Mulle ei passaa eläkkeellä olo. Eikä varsinkaan nykyinen tilanne, jossa muka-eläkeläinen vielä jotakin yrittää kötöstää.
Enhän oikiasti edes halunut lopettaa töissä käyntiä, mutta toissa vuonna jossakin kevätsesongin väsymisvaiheessa sitten lipsahti niin, että kun jatkuvasti monelta taholta hoettiin, että ”ekkö se sinäki jo tajua lopettaa ja alakasit nauttiin elämästä”, sanoin toimitilat irti ja hommasin asiakkaille uudet kumppanit. Elikkä möin ne asiakkaat.
Itteni ikäsiä ja vielä vanahempia asiakkaita vielä jäi. Kun niin pyysivät, jotta älä nyt täsä iäsä pakota menemään muuale. Sovittiin sitten jollain tappaa, että lopetettaan yhteistyö sitten ku jompi kumpi heittää lusikan nurkkaan.. Yks jo nyt puuttuu joukosta.
Voi että sitä on ollu tyhymä. Mikä hätä mulla olis ollu, ko oli niin mukavia asiakkaita. Ja omasta mielestäki vielä työkykynen. Olisin vain jatkanu, jos kerran kelepasin.. Olinhan muutenkin jo vuosia sitten sopinut heiän kanssa, että välttämättä en ole aina paikalla, kun on reissuhommiakin. Pitää sopia ajasta, jos haluavat livenä tavata. Olishan vielä samalla konseptilla voinu jatkaa. Tosin järki sannoo, että ihan asiakkaitten ja oman turvallisuuden takia olis joutanu jo aikasemmin.. mutta eihän vanha muuli mittään usko. Tunteella on menty tämäkin asia. Siks toisekseen, olishan niitä rutiineja joku toinen palkan eestä teheny. Oisin itte johtajjaa leikkiny.
Nyt on sitten toimistoromppeilla kotona täytetty yks kamari ja vähän toistaki, kun niitä hommia vielä jotakin jäi. Sen verran vähän, että sitten niitäkään ei viittis tehä, aina on kuitenkin kalenteria katottava, että sovitut hommat tulee tehdyksi säädetyssä ajassa.
Onko tässä nyt sitten niinku kahen talon emäntä? Aivan ku roikkus kahessa löysässä hirressä.. Työ-töitä ei muka kerkiä tehä, kun pitää puuhata huushollihommia. Ja ne huushollihommatki jää puolitiehen, kun pitää hoitaa niitä oikeita töitä.
Aika ei kyllä taho kulua pottuja keittämällä ja pyykin pesulla. Eikä minusta ole miksikään harrastajaksi, joka hyppäis koko ajan jossain kerhossa. Ei vaan oo.. Eikä minun kävelylenkki kestä koko päivää, ei ees puolikasta. Lukia saattas, mutta tullee heti huono oma tunto, jos muistaa, että joku pullan paistoki pitäs järkätä. Ukolle jos valitan, se sannoo, että levähtele.. tartteeko sun koko ajan jotaki värkätä. Itte se kyllä keksii itelleeen tekemistä. Jos ei muuta niin mennee mettään kattoon kuinka mettä kasvaa! Ja samalla tietysti sahhaa ”muutaman tankillisen”. Sieltä ku tullee ja syö ne gurmeet, mikkä oon saanu tuotettua, onki valamis tuoliinsa. Silimät kiinni kattoo urheilua ja uutisia telekkarista.
Onkohan tää nyt oikiasti niin, että ku olisin jatkanu töissä, olisin päässy helepommalla. Aamulla olisin ajanu toimistolle, katellu tietokonneessta tähelliset päivän uutiset. Seurannut ikkunasta, keitä kävelykadulla veteleihtii. Lounaalle jonku kaverin kanssa. Samalla olis voinu ottaa kotipaketin mukkaan, että olis se Elämän Valoki saanu syyä..
Yks ystävätär lopetti yrityksensä jo yli kymmenen vuotta sitten. Hän on semmonen harrastaja-ihiminen. Tapahtu kotonaki yhenlaisen vallankummous. Siellä joutu isäntä alakaa huushollihommiin, ruuan laittoon ja muuhun, ku emäntä vaan juoksi harrastuksissa. Vaan niinpä se heilläki sitten kävi niin, että tämä ystävätär kyllästy ja pisti uuden yrityksen pystyyn. Vaikka on ihan oikia ikäihiminen kans.
Niin jotta vieläköhän tässä pitäs minunki vetasta valtaremmi päälle ja perua lopettamis-suunnitelmat?
Tuula
Elä hötkyile hätiäs. Ei sitä kokeilemata tiiä miten kävis. Onhan ne monet selevinneet eläkkeellä ihan loppuun asti. Ja voishan sitä kokeilla semmoista, että jäisit eläkkeelle, mutta et kertois siitä kotona mitään. Läksisit ”töihin” ja tulisit pois milloin huvittaa. Joskus kävisit iltavuorossaki. Jonkun vuuven perästä varmasti seleviäisi kannattaako olla töissä, kotona vai ulukona.
Noita ns töihin lähtijöitä taitaa ollakin. Joku lähtee muka harrastuksiin ja meneeki omille menoilleen. Ei ehkä lisää luottamusta. Meni ohi Tuulan asian. Itsellä vielä pitkä työura. Mutta kannattaa jäädä terveenä ja hyvävoimaisena eläkkeelle ja hyvillä mielin. Aika on niin lyhyt. Tehkää puolison kanssa yhdessä mukavia asioita. Se poikii hyvää.
Kun jäin eläkkeelle odotin josko joku kysyisi töihin. Kukaan ei tarvinnut minua töihinsä, joten piti keksiä uusia harrastuksia. Kyllä eläkkeellä ollen pärjää kun ei ryhdy liian tärkeäksi. Vanhan sanonan mukaan hautausmaa on korvaamattomia miehiä täynnä.
Mutta oikeasti kun eläkeikä lähestyy miettikää mitä haluaisitte tehdä sellaista josta tykkäätte ja jonka parissa viihdytte. Voin suositella oman kokemukseni perusteella puutarhan hoitoa. Puutarhassa voi joka päivä tehdä jotakin tai olla vain tekemättä. Kasvit kasvavat, kukat kukkivat ja ruokapöytäänkin saa monenlaista herkkua tai silmäniloa. Kyllä Kiinalainen elämän ohje on oikeassa, jos haluta olla muutaman tunnin onnellinen juo viinaa, jos joitakin kuukausia mene naimisiin, mutta jos haluat olla koko ikäsi onnellinen perusta puutarha.
Kun jäin v. 2000 eläkkeelle, sain ”jäähdytellä” Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran seurakunnissa tuuraamalla pappien vapaapäiviä ja paikata sairauksien aiheuttamia aukkoja. Molemmissa seurakunnissa tapasin miellyttäviä ihmisiä. Samalla jäi sellainen tunne, ettei mihinkään tehtävään otettu ”väkisin”, viran takia. Olen yhä kiitollinen siitä, että sain ikäänkuin hiipua pois työn paineista ja uupua jotenkin luontevasti.
Kalevilla on hyvä ohje. No, me sotilaseläkkeen saajat olemme olleet eläkeläisten aatelia eläke-iän suhteen. Itse tein pitkän kierroksen Baltiassa, Keski-Aasiassa ja lopuksi Indonesiassa. Kuntapäättäjänäkin ehdin olla kaksi valtuustokautta.
Nyt tosieläkeläisenä on aikaa paneutua harrastuksiin, puutarhanhoitoon ja kuorolaulun.
”No”, ei oo minulla ollut ongelmia viettee eläkkeelle piästyä näitä vapaa-aikoja.
Yhtä vaille viiskymmentä vuotta tuli tehtyä verokirjan alaista työtä ja sitä ennen
iliman verokirjaa.
Elämässäni ei oo ollut päiveekkää, jotta en olisi löytänyt jonniimoista puuhastelua.
Eihän terve ruumis kaipookkaan työtä, näin oli sanonta.
Muistan aikoinaan, kun kotikylän mies sanoi, että emme huoli huomisesta.
Tämä edellinen lause on kaikunut korvissani siitä lähtien.
Aikoinaan kesävieras sanoi, että työ on hauskoo, kun kaukoo kahtoo.
Että näin, tämä tässä!
Mukava lukea kohtalotovereiden kasvukivuista – vai mitä lie Lopunaikojen Vaivoja kenelläkin.
Kun itsekin olen toiminut yrittäjänä liki 40 vuotta ja sitä ennenkin asennoitunut ansiotyöhön ainakin puolittain yrittäjänomaisesti, ei ole ihme jos eläkkeelle jääminen aiheuttaa hieman jakomielisen olotilan.
Tuulan tapaan minäkin luovuttaessani yritykseni nuorempiin käsiin halusin säästää muutamia herkkuja itselläni. Itseasiassa kävi niin, että myös jotkut asiakkaista halusivat jatkaa työsuhdetta kanssani yrityskaupasta huolimatta. Niinpä uusi yrittäjä joutui rekrytoimaan minut – siihen saakka kun kilpailukieltosopimus oli voimassa.
(Kilpailukieltosopimus hiveli omanarvontuntoani, koska saatoin valheellisesti kuvitella olevani markkinoilla kovinkin pelottava uhka ja mahdollisesti vielä seitsemänkymppisenä perustaa kilpailevan yrityksen! Heh-heh.)
Viimepäiviin saakka olen tehnyt puhdetöitä muutamille asiakkaille. Vaikka olen arvellut heidän toimeksiantojaan lähinnä sääliseksiksi vanhaa konkaria kohtaan, asiassa on muitakin puolia. Kumppaneilla itselläänkin on saattanut olla vuosikymmenien yhteistyön jälkeen orpo olo uusien kumppaneiden kanssa. Yhteistä säveltä ei aina löydy helposti, eivätkä asiat aina suju mutkattomasti. Yrittäjiäkin riivaa turvallisuuden tarve ja mukavuuden halu.
Joka tapauksessa ajoittainen puuhastelu oman ammatin parissa ja loiva laskeutuminen “lopulliselle eläkkeelle” on suositeltava ratkaisu. Itseasiassa uudet yrittäjät säästyisivät monelta murheelta, jos ottaisivat mentorikseen vielä tolkussaan olevia “vanhoja pieruja”. Mutta toisaalta: voihan sitä opetella kantapään kauttakin. Sepä on kokonaan toinen tarina.
Sääliksi käy niitä, joita kohtaa eläköitymisen äkkipysähdys ja jotka sen vuoksi vielä varttuneella iällä turvautuvat viinaan, tupakkaan, huumeisiin, epäilyttäviin seksisuhteisiin, nettikirjoitteluun ja muihin mieltä myrkyttäviin korvikkeisiin ja paheisiin. Kuka heitä auttaa, jos sillat on poltettu ja puolisoakaan ei ole? Kenties jonkinlainen tukiryhmä VARTSI.NETISSÄ olisi heidän varalleen paikallaan!
Mutta kaikille – myös noille viimemainituille – sopinee toivottaa runsaslumista Joulun ja uuden entistä ihanamman vuoden 2019 odotusta!