26.1.2011

Ajan patinaa

Värtsilän teatteri-ihme

Kalle Viherpuun oltua jonkin aikaa ohjaajana alettiin puhua Värtsilän teatteri-ihmeestä, ja sitähän se olikin. Kunnassa oli noin 5 000 asukasta ja ensimmäisellä näytäntökaudella katsojia yli 10 000. Innostus tarttui näyttelijöihinkin, haluttiin aina vain täysipainoisempia esityksiä. Valaisintekniikkaa paranneltiin arpajaisten turvin. Teatteriin oli kiinnitetty lahjakas ja monipuolinen ammattilainen Helvi Andersin-Pulkkinen, jonka kauniisti laulava unkaritar Zsofi jäi mieleeni. […]

Näkövinkkeli

Nuorilta ikinuorille

Harvoin tulee niin ilahduttavaa uutista kuin eilen Värtsissä: nuorisoseura opettaa seniorikansalaisia tietokoneen käyttöön. Nuorilta siirtyy tietoa ikinuorille. Tällaisen opetuksen soisi vakiintuvan ja jatkuvan. Nuoret hallitsevat näitä vempaimia, joita tulee jatkuvasti uudenlaisia. Tekniikka edistyy sellaista vauhtia, ettei meikäläisen kaltainen fossiili millään pysy perässä ilman nuoren polven antamaa apua. Vastavuoroisuutta tarvittaisiin ehkä silloin, kun aletaan tuottaa tietokoneen

Näkövinkkeli

Papin ajatuksia

Risto Kormilainen: Myötäkäymisiä, Kirjapaja 2010. Risto Kormilainen kertoo ihmepelastumisesta, kun joutui myrskyn armoille, vanhusten suhtautumisesta hälytyssireenin ulvontaan kesken hartaushetken, kirkkaan tähtitaivaan ihmeistä, joulusaunan merkityksestä, uskosta ja epäuskosta, jne… Lääninrovasti Kormilainen on joutunut pappina ja kirjailijana tutuksi elämän ilmiöiden kanssa. Siksi jutustelu sujuu rutiinilla aiheesta kuin aiheesta. Matkan varrella on tullut julkaistuksi yli 30 kirjaa ja

Scroll to Top