Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 osa 2

Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 2(3)

Postikortti Mustaniemen leirialueelta

Postikortti Mustaniemen leirialueelta

Mustaniemi
Mallatsaaren leirialue jäi taakse ja aurinko takaoikealle. Suunattiin jonnekin etelään. Kun matkaa oli tehty sen verran, että Mallatsaaren tanssilavan ”sian vingutusta” ei enää kuulunut niin saattoi jo ajatella järkevästi. Mihin menisimme? Kerimäen suuntaanhan me olemme suunnitelman mukaan matkalla, mutta uuden leiripaikan etsimiseen saattaisi mennä koko yö kun ei meille mikä tahansa paikka kelpaa.. Eiköhän palata Punkaharjulle, senhän me jo tunnemmekin. Ja aika kivan näköisiä tyttöjäkin siellä oli. Asiasta ei tarvinnut äänestää.

Niin palasimme takaisin Punkaharjun Mustaniemen leirialueelle. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudelleen jo tullessamme. Sekin tuntui oikein kodikkaalta. Siellä juhannusaatto oli niinkuin pitääkin. Täällä ei ollut tanssilavaa sotkemassa luonnon rauhaa ja tunnelma oli muutenkin leppoisaa. Valtaosa leiriytyneistä oli jo iltaruokansa laittanut ja siirtynyt juhannusaaton viettoon. Pieniä ryhmiä muodostui sinne tänne ja iloinen puheen sorina kuului joka suunnasta. Jossain laulettiin ja soitettiin. Lapset kirmasivat järvessä olevalla liukuradalla tai temmelsivät pitkin metsää.

Tuoll on mun räiskäle ain yhä tuolla
korpien kätkössä Sompion suolla…

Letunpaisto.

Letunpaisto.

Meillä oli vielä illallinen syömättä. Eräs grillikatos oli tyhjentynyt kuin meitä varten. Laitettiin ruokaa ja paistettiin lettuja grillikatoksessa. Lettutaikinaan tarvittavat kananmunat ja maito saatiin jauheista. Silloin oli kaupoissa munapulveria, siis kananmunajauhetta. Peltinen lettupannu oli minulla aina retkellä mukana. Sillä letut oli helppo kääntää heittämällä, kun siinä ne eivät palaneet niin helposti kiinni. Kovassa käytössä siitä karkesi kerran varsi, mutta seppä Hassinen hitsasi se takaisin kiinni. Siihen aikaan voi oli vielä terveellistä ja sitä käytettiin paljon. Peltinen lettupannu kelpaisi vieläkin vallan hyvin kun vain olisi sitä terveellistä voita.

Alpon käyttökuntoinen lettupannu. Kahvipannu jo eläkkeellä.

Alpon käyttökuntoinen lettupannu. Kahvipannu jo eläkkeellä.

Huipputekiikkaa

Sinä keväänä tuli Suomessa myyntiin ensimmäinen ULA-matkaradio. Se uutuus oli hirvittävän kallis. Puolentoista kuukauden bruttopalkka, mutta se minun oli saatava. Olin ollut Verkkolammen kämppäisäntänä ja saunamajurina edellisen talven ja rahaa oli sen verran, että sain radion käsirahan maksettua. Kun nyt kaivoin repusta upouuden radion keittokatoksen pöydälle niin siinä oli pientä ”Elvistelyn” tuntua. Kelpasi se nyt ottaa esiin ja laittaa mukavaa ohjelmaa kuulumaan kateellisten kiusaksi ja itselle iloksi. Radiosta tuli melkein ”suorana lähetyksenä” juhannusohjelmaa Kankkulan kaivolta. Neulasen Manta esiintyi ja Hannes Häyrinen toimittajan roolissa yritti tehdä haastattelua Tippavaaran isännän salaisista metsäaskareista. Kipparikvartetti lauloi kaihoisasti ”Oi miksi minä tummana synnyin, miks en syntynyt vaaleana”… Välillä Tippavaaran vanha isäntä lauloi käheällä äänellään ”Piäni polku metsän halki viä…”

Pauli Sahlsten ja Alpo teltan ovella

Pauli Sahlsten ja Alpo teltan ovella

Musiikki houkutteli nuotion ympärille juhannuksen viettäjiä niin, ettei itse meinanattu sekaan mahtua. Harva oli nähnytkään tällaista pientä, mukana kannettavaa radiota. Silloiset paristoradiot toimivat pitkillä- ja keskipitkillä aaltoalueilla ja virtalähteinä oli tiiliskiven kokoisia paristoja eli samoja mitä sähköpaimenpojissakin käytettiin

Radiosta tuli niin mukavia ja tuttuja lauluja, että siinä alkoi yksi ja toinenkin laulaa mukana. Laulujen sanoja ei vain tahtonut muistaa. Monella olikin mukana Toivelauluvihkoja tai muita laulukirjoja. Laulu raikui ja paistettiin lettuja. Joku taisi tehdä lisää taikinaa, koska paistamista vain riitti ja riitti. Ja mukavaahan se oli. Siihen aikaan minulla onnistui räiskäleiden kääntäminen heittämällä. Vieläköhän onnistuisi?

Meidän telttanaapurilla oli kannettava levysoitin ja levyjä. Näistähän me saatiin aikaan oikein viihteen nyyttikestit. Lasse Liemolan levystä ”Anna pois” minä tykkäsin erityisesti. Sen levyn toisella puolella oli ”Bonnie” . Siinähän on tuttu sävel ”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat”… Tosin rytmi ja sanat minun mielestä oli pilattu. Sitten tuli yllätys. Jotkut ulkomaalaiset alkoivat laulaa tätä Bonnieta ulkomaan kielellä.. Kohta mekin uskalsimme yhtyä kertosäkeeseen vaikka ei ymmärretty mitä ne tarkoitti Brimbäk brinbäk, oh brimbäk mai Bonii thu mii thu mii.. Toivelauluvihkoja selattiin innolla ja valittiin mieluisimpia yhteislauluja.
Voi että oli hauskaa.

Suave puuttui

Lasse Liemolan levyllä oli Paul Ankan kappale Diana. Tästä tytöt erityisesti tykkäsivät. He myös tiesivät, että itse ihana Paul Anka tulee sinä syksynä konsertoimaan Suomeen. Meidän Paulin tukan kiehkura muistutti herra Paul Ankan tukan kiehkuraa, mutta Suavea emme olleet älynneet ottaa mukaan. Olis varmaan tehty jonkinlainen vaikutus tyttöihin.

Ilta oli vaihtunut yöksi ja lopetimme viihteen nyyttikestit yhteisellä nuotiolla ja siirryimme omille tahoillemme jatkoille. Värtsilä juhannusleireillä oli tapana, että keskikesän auringon nousu täytyy katsoa ennenkuin mennään nukkumaan. Niinpä jatkettiin naapurien kanssa tarinoimista ja laulettiin hiljaa ja hempeitä lauluja ilman nuotiota

Tiedättekö paljonko kello on

Jossain vaiheessa leirin kiertävä vartiomies tuli kysymään tiesimmekö paljonko kello on. Kaverilla ei varmaan ollut omaa kelloa koskapa kyseli. Mehän auliisti kerrottiin, että ei vielä kolmeakaan. Hän tahtoi ilmoittaa, että tuutulaulun aika on ollut jo ajat sitten ja nyt pitää laittaa silmät ja suut kiinni. Tavallisesti hiljaisuus on klo 22 mutta nyt juhannusyönä meille oli annettu jatkoaikaa. Saatiin kuitenkin lupa vielä yhteen tuutulauluun. Valittiin toivelauluvihosta Georg Otsin kaunis kappale Unohtumaton ilta. Sehän päättyy kauniiseen ajatukseen: ”Päivä kohta koittaa ja laskee kuu, lumous ei haihdu vaan. Vaikka unhoittuis multa kaikki muu, tämä ilta ei milloinkaan”.
Aamun aurinko alkoi tulla näkyviin kioskin takaa, joten ilta oli onistunut siinäkin mielessä. Tähän kauniiseen ajatukseen on myös hyvä päättää Värtsilän poikien retki Punkaharjulla.

Jatkuu

Share

10 comments for “Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 osa 2

  1. Värtsilän poika Seppo Hyytiällä olikin 70 v merkkipäivä kuluneella viikolla. Paljon onnea vaan.

    Terveisin Alpo

  2. Hyvä muistelma käy nyt myös hyvänä juhlapuheena!

    Näyttää kertomus etenevän, mutta matka ei. Viihtyminen toki viestittyy hienosti.

  3. Noin ne telttaretket siihen aikaan sujuivat. Noiden kannettavien
    matkaradioiden markkinoille tulo oli jotain samaa kuin älypuhelin
    nykynuorelle, se oli saatava. Sinulla lienee vielä tallessa tuo kuvan
    radio? Niin ja Elvis- kampaus myös?

  4. Radio oli saatava.. druttopalkka oli noin 30000 silloista markkaa ja radio 34000. Maksoin sitä niin kauan että uusien hinnat olivat tippuneet jo puoleen. Radio ei ole tallessa.. mitäs niistä arvottomista säilyttelee. Nyt olisi Suavea, mutta tukkaa ei.

  5. Todella todentuntuista ajankuvaa. Alpoaatoksen
    retki on ollut paljon hauskempi kuin oma polkupyörä-
    retkeni Mertalammille ”Tipulan” luokkakaverien kanssa.

    Tuosta räiskälepannusta juolahti mieleen, että nolasin
    itseni jo ennen lähtöä. Kun retkeä suunniteltiin välitunnilla,
    joku ehdotti, että siellä paistetaan sitten makkaraa
    nuotiolla. Koska retki oli minulle ensimmäinen laatuaan, kysyin:
    ”Otetaanko omat paistinpannut mukaan?” Kysymys herätti
    suurta hilpeyttä, vaan mistä minä olisin tiennyt, että
    kepin nokassahan niitä retkimakkaroita savustetaan…..

  6. Milloinkahan grillimakkarat tulivatkaan muotiin kun minä en muista ”värtsilänpoikana” ollessani sellaisista mitään. Ei kyllä puhuttu grilleistäkään. Nuotioita ne vain olivat. Lettuja ja tikkupullaa paistettiin mutta ei makkaroita.

  7. Vielä niistä makkaroista.

    Kotona tehtiin makkaralenkistä – sitä sai ostaa kaupasta
    sellaisen pätkän kuin halusi, eikä se ollut valmiissa
    pakkauksessa – esim, sellaista ruokaa, että makkara viipaloitiin
    ja viipaleet paistettiin rasvassa kuin pihvit.
    Taisivat olla nimeltään makkarakuppeja.
    Siksi kai luulinkin, että makkaranpaistoon tarvitaan pannua.

    Taisi sillä makkaralla olla jokin nimikin, olikohan metrilenkki? Grilleistä ei
    oltu kuultuikaan, eli päältä mustaa ja sisältä kylmää ”pötköä”
    siinä järsittiin. Kun ensin saatiin se vaivaisesti kituva nuotio
    risuista aikaiseksi.

    Ns ”saunalenkitkin” tulivat vasta myöhemmin muotiin.

  8. Eli teimme ketunlenkin ja palasimme Punkaharjulle.

    Oikea päätös koska ilta oli näin mukava,suorastaan unohtumaton.Letut ja musiikki olivat hyviä.Kuuntelen vieläkin noita biisejä.

    Saa nähdä tuleeko”ihan mukavista tytöistä”lisää tarinna kun kun ensi jaksossa jätetään jäähyväiset Mustaniemelle.

    Kiitos Alpo,tarinasi osuu ja uppoaa.Tuttu soundi.

  9. Niinpä niin.. Eikös sitä sanota, että tosimies ei peräänny vaan tekee täyskäännöksen ja etenee taas. Minä en muistanut koko ketunlenkkiä, mutta Pauli muisti. Monta muutakin ”unohtumatonta iltaa” on painunut unholaan tuonkin illan jälkeen ja unohtuu edelleen. Olisi kiva tietää kenen tuo levysoitin oli. Olisihan se mukavaa jos joku pirtsakka seitsemmän- kahdeksankymppinen tyttönen ilmoittautuisi Värtsin palstoille kun huomaisin oman grammarinsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *