maaliskuu 2016

Lukijoilta

Taloutta

Kaikki valittavat rahapulaa niin kunnat , valtio, koulutuslaitokset kuin yksityisetkin. Toisaalta mistään ei puhuta niin paljon kuin rahasta. Päivänä muutamana avasin radion. Ensin siellä joku pörssihai selvitti miten osakekaupoilla voisi rikastua. Hän oli julkaissut ihan kirjankin asiasta. Heti seuraavaksi Johanna Korhonen moitti mediaa siitä, että marssitti esiin aina samaa kaavaa noudattavia ”talousguruja”. Vaihtoehtoja ei tuntunut

Kirja-arvostelut

Evakkomunkit Heinävedellä

Mahtava kuvamateriaali Uuden Valamon arjesta Papinniemen munkit Arkistoja ja elämää Elsi Takala: Evakkomunkit Heinävedellä, Uuden Valamon arkea 1940 – -73, Valamon luostari ” Kirja on tarkoitettu kunnioituksen osoitukseksi Laatokan Valamosta Papinniemeen saapuneelle veljestölle, uskon sankareille arjessa, jotka juuriltaan reväistynä nöyrästi jatkoivat hengellistä kilvoitustaan ja ruumiillista uurastustaan tilanteessa, jossa vain harvat jaksoivat uskoa luostarin tulevaisuuteen Suomessa.”…

Lukijoilta

Autoilijat huomio!

Tänään perjantaina, viimeisenä koulupäivänä ennen talvilomaa, on Värtsilän koululaisilla hiihtokilpailut. Kilpailut hiihdetään Värtsiläntien rajan puoleisella pellolla, rajavyöhykkeellä. Autoilijat huomioikaa tämän aamupäivän aikana tavallista runsaampi tien ylittäjien määrä koulun kohdalla. Tien yli menee kilpailujännityksessä olevia oppilaita ja toivottavasti runsaasti myös katsojia ja kannustajia. Toki kilpailuja voi seurata kevyenliikenteenväylältäkin, kun latu kulkee pellolla tien suuntaisesti. Vuokko Väänänen

Lukijoilta

Sisätöitä ja pakkaspuuhia

Sisähommia ja pakkas puuhia Kuluvana talvena on ilmoja pidellyt siihen malliin ettei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi. Syyspuolen oli niin mustaa ja märkää, että piti etsiä sisältä valoisampia ja kuivempia paikkoja kun ulkona ei oikein huvittanut oleskella. Lintujen talviruokinnan aloitin normaaliaikaan, vaikka talvi ei meinannut tullakaan. Laitoin ruokintapaikan niin, että voi ikkunasta tarkkailla lintuja. Ei

Lukijoilta

Lumen vangit

Sunnuntain aamupalalla surkuttelin: ”Reilu viikko on oltu mökillä. Telkkarikuva on ollut koko ajan ”pikkelsiä” ja nyt aamupalalla rouskuttelemme pelkästään näkkäriä. Jääkaapissakaan ei ole juuri muuta kuin valot. Jos auraustraktori ei ole vieläkään ehtinyt käymään, niin tännekö jäämme lumen vangiksi?” Puoliso totesi tyynesti: ”Mutta onhan meillä toisemme!” Niin paljon lunta, kaikkialla lunta vain Joskus tulee mietittyä

Lukijoilta

Värtsilän laturetki

Värtsilän Kisan järjestämä laturetki hiihdettiin sunnuntaina Värtsilän komeissa maisemissa. Aamulla ensimmäisten hiihtäjien lähtiessä pakkasta oli n. 8 astetta, mutta päivän mittaan sää lauhtui ja iltapäivällä oltiin jo nollan tienoilla. Aamupäivällä hiihtäneet laturetkeilijät kertoivat latusten olleen hyvässä kunnossa, kiitos Kinnusen Erkin ahkeroinnin. Lähtö- ja ilmoittautumispaikkoina olivat Kylätalo ja Riistamaja. Hiihtämään pääsi jo aamuvarhaisella klo 8.30 alkaen.

Tohmajärven seurakunta

Kirkolliset ilmoitukset, viikko 10

Tohmajärvi To 3.3. Perhekerhon vapaaehtoinen kokoontuminen (ei ohjattua toimintaa) Kemien srk-talolla klo 9.30-11. Värtsilän lähetyksen päiväkahvit srk-kodissa klo 13. Su 6.3. Gospelmessu srk-talolla klo 10, Happonen, Perälä, Gospelit-musiikkiryhmä. Messu Värtsilän srk-kodissa klo 13 (huom. aika!), Happonen, Perälä. Ma 7.3. Postilan lähetyspiiri Maire Piiroisella klo 14. Kaiku-kuoron harjoitukset srk-talolla klo 16.30. Ti 8.3. Kemien lähetyspiiri Jorma

Lukijoilta

Kalevalan päivä

Historiaa Wikipedia kertoo Kalevalan päivästä seuraavaa; Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi 28. helmikuuta. Päivä on virallinen liputuspäivä. Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Teos ilmestyi painosta saman vuoden lopulla. Myöhemmin Lönnrot kuitenkin

Scroll to Top