Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 osa 3

Salpalinja Raikuun kanavalla

Sotahistoriaa tutkimassa

Punkaharju oli jätettävä taakse ja jatkettava matkaa eteenpäin eli siis takaisin kotiinpäin. Viimeinen yöpyminen oliRaikuun kanava suunniteltu pidettäväksi Raikuun kanavalla, muutama kilometri kerimäeltä kotiin päin. Punkaharjulla oli ollut taulu sota­aikaisista jutuista. Taulussa puhuttiin jostain Mannerheimin puolustuslinjasta. Siinä mainittiin, että juuri Punkaharju ja Raikuu olivat puolustuslinjan tärkeimmät paikat koko Suomessa. Ymmärsimme kyllä, että se liittyi sotilaalliseen maanpuolustukseen, mutta tuntui oudolta kun se linja oli mielestämme keskellä Suomea… se ihmetytti. Kiinnosti nähdä millainen se linja on siellä Raikuulla, minne olemme menossa. Näiden sotajuttujen katselemiseen varattiin paljon aikaa ja siksi läksimme polkemaan Punkaharjulta jo ennen iltapäivän hellettä.

Punkaharjun ja Kerimäen välillä ei liene tapahtunut mitään erityistä. Tai mistäpä sitä enää muistaa reilun puolen vuosisadan jälkeen. Kerimäen kirkossa varmaankin käytiin tai ainakin ovelta kurkistettiin ja kioskilta ostettiin hihamerkit repun koristeeksi. Koulussa historian tunnit eivät minua kiinnostaneet minkään vertaa, mutta joku hajatieto vanhoista ajoista palautui nyt mieleen.. Tässä paikassahan kulki ennen hyvin vanhaan Ruotsin ja Venäjän raja. Kyllä Suomi on täytynyt olla pieni, vai eikö sitä ollut vielä keksittykään.

Tultiin Raikuun kanavalle ja hirmuiset kivikot näkyivät tielle asti. Näinköhän tänne saa telttaa pystyyn mihinkään kun on sellainen louhikko joka paikassa. Kanavan “Venäjän puolella” ei ollut kivikkoa ja saatiin leiri pystyyn.

Leiriydyimme kanavan itäpuolelle koska “Ruotsin puoli” näytti tieltä katsoen kamalalta louhikolta. Kuin Asterix lehden Obelix olisi jemmannut hiidenkiviään joka paikkaan.

Salpalinja

Salpalinja

Panssariesteitä

Läksimme katselemaan niitä “louhikoita” mitä tielle näkyi tullessamme. Kanavan rannasa oli paikoin monta metriäRaikuun kanava korkea yhtenäinen kivimuuri sekä siellä täällä eräänlaisia kiviaitoja, joissa oli iso kivipaasi pystyssä parin metrin välein.

Yhdessä pähkäillessämme tulimme siihen tulokseen, että nämä kivet on Mannerheim tänne tarkoituksella istututtanut pystyyn vihollisen kiusaksi. Tätä kiviaitaa tuntui jatkuvan kilometrikaupalla. Näitä kiviaitoja oli pusikoissa useitakin. Jossain oli myös syviä ja leveitä ojia. Kun näitä aikamme tutkittiin niin alkoi selvitä eräänlainen systemaattisuus. Rannassa olevan korkean kivimuurin tarkoitus oli ilmiselvästi estää tulijat siitä kohdasta, mutta laski tulemaan tietyistä paikoista.

Nämä kiviaidat näyttivät ohjaavan tulijoita eräänlaiseen suppiloon, niinkuin katiskan tai rysän nieluun, jonka päähän olisi varmaankin tuotu joku tykki tai muu tuhoamisvekotin. Mannerheimin tarkoitus alkoi selvitä Värtsilän pojille.. Marskilla onkin ollut aika pirullisia suunnitelmia luvatta maahan tunkeutujan varalle. Lasketaan tulemaan tiettyyn paikkaan ja tykki oli vastassa odottamassa. Tässä vuosien mittaan on tullut tietoa muutakin kautta kuin itse pähkäilemällä. Olen saaanut tietää, että ei nämä kiviesteet pystyneet estämään panssarivaunun tuloa, mutta sekin riitti, että vaunu pysähtyy hetkeksi, jolloin siihen on helppo osua tykillä. Eikä panssarivaunu mielellään aja niin että jää “mahansa” varassa keikkumaan kiven tai kannon päälle. Se pysähtyy ampumaan kivet edestään. Myöskään oja ei vaunun tuloa estä, mutta kun se mönkii sieltä ylös niin vaunun pohja näkyy hetken tykin tähystäjälle ja hän voi ampua vaunun heikoimpaan kohtaan, vaunun pohjaan. Pirullista..

Jos nyt Suomessa tehtäisiin tällaisia ansoja vihollista varten niin sinne pitäisi varmasti laittaa isot varoitustaulut suomeksi ja ruotsiksi.. “Tervetuloa omalla vastuulla.. Liikkuminen hengenvaarallista.. Hengenlähtö lähellä” ja sama tietenkin ruotsiksi.

Bunkkeri

Korsu

Marjalan korsun sisäänkäynti

Sotahistorian tutkiminen ei päättynyt kivikon tutkimiseen. Rannassa oli “Bunkkeri” eli oikeammin teräsbetonikorsu, samanlainen kuin Joensuun Marjalassa. Mielenkiintoinen sekin, hiukan pelottavakin. Katolla oli iso pyöreä kupu ja sen alareunassa matalat raot.. liekö olleet ampumista tai tähystämistä varten.

5 Kaavio Savuhormi

Piirros korsun savuhormista

Ulko­ovi oli kuin pankkiholvin teräsovi. Oven edessä ylhäällä oli ilmanvaihtoräppänä ja samalla kohtaa alhaalla oli seinässä reikä. Mietittiin niitten merkitystä. Miksi oli näin. Jokin konnan koukku Marskilla on ollut tässäkin. Pudotettiin pikukivi yläreiän ritilöitten välistä, ja kas kummaa se putosi alareijästä pois. Eli jos vihollinen pudottaisi ilma­aukkoon käsikranaatin niin se putoaisi omille varpaille. Samanlainen pirullinen rakenne on ollut myös kaminan savutorvissa. Eli jos pudottaa kranaatin savutorveen niin se ohjautuu korsun ulkopuolelle.

Vesikaivo ja vesivessa samassa purossa.

Bunkkerin sisällä oli märkää ja pimeää. Eihän siellä ollut ikkunoita mutta onneksi meillä oli taskulamppu. Bunkkerin läpi oli tehty pieni oja, jossa virtasi vesi. Päättelimme, että vesi tuli kanavasta ja siitä otettiin käyttövesi. Kun vesi poistui alavirtaan niin varmaankin sen loppupäässä oli wc eli korsukäymälä. Ihan hieno järjestelmä. Piti vain muistaa kumpaan päähän tätä vesijohtoa vedet laskettiin ja kummasta otettiin.

Grande finale

Eli loppuhuipennus.

Teltta torvelle ja kamat kasaan. Aamuaskareitten jälkeen päästiin lähtemään tämän reissun viimeiselle noin 100 km osuudelle. Yö oli nukuttu hyvin, melkein kaikki eväät oli syöty ja jokaisella oli voimia kuin pienessä kylässä. Takapyörät tuntuivat kuopivan tyhjää, niin oli kovat menohalut. Heti Raikuun kanavan jälkeen oli tosi jyrkkä mäki, se oli käveltävä ylös. Monta kertaa vastamäkiä polkiessa tuli mieleen, että olisipa vaihdepyörät. Mutta kun ei ollut. Minä olin vielä vaihtanut ketjurattaita niin, että eturattaaksi laitoin mahdollisimman suuren rattaan ja taakse pienen, että pääsen kovemmin. Siitä tietysti seurasi se että pyörä oli erittäin jäykkä polkea. Niinkuin 3­ vaihteisella pyörällä ajaisi aina suurimmalla vaihteella. Ei se haitannut kun voimaa oli.

Taas lähdettiin polkemaan nuorta voimaa uhkuen.. Ja silloin se sattui… Nimittäin eräässä ylämäessä minkä olisi juuri ja juuri jaksanut polkeakin, katkesi poljin!! Se teki ajamisesta lähes mahdottoman. Tein ehjään polkimeen narusta eräänlaisen “varpaallisen” kuten suksissa ennen oli, ja yritin polkea yhdellä polkimella, mutta ei siitäkään tullut oikein mitään. Kun nyt piti kaikissa ylämäissä nousta työntämään pyörää niin ei päässyt siitä varpaallisesta tarvittaessa irti vaan suistui ties minne.

Puhoksessa löytyi joku korjaamo tai paja ja yritin saada poljinta hitsatuksi kiinni.. mutta juhannusjuhlinnan vuoksi ei tahtonut löytyä pajaan ketään hitsaajaa. Ja kun löytyi niin hän totesi ettei se hänen kaasuhitauksella tule kestämään. Turha edes yrittää. Matka yksinäisenä siipirikkona jatkui kunnes sain kohtalotoverin.. Nimittäin Sahlstenin Paulille kävi samoin! Poljin poikki häneltäkin. Nilkutettiin miten kuten eteenpäin.

Pidettiin tauko Arppen lehtikuusimetsän kohdalla. Sain ylpeänä esitellä, että sellaista metsää minäkin istutin Kaustajärvelle Kymin talon pellolle. Ei osattu silloin yhdistää kaukokatseista metsän perustajaa N.L. Arppea ja Värtsilää.

Nousin Kiteellä Tohmajärven linja­autoon. En muista nousiko Paulikin. Ei ollut Värtsilän pojilla kovin ylevä paluu tiedossa tältä reissulta. Mietin, että Tohmajärvellä pääsisin Värtsilään menevään Ruposen ruskeaan linja­-autoon. Poljin poikki, jalat kipeät, kengän pohja ja sukka kulunut puhki ja mieli maassa. Tiesin, että Värtsilän pojat ja mikä pahinta, tytötkin olisivat tapansa mukaan Ruposen tuloaikaan Sahlstenin maitolaiturilla odottelemassa linjukan tuloa. Sehän oli päivän ehdoton kohokohta. Mietin vaihtoehtoja. Ajattelin, että jos jäisin autosta pois jo aikaisemmin, vaikka Tikan kaupan kohdalla tai pappilan mutkassa ja työntäisin pyörää loppumatkan.. Siinä menisi aikaa sen verran, että pojat olisivat jo lähteneet pois ilkkumasta, ei ehkä olisi ihan niin noloa. Mutta iso reppu, teltta ja muut pakkaukset pitäisi kantaa ja jalat niin kipeät että ei kärsisi kävellä askeltakaan.. ehkä sittenkin on paras jäädä pois siinä ilkkujien vastaanotossa. Tuli vielä lähtiessä kehuttua että meille ei Värtsilän juhannuskokot kelpaisikaan, vaan lähdetään isompia kokkoja katselemaan…

Kyllähän sitä ilkkumista tuli, mutta on se pikkuhiljaa unohtunut. Nyt reilut 50 vuotta myöhemmin se ei kirpaise juuri yhtään. Seuraavana vuotena Värtsilän pojat pyöräilivät jälleen.

Kiitokset Hyytiän Sepolle ja Sahlstenin Paulille mukavasta matkaseurasta sekä Värtsin lukijoille kun olette tehneet juhannusmatkaa kanssamme.

Alpoaatos

Share

13 comments for “Värtsilän pojat juhannusretkellä 1959 osa 3

  1. Tätä jos mitä kannatti odottaa!
    *
    Aivan yks yhteen ei käy Tove Janssonin
    seuraava teksti, mutta tulipa vaan lukiessa
    mieleeni:

    Voi pientä juhlijaa,
    aamu alkaa sarastaa,
    kello viisi on.
    Vaellat yössä yksinään,
    väsymys käy jo käpälään,
    et löydä tietä kotoon.

  2. Erinomaisen hyvässä kertomuksessa on ajankohtaistakin; juuri kun maailma
    on räjähtämässä käsiin, opastaa Alpo meitä tankkien ja bunkkereiden saloihin.

    Kertomuksesta vielä: Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, juhannusjuhlistakin marraskuussa!

  3. Äitivainaa jaksoi aina muistuttaa, että kaikki pitää tehdä ajallaan. Menneenä talvena tuumailin, että kunhan saapuu suvi, kaunis kesä kerkiävi, laitan pojat polkemahan, juhannusta juhlimahan, vähän kauemmas kotoa, Savon linnan liepehille…

    Äiti ei ole ollut enää vuosikausiin muistuttamassa ajan nopeasta kulumisesta. Niinpä monet tekemiset ovatkin myöhästyneet tai jääneet tekemättä kokonaan. Juhannuskin meinasi unohtua ja juttu poikien juhannus retkestä tekemättä. Onneksi saatiin tarinasta sentään jotain talteen ja pojat juhannus reissultaan jouluksi kotiin.
    > Alpo

  4. Hyvin pääsitte jouluksi kotiin! Nyt vain kohti uusia seikkailija!

    Minä muistan erään talvisen pakkasillan, jolloin eräs nuorimies tuli
    huuruisena huopatossuissaan tuvan ovesta sisään kysellen yösijaa.
    Hän kertoi tulleensa moottoripyörällä. Toki yösija järjestyi. Oli sekin
    retki varmaan seikkailu.

  5. Kävin takavuosina useitakin kertoja tuolla Raikuun maisemissa varustautuneena kumisaappain ja kunnon valaisimien kera. Yhden kerran sinne säntäsi hätääntynyt ihminen hätistelemään meitä pois, koska se oli nyt yksityis aluetta ja pääsy ilmeisesti kielletty vaikka ei sitä missään sanottukaan. Toisella kertaa se oli varmaan yhteiskunnan omaisuutta kun oli ovet lukossa. Nythän siellä on kesäisin ohjattua esittelyä kuten Marjalan Bunkkerillakin

  6. Otsikossa on painovirhe paholainen,
    eli poikien juhannusretki on muuttunut junannusretkeksi.

    Ei kai se muuten haittaa, mutta jos joku joskus
    myöhemmin etsii kyseistä tarinaa asiasanalla “juhannusretki”
    niin ehkä tämä “junannusretki” ei silloin löydy.

  7. Ei mitään hätää, kun miehellä on hyvä muisti ja ” terävä kynä.” Oli mukavaa luettavaa. KIITOS!

  8. Loppu hyvin; kaikki hyvin.
    Suosittelen, että teette ensi kesänä uusintana ns. muistoajon. Ja ihan vaihdepyörillä, oikein näin luvan kanssa. Keksitte vain sopivan lähtösadun kotona ennen matkaa 😉

  9. Hyvä ajatus Sakari. Vaihdepyörän hyväksyn ihan mielelläni, mutta en edes tarinoissa suostu ajamaan sellaisella nykypyörällä mistä puuttuu rapasuojat ja pakettiteline.

  10. Jes, hyvä homma ,mukana ollaan ja pyöräkin on ajokunnossa. Oli helppo tuo juhannusretki tehdä näin Värtsin sivuilla Alpon johdatellessa. Eiköhän mukaan mahtuisi muitakin seuraavalle juhannusretkelle.

  11. Näinkö saa alkunsa Tour de Finlandia eli Saimaan ympäriajo 🙂

  12. Älkää sitten riuhtoko polkimia rullalle. Muistakaa, että teiden varsilla on rajoituksia, ei ikä- vaan nopeus-sellaisia. Odottelen paluutanne siellä maitolaiturilla ilkkuen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *