Author name: Tuula

Hirvenmetsästykseen meidän perukassa saattoi ruveta tänä vuonna jo heti syyskuun alusta. Tätä uutta alkamisaikaa kyllä kritisoivat kylän hirvimiehet! He pitivät syyskuun ensimmäistä päivää liian aikaisena alotusajankohtana ja tekivät sitten päätöksen, että pyydetään vain peijaishirvi ja pidetään hirvipeijaiset normaalia aikaisemmin. Varsinainen metsästys aloitettiinn sitten vasta lokakuussa. Kylällä oli vakiintunut käytäntö järjestää hirvipeijaiset pyhäinpäivän viikonloppuna. Nyt niitä […]

Joko ruoka on valmis? Muori ottaa uunista pottulaatikon. Nostaa sen rollaattorin tasolle, pukkaa rollaattorin pöydän viereen. Noituu samalla poikaansa, joka taas karkasi naapurin pannuhuoneeseen. Muorin kädet ovat jo heikot ja pottulaatikon saaminen pöytään asti on jo mahdotonta ilman rollaattoria. ”Mulle tuli tekstiviesti”. Arppa kaivaa puhelimen puseron taskusta. Äitimuori taas.. ”Missä oot, kotio sieltä”. Pakko se

Iltalehti 27.4.2019 kertoo, että lihan ja maidon korvikkeiden myynti on kasvussa, ja tietyt alueet erottuvat joukosta selvästi. Kallion kaupunginosa Helsingissä ykkönen tässä asiassa! Kyllä minä ymmärrän, että noita erilaisia korvikkeita, kuten soijamaitoa tai riisimaitoa ynnä muuta on käytettävä esimerkiksi joissakin allergiatapauksissa. Hyvä, että on mahdollista valita. Jotenkin ei vaan meikäläiseen kolahda nuo korvikkeet. Mitä on

Istumme tyttöjen kanssa kahvipöydässä setvimässä päivän asioita. Nuoremmat tytöt keskenään kikattavat ja supisevat, me vanhemmat kotkotamme omia juttujamme. Lie tyhjänpäiväisyyksiä, en tiedä. Sinä tulet meidän pöytään. Silloin kaikki muuttuu. Sinä katsot siniharmailla silmilläsi meitä pitkään, tutkivasti. Miten Sinä oletkin komea, otsalla vähän kaljun tapaista, ehkä siinä ei ikinä tukkaa ollutkaan. Viisaan miehen otsa. Leuassa soma

Se on ihan tavallinen rivitalokaksio. Pienellä kylällä joen rannassa. Minulle se on kesämökin korvike. Ei mikään työleiri-kesämökki, vaan ihan oikea vapaa-ajan asunto. Ikkunasta näkyy joki, sen takana myllymuseo. Toisen puolen ikkunoista näkyvät vihreät nurmet, peltoa, kauempana kirkon torni. Seinän takunen huoneisto on tyhjillään, toisella puolella asuu yksi mummeli. On hiljaista, mitään ei kuulu. Ovikellon patteri

Net kaikki luulee, että mulla on sotkunen huusholli, että se on samanlainen ko tuo verstas. Vaikka siistihän seki on, jos tajuaisivat, että sielä hitsattaan ja muuta. Mulla on sievä koti, kukkiaki kasvatan. Äitivainaan mattorääsyjä on vielä tallesa jokunen.Ja mie tykkään tehä itte ruokani. Mie sain eilen viisumin ja lähen maanantaina Itärajan taakse Boriksen tykö. Se

Mulle ei passaa eläkkeellä olo. Eikä varsinkaan nykyinen tilanne, jossa muka-eläkeläinen vielä jotakin yrittää kötöstää. Enhän oikiasti edes halunut lopettaa töissä käyntiä, mutta toissa vuonna jossakin kevätsesongin väsymisvaiheessa sitten lipsahti niin, että kun jatkuvasti monelta taholta hoettiin, että ”ekkö se sinäki jo tajua lopettaa ja alakasit nauttiin elämästä”, sanoin toimitilat irti ja hommasin asiakkaille uudet

Minulla on vissiin liikaa joutilasta aikaa kun pitää nyt näitäkin muistella. Monelta taholta kuuluu valituksia, ”täällä ei ole mitään”. No onko muka ennen jotakin ollut? Mietitään.. Aikanaan tälläkin pikkukylällä oli vaikka mitä niin sanottuja julkisia rakennuksia. Jos nyt lähden liikkeelle tästä omasta torpasta, parin talon päässä on iso puinen omakotitalo, jossa asukkaitten lisäksi oli baari

Yhteistä aikaa.. M Mulla on kisat Nivankylässä, lähe mukkaan. N Mikkä kisat, mitä minä siellä? M Hirvenhiihon karsinnat. Mulla autossa pallaa vikakoodi, mentäs sinun autolla. N No en tiijä. Millon ne kisat on? Jouvanko ees? M Lauantaina, lähe nyt, saahaa sitä yhteistä aikaa, aina sen vähhyyttä valitat. N No tankkaakko mun auton? M Tietysti, ja

Tämmönen vanaheneva akkaihiminen ko kattoo paljo erilaisia tv-sarjoja, niitä nyyhky-saippua, polliissisarjoja ynnä muita, niin sitähän ellää jo ihan fiktiivisesä maalimasa. Jo melekeen ellää niitten kommeitten, tyylikkäitten, iättömien, hyväryhtisten ilimisten elämää. Kavereittenki kans saatettaan spekuloija, jotta mitä mieltä kukaki on ko se Kaini sano sillain ja Laurelli tekin niin. Puhumattakkaan Eeroaaron uuvet temput. Voi sus siunakkoon.

Jos ei maaliskuussa 1940 STT olisi kiirehtinyt tiedotuksessaan niin olisinko minä nyt jossain muualla? Hei Värtsin lukijat, arvoisa ”raati”, olin joku aika sitten koulussa oppimassa uutta. Sain opettajalta tehtäväksi kirjoittaa kertomus, jonka aiheena oli maailmassa tai maassamme tapahtunut iso muutos ja mitä se muutos on mahdollisesti vaikuttanut tai ei ole vaikuttanut minun asioihin. Kaksi juttua

Minä olen kasvanut isossa lapsikatraassa, poikalaumassa suurimman osan lapsuusajasta. Varhaisimmat lapsuusvuodet, ennen kouluun menoa, kuluivat enimmäkseen omassa pihassa, muita lapsia tavattiin vain kun kylässä käytiin tuttavaperheitten kesken. Minun vanhemmat olivat muuttaneet tähän meidän kotikylään muualta, siksi kai meidän vanhempien tuttavaperheetkin olivat muualta muuttaneita, työn kautta tutuksi tulleita. Ei ollut tapana päivittäin joka päivä naapureissa juosta.

Jos oikein muistan, ihan eka käyntini Värtsilässä on tapahtunut joskus 60-luvun alkupuolella Muskossa vietetyn heinäntekoloman aikana. Oli jonkunlainen välipäivä urakoinnissa, keksimme velipojan kanssa, että eikös me voitaisi mennä kylästelemään yhteen sukulaistaloon, jossa ei koskaan oltu vielä käyty. Eikä siitä perheestä ehkä oltu tavattu kuin yksi sukulaistyttö, joka opiskelupaikka oli lähempänä meitä kuin tätä kotipaikkaansa. Pitkän

Noin kello 6, akka ei ennää jaksa maata, lähtee sängystä kävelemmään, käy vessassa, kattoo keittiön ikkunasta pakkastilanteen, juo vettä. Ei kehtaa vielä aukasta tietokonetta, mennee takasin sänkyyn. Ukko nukkuu käet levällään. Tunnin päästä, vähän ennen 7, akka pitkästyy, lähtee taas liikkeelle, aukassee tietokonneen, kattoo sähköpostit ja veispuukit, Värtsin ja iltalehen. Maksaa yhen asiakkaan tililtä maksettavia

Joskus vuonna 1999 tai 2000, alkukesän perjantaina illan suussa ajelin töistä kotiin. Valtatieltä kotikylän tielle kääntyessäni huomasin, että tien rampilla oli pysähtynyt kummalliseen paikkaan Venäjän kilvillä varustettu pieni kuorma-auto. Huomasin, että auton kyljessä maalin alta vielä näkyi entisen omistajan, torniolaisen kuljetusliikkeen, tunnukset. Mielessäni tuumasin, että on joku myynyt Venäjän pojalle paskan vehkeen, kun tuohon on

Hiekkatietä vähän matkaa, vasemmalle käännös, pieni mutka ja kuin hyppäys mäen nyppylän päälle. Ruusupensaita, takana pikkuruinen mökki. Tiilikatto, valkoiset ikkunanpielet. Siisti kuisti. Kauempana pihan toisella laidalla navetta, vasemmalla pellon reunassa sauna, aitta ja puusee. Muutama omenapuu, viinimarjapensaita, raparperit suorassa penkissä, mansikkamaa. Aivan mökin edessä iso koivu. Ympärillä viljaa kasvavat pellot. Navetalta tulee pieni nainen, päässä

En oo ikänäni ollu hirviän paljon oman kylän porukoisa. Tai missään muisakkaan porukoisa. Tai oliko niitä porukoita sen kummemmin olemasakkaan, kaikkihan suurin piirein tunsi toisesa ja jos omalta kylältä kauemmas mentiin vaikka tansseihin, sinne mentiin porukala ja tultiin pois miten tultiin. Ylleensä ne meän kylän taksimiehet huolehti kaikki kotioihinsa. Aikojen saatossa iso osa ikäkavereista muutti