Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni kyläyhteisössä, jossa tervehdittiin kanssaihmisiä, olivatpa he tuttuja tai tuntemattomia. Kohteliaisuus, hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö kuuluivat osana yhteisöllisyyteen. Kaikki tervehtivät toisiaan. Ei tarvinnut miettiä, tervehtiäkö vai ei. Me lapset tervehdimme ensin kohdatessamme aikuisia, tytöt jopa samalla niiaten. Yleensä tervehdykseen tuli myös vastaus.
Tässä eräänä päivänä kävelin hautausmaan käytävillä meidän 3- vuotiaan kanssa. Lapsi juoksi joitakin metrejä edelläni ja tervehti kaikkia vastaantulijoita iloisesti: ”Terve täti”- tyyliin. Osa tervehdyksen kohteeksi joutuneista vastasi tervehdykseen yllättyneen iloisesti. Osa vastasi oman tervehdyksensä hieman asiasta vaivautuneena . Oli joukossa heitäkin, jotka jättivät lapsen tervehdyksen kokonaan huomioimatta. Tällä lapsella on tapana tervehtiä oppimallaan uudella taidolla kanssaihmisiä myös kaupassa asioidessamme. Mikäli vastausta ei kuulu, hän saattaa kysyä kuuluvan kirkkaalla äänellään: ”Miksi tuo ei vastaa?”
Vaikka tervehtiminen on kohteliasta, on tuntemattomien tervehtiminen mahdotonta suurien ihmismäärien kyseessä olen. Poikkeuksen tekevät asiakaspalvelutilanteet. Joskus haluaisi tervehtiä toisia, mutta jos ei vastausta kuulu, niin ennen pitkää loppuu tervehtiminenkin. Voi tulla kyräilyä, kumpi tervehtii ensin, vai tervehtiikö kumpikaan. Nykykohtaamisissa tervehtiminen on täysin henkilökohtainen päätös, ei enää kyläyhteisön kirjoittamaton sääntö.
Asun nykyään taas harvaanasutulla maaseudulla, joka tarkoittaa myös sitä, että tässä lähituntumassa vastaantulevia ihmisiä tervehdin, olivatpa he tuttuja tai eivät. Joskus vaihdan muutaman sanan, voi vierähtää aikaa jutellessa pitempäänkin. Sillä saa luotua hyvän mielen.
Hyviä tapoja kannattaa opettaa lapselle pienestä pitäen. Kohteliaisuus ja hyvät tavat eivät saisi olla mielestäni katoavaa kansanperinnettä. Jos kohtaatte kaikkia tervehtivän lapsen, hän voi olla tämä meidän ”koulutuksessa” oleva tenava.
Maija-Liisa
Hyvää huomenta
Mulla on aina sellainen tunne kun käyn esim. Kemiessä, että en voi
mennä ohi, jos on vähänkin tuttu, haluan haastella hänen kanssaan edes vähän ja niin teen ja tuntuu siltä, että myös vastaantulijakin haluaa
kysellä kuulumisia ja toivottaa hyvää päivää. MirjaSisko
Päivää!
Näiden virallisten tervehdysten lisäksi meille on tullut nämä
tuttavalliset tervehdykset: terve, hei,moi ja mitä niitä nyt onkaan. Kuka keksisi hyvän tervehdyksen tilanteeseen, kun menemme
hissiin, jossa on jo muita ihmisiä? Ei tarvitsisi mykkänä mennä.
Oikein oma hissitervehdys olisi tarpeen.
Saksalaisturistit osasivat sen kyllä kroatialaisessa hississä tervehtien meitä jäykkiä suomalaisia ystävällisellä hymyllä ja
pään nyökäytyksellä.
Moninaista muotia näissä tervehdyssanoissakin
eri aikakausina.
Moro / Mau mau / Tsau / Hojo , hojo / Hello …
Mikä nyt mahtanee olla in ja mikä out?
—
Maiju Lassilan kertomuksissa on mitä herkullisempia
kuvauksia siitä kuinka vieras ja isäntäväki ovat
aloittaneet tarinoinnin.
Minä saatan ihan kielillä tervehtiä sanoen: Kuten morkkis.
Noihin venäläisten poskisuudelmiin en ole tottunut, joilla he
mieluusti tervehtivät.Käsipäivää riittäisi.
Jossakin oli juttu, että on tulossa trendi, jolloin kukaan ei tervehdi ketään koskaan, muutoin on juntti.
Tervehdys lastenlaulu
http://www.youtube.com/watch?v=noT4SN-Wxv8
MOMOI
MOIMOI, Heissan
Anteeksi tuli virhe edelliseen
Tervehdin ilolla Suomen menestystä tämän vuoden Euroviisuissa.
Suomi on nimittäin sijoittunut hienosti kahden ennakkosuosikin, Ruotsin ja Venäjän väliin.
Tervehtimisen piiri on hiukan sen mukaisesti missä olen. Lapsena Kaustajärvellä tervehdittiin jokainen ja jos ei ”päivää” kuulunut aikuinen huomautti. Kaippa minä nytkin siellä ihmiset tervehdin. Nykyisessä asuinpaikassani tervehtimisen piiri on siinä tunnenko ihmisen vai enkö tunne. Oman kerrostalon väki tervehditään vaikka ei muuta kanssakäymistä olisikaan. Niin sanotusti omalla kylällä ihmisen kasvotunteminen riittää tervehtimiseen, vaikka en hänen nimeään tietäisikään. Kun itse tervehdin niin kyllä ihmiset vastaavat siihen, paitsi joskus on joku joka ei osaa sitä tehdä. Oma reagointini on sellainen, ettei sitä tervehtimistä montaa kertaa tyhjään tarjota.
Luulenpa omien lapsieni toimivan jokseenkin samalla tavalla kuin isä pappansakin.
Kiitos kommenteista! Tuo lastenlaulu sopiikin hyvin meidän
yli- innokkaalle tervehtijälle. Puuha- Peten hän jo laulaa kokonaan.
Minä jännitän myös mummujen puolesta Euroviisuissa, kun ei ole
omaa edustajaa pelissä mukana.
Hyvää Helluntai-iltaa Värtsin lukijat!
Voisin allekirjoittaa omalta osaltani Maija-Liisan tarinan ensimmäisen kappaleen. Näin oli myös meillä.
Täällä isossa kaupungissa ei kuulu tapoihin tervehtiä tuntemattomia juuri muutoin kuin kaupoissa ja virastoissa yms. palvelevaa henkilökuntaa.
Itse olen ottanut tavakseni tervehtiä bussikuskia kyytiin noustessani. Joku vastaa ystävällisesti ja joku toinen urahtaa vaivautuneena jotain. Ulkomaalaistaustaisille kuljettajille annan täyden kympin tervehdyksiin vastaamisista.
Useimmille eläkeikää lähestyville suomalaisille mieskuljettajajille tervehdykseen vastaaminen tuntuu olevan ylivoimaista – tuijottavat vain kivettynein ilmein suoraan eteensä. Kerran jos toisenkin on tehnyt mieli kysäistä eikö äiti ole opettanut sanomaan päivää.
Kaupungilla ja metrossa olen pannut merkille, että nuoret somalimiehet tervehtivät toisiaan kätellen.
Suomenruotsalaiset tervehtivät kevyin poskisuudelmin.
2000-luvulla halaamisesta on tullut suosittu tervehtimismuoto.
Täällä Joensuun seudulla on bussikuskien kanssa sama juttu,osa
tervehtii luontevasti, osa näyttää jo ilmeellään, ettei kannata
edes yrittää.
Kreikassa käydessäni huomasin samoin nuorten tervehtivän toisiaan
kättelemällä.
Kuluneen viikonlopun aikana saimme taas uutiset hirvittävästä
tragediasta nuorten keskuudessa. Olisiko hyvä ottaa käyttöön vanhat tavat, jolloin koko kylä kasvatti? Ei taida olla yhtä
vastausta olemassa.
Meidänkin Paavolle oli pienempänä Puuha-Pete tärkeä ja tärkeksi se tuli meille akuisellekin. MOIMOI Mirja-mummo