Otolle Vuoden Kynä

Oton kirjoituskone oli ahkerassa käytössä viime vuosiin asti. Kuva EJ

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri on palkinnut Otto Rummukaisen Vuoden Kynällä. Palkinto ojennettiin torstai-iltana kirjailijamatineassa Kontiolahdella. Yhdistys luonnehtii Ottoa legendaksi.

Rummukaista kiiteltiin sinnikkäästä kirjailijantyöstä. Ukrin tiedotteessa lukee näin: “Kaikki teoksensa hän on julkaissut omalla kustannuksella. Tässä hän on tullut samalla vahvistaneeksi omakustantamisen perinteitä, jotka ulottuvat muun muassa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven tuotantoon. Julkaisihan Kivi useita teoksistaan omalla kustannuksella. Omakustantamisesta on jälleen tullut toimiva vaihtoehto saattaa teoksensa markkinoille.

Ensimmäisen kirjoituksensa Rummukainen julkaisi 1948 Opintokerholainen-lehdessä. Novelli- ja pakinakokoelma Kalliolinna aloitti vuonna 1993 hänen kirjatuotantonsa. Siitä lähtien häneltä on ilmestynyt kirja vuodessa. Uusin romaani on Katajasaaren vangit (2008) ja viimeisin novellikokoelma Sovitushuone (2007).

Päätalo-instituutin Möllärimestari-omakustannekilpailun arvosteluraati vuonna 2009 on kuvannut Otto Rummukaisen tyyliä välittömällä otteella kirjoittamiseksi. Hän kertoilee tarinoitaan viipyillen, tarinat ovat kertomuksia pienistä tapahtumista, jännistä sattumuksista, joita tapahtuu paitsi elävässä elämässä myös ajatuksissa.

Legenda pyöräili kirjoja myymässä. Kuva EJ

Kirjailija Otto Rummukaisesta on tullut legenda. Hänen teoksensa ovat paikallisia bestsellereitä. YLE:n dokumentissa häntä kutsuttiin Pykälävaaran Päätaloksi. Sitkeä kirjailija on takonut kaikki teoksensa mekaanisella kirjoituskoneella. Hän on myynyt teoksiaan Pohjois-Karjalan kylillä ovelta ovelle ja pyöräilykilometrejä myyntimatkoilla on kertynyt usein yli kolme tuhatta syksyä kohden.

Ukrin Vuoden kynän on suunnitellut outokumpulainen Yrjö Tenovuori. Palkinto myönnetään kirjallisesti ansioituneelle henkilölle tai kirjallisuutta edistäneelle taholle. Kynällä on palkittu jo vuodesta 1988. Nyt kynä jaettiin 23. kerran. Viime vuonna tunnustus meni joensuulaiselle Folkswagen-yhtyeelle.”

Share

5 comments for “Otolle Vuoden Kynä

  1. Onneksi olkoon Otto!

    Korkealla on rima Ukrin Vuoden Kynän myöntämisessä. Esimerkiksi 90 vuoden ikä ja kymmenen kirjaa ei siihen riittänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

  2. Se luoti tiesi paikkansa. Mitä syvimmät ja kunnioittavimmat onnitteluni!

    Perustelut kaavin Kari Rydmanin blogista, http://karirydman.blogspot.com/2010/11/menneisyys-on-nykypaivaa-taiteessa.html
    “Taideteos ei ole manifesti, ei julistus, ei filosofinen tutkielma, eikä myöskään ratkaistava ristisanatehtävä. Se on itseensä sulkeutuva olio, jolle taiteilija on kehittänyt vain sille ominaiset lainalaisuudet. Taideteos saattaa näennäisesti olla ristiriidassa vallitsevan totunnaisuuden, maun tai muodin kanssa, jos siinä esiintyy harvemmin koettuja rakennustapoja tai niiden rinnastuksia tai yhdistelmiä.”

  3. Olisi mukava saada luettavaksi tuo Oton ensimmäinen tarina Opintokerholainen lehdessä v. 1948 vaikka näin Värtsin-palstoilla.
    Jos ymmärsin oikein oli Oton tytär jakanut siitä kopioita Vuoden Kynä tilaisuudessa Kontiolahdella.
    Niin, Oton kaikista kirjoistahan tuli best-sellereitä hetkellisesti ympäri Suomea kun Pykälävaaran Päätalo oli tullut televisiossa ja Oiva Lohtanderin tulkinnat olivat mitä sopivimpia tekstien lukemisessa. Tiedän tämän koska työskentelin silloin Joensuun Maakuntakirjaston kaukopalvelussa.
    Otto Rummukainen ei tee itsestään numeroa, mutta meillä muilla on aihetta olla ylpeitä hänestä!

  4. Otolle

    Näyttää sulla riittävän paukut,
    ottanet juhlan kunniaksi konjakkinaukut,
    sanoihan englannin “Ellin” äiti julki
    että pitkä ikä ja toti käsi kädessä kulki.

    Mutta asiaan pitänee mennä
    ei enää minunkaan kynä täysillä lennä
    sait aikaiseksi kirjoja hyviä
    vanhoista ajoista kirjasit tiedon jyviä

    Värtsilän päätalolle vain onnittelut tässä
    ja “monia vuosia” myös tulevassa elämässä
    kaikille ei “satasia” anneta
    eikä tunnustuksia eteen kanneta

    Jospa siirryt vielä runon tekoon
    niin saisit myös riimejä kirjakekoon
    ystävillesi iloa tuottaisit
    jos vielä runosuoneesi luottaisit

    Toivoo kirjailijakollegasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *