiset syreenit ovatkin siellä kukkien kätköissä käydään ankaraa kamppailua elämästä ja kuolemasta, vaikka yleensä emme tule sitä huomanneeksi. Joskus ihan sattumalta semmoistakin osuu näköpiiriin. Sieltä valkoisten kukkien     kätköistä on ilmestynyt julma saalistaja ja napannut saaliin.     […]

Paikallista

Kenen ja missä?

Tämän herran patsaita on levinnyt laajalle. Hänen teostensa pohjalta muotoiltiin kokonainen oppijärjestelmä, josta tuli myöhemmin eräänlainen valtionuskonto. Kaikki tämä tapahtui miehen omien toiveiden vastaisesti. Kansan keskuudessa syntyi hänestä aikoinaan henkilökultti, jota kuoleman jälkeen seuraajat käyttivät valtansa pöngittämisessä osana erään puolueen virallista propagandaa. Monen henkilön patsaita on ajan saatossa kaatunut, mutta tämä seisoo yhä vankasti jaloillaan

Näkövinkkeli

Luontomatkailua

Monta päivää meni mietiskellessä rajan rauhaan tehdyn retken jälkeen. Päällimmäiseksi jäi reissulta ajatus, että Kaustajärven seudulla saattaisi piillä matkailumahdollisuuksia. Siellä on viehättäviä vesistöjä, joista osa on vielä erämaan kätköissä. Raja siellä on myös valmiine polkuineen ja ponttoonisiltoineen. Aivan uusi elementti löytyi Jormanilan niemeltä, joka on kuulemma valtion omistuksessa. Sen pelloille saisi luontokukkien niittyjä, joissa kasvaisi

Scroll to Top