5.4.2012

Ajankohtaista

Menneen ja tulevaisuuden muistelua

Värtsiläsiten Seuran huhtikuisen kokouksen noin kolmenkymmenen värtsiläisen joukko Wanhassa Jokelassa sai heti kokouksen alkuun iloisen uutisen, kun seuran puheenjohtaja Aulis Kosonen ilmoitti, että hankkeilla ollut kirja on nyt valmis. Alunperin tätä Värtsiläisten Seuran toista julkaisua suunniteltiin kuvateokseksi. mutta hankkeen edistyessä kirja muovautui nyt nähtävänä olevan kaltaiseksi ja sai nimekseen Vireä Vanha Värtsilä.  Kirjan on toimittanut […]

Sanan rieskaa

Ikkuna taivaaseen

Olen kuullut sanottavan, että ikoni on ikkuna taivaaseen. Ikonien kauneus puhuttelee minua voimakkaasti. En tiedä niistä ja niiden symboliikasta mitään. En ole myöskään perehtynyt ortodoksisuuteen. Jotain salaperäistä viehtymystä kuitenkin tunnen sitä kohtaan. Joskus 1980-luvun alkupuolella olin perheeni kanssa Kangaslammilla pääsiäisenä. Menin pääsiäisaamuna luterilaiseen kirkkoon. Kuulin siellä ensimmäisen kerran ortodoksien troparin ”Kristus nousi kuolleista…” Hämmästyin, miten

Ajan patinaa

Värtsilän papista tuli lättähattu

Hyvillä keväthangilla hiihdellessäni tuli mieleen tapaus vuosien takaa. Värtsilässäkin oli sinä keväänä kovat hankiaiset. Taisi olla Pääsiäisviikko meneillään. Kirkkoherra Leino Hassisellekin oli tullut mieleen poikamaiset kujeet ja piti päästä kokeilemaan keväthankien kestävyyttä. Hän oli innokas liikkumaan tavalliset ajot polkupyörällä. Niinpä hän hyppäsi pyörän selkään ja lähti viilettämään pitkin hankia. Varmaan hän ajatteli, että tämä se

Scroll to Top