Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 osa 2

Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 2(3)

Mustaniemi
Mallatsaaren leirialue jäi taakse ja aurinko takaoikealle. Suunattiin jonnekin etelään. Kun matkaa oli tehty sen verran, että Mallatsaaren tanssilavan ”sian vingutusta” ei enää kuulunut niin saattoi jo ajatella järkevästi. Mihin menisimme? Kerimäen suuntaanhan me olemme suunnitelman mukaan matkalla, mutta uuden leiripaikan etsimiseen saattaisi mennä koko yö kun ei meille mikä tahansa paikka kelpaa.. Eiköhän palata Punkaharjulle, senhän me jo tunnemmekin. Ja aika kivan näköisiä tyttöjäkin siellä oli. Asiasta ei tarvinnut äänestää.

Niin palasimme takaisin Punkaharjun Mustaniemen leirialueelle. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudelleen jo tullessamme. Sekin tuntui oikein kodikkaalta. Siellä juhannusaatto oli niinkuin pitääkin. Täällä ei ollut tanssilavaa sotkemassa luonnon rauhaa ja tunnelma oli muutenkin leppoisaa. Valtaosa leiriytyneistä oli jo iltaruokansa laittanut ja siirtynyt juhannusaaton viettoon. Pieniä ryhmiä muodostui sinne tänne ja iloinen puheen sorina kuului joka suunnasta. Jossain laulettiin ja soitettiin. Lapset kirmasivat järvessä olevalla liukuradalla tai temmelsivät pitkin metsää.

Tuoll on mun räiskäle ain yhä tuolla
korpien kätkössä Sompion suolla…

Meillä oli vielä illallinen syömättä. Eräs grillikatos oli tyhjentynyt kuin meitä varten. Laitettiin ruokaa ja paistettiin lettuja grillikatoksessa. Lettutaikinaan tarvittavat kananmunat ja maito saatiin jauheista. Silloin oli kaupoissa munapulveria, siis kananmunajauhetta. Peltinen lettupannu oli minulla aina retkellä mukana. Sillä letut oli helppo kääntää heittämällä, kun siinä ne eivät palaneet niin helposti kiinni. Kovassa käytössä siitä karkesi kerran varsi, mutta seppä Hassinen hitsasi se takaisin kiinni. Siihen aikaan voi oli vielä terveellistä ja sitä käytettiin paljon. Peltinen lettupannu kelpaisi vieläkin vallan hyvin kun vain olisi sitä terveellistä voita.

Huipputekiikkaa

Sinä keväänä tuli Suomessa myyntiin ensimmäinen ULA-matkaradio. Se uutuus oli hirvittävän kallis. Puolentoista kuukauden bruttopalkka, mutta se minun oli saatava. Olin ollut Verkkolammen kämppäisäntänä ja saunamajurina edellisen talven ja rahaa oli sen verran, että sain radion käsirahan maksettua. Kun nyt kaivoin repusta upouuden radion keittokatoksen pöydälle niin siinä oli pientä ”Elvistelyn” tuntua. Kelpasi se nyt ottaa esiin ja laittaa mukavaa ohjelmaa kuulumaan kateellisten kiusaksi ja itselle iloksi. Radiosta tuli melkein ”suorana lähetyksenä” juhannusohjelmaa Kankkulan kaivolta. Neulasen Manta esiintyi ja Hannes Häyrinen toimittajan roolissa yritti tehdä haastattelua Tippavaaran isännän salaisista metsäaskareista. Kipparikvartetti lauloi kaihoisasti ”Oi miksi minä tummana synnyin, miks en syntynyt vaaleana”… Välillä Tippavaaran vanha isäntä lauloi käheällä äänellään ”Piäni polku metsän halki viä…”

Musiikki houkutteli nuotion ympärille juhannuksen viettäjiä niin, ettei itse meinanattu sekaan mahtua. Harva oli nähnytkään tällaista pientä, mukana kannettavaa radiota. Silloiset paristoradiot toimivat pitkillä- ja keskipitkillä aaltoalueilla ja virtalähteinä oli tiiliskiven kokoisia paristoja eli samoja mitä sähköpaimenpojissakin käytettiin

Radiosta tuli niin mukavia ja tuttuja lauluja, että siinä alkoi yksi ja toinenkin laulaa mukana. Laulujen sanoja ei vain tahtonut muistaa. Monella olikin mukana Toivelauluvihkoja tai muita laulukirjoja. Laulu raikui ja paistettiin lettuja. Joku taisi tehdä lisää taikinaa, koska paistamista vain riitti ja riitti. Ja mukavaahan se oli. Siihen aikaan minulla onnistui räiskäleiden kääntäminen heittämällä. Vieläköhän onnistuisi?

Meidän telttanaapurilla oli kannettava levysoitin ja levyjä. Näistähän me saatiin aikaan oikein viihteen nyyttikestit. Lasse Liemolan levystä ”Anna pois” minä tykkäsin erityisesti. Sen levyn toisella puolella oli ”Bonnie” . Siinähän on tuttu sävel ”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat”… Tosin rytmi ja sanat minun mielestä oli pilattu. Sitten tuli yllätys. Jotkut ulkomaalaiset alkoivat laulaa tätä Bonnieta ulkomaan kielellä.. Kohta mekin uskalsimme yhtyä kertosäkeeseen vaikka ei ymmärretty mitä ne tarkoitti Brimbäk brinbäk, oh brimbäk mai Bonii thu mii thu mii.. Toivelauluvihkoja selattiin innolla ja valittiin mieluisimpia yhteislauluja.
Voi että oli hauskaa.

Suave puuttui

Lasse Liemolan levyllä oli Paul Ankan kappale Diana. Tästä tytöt erityisesti tykkäsivät. He myös tiesivät, että itse ihana Paul Anka tulee sinä syksynä konsertoimaan Suomeen. Meidän Paulin tukan kiehkura muistutti herra Paul Ankan tukan kiehkuraa, mutta Suavea emme olleet älynneet ottaa mukaan. Olis varmaan tehty jonkinlainen vaikutus tyttöihin.

Ilta oli vaihtunut yöksi ja lopetimme viihteen nyyttikestit yhteisellä nuotiolla ja siirryimme omille tahoillemme jatkoille. Värtsilä juhannusleireillä oli tapana, että keskikesän auringon nousu täytyy katsoa ennenkuin mennään nukkumaan. Niinpä jatkettiin naapurien kanssa tarinoimista ja laulettiin hiljaa ja hempeitä lauluja ilman nuotiota

Tiedättekö paljonko kello on

Jossain vaiheessa leirin kiertävä vartiomies tuli kysymään tiesimmekö paljonko kello on. Kaverilla ei varmaan ollut omaa kelloa koskapa kyseli. Mehän auliisti kerrottiin, että ei vielä kolmeakaan. Hän tahtoi ilmoittaa, että tuutulaulun aika on ollut jo ajat sitten ja nyt pitää laittaa silmät ja suut kiinni. Tavallisesti hiljaisuus on klo 22 mutta nyt juhannusyönä meille oli annettu jatkoaikaa. Saatiin kuitenkin lupa vielä yhteen tuutulauluun. Valittiin toivelauluvihosta Georg Otsin kaunis kappale Unohtumaton ilta. Sehän päättyy kauniiseen ajatukseen: ”Päivä kohta koittaa ja laskee kuu, lumous ei haihdu vaan. Vaikka unhoittuis multa kaikki muu, tämä ilta ei milloinkaan”.
Aamun aurinko alkoi tulla näkyviin kioskin takaa, joten ilta oli onistunut siinäkin mielessä. Tähän kauniiseen ajatukseen on myös hyvä päättää Värtsilän poikien retki Punkaharjulla.

Jatkuu