Välineurheilua

On se uskottava, että hiihto on nykyään välineurheilua. Kun telkkarissa näytetään suksimiesten ja -naisten haastatteluja, niin hiihtovälineet on muistettava ottaa naaman viereen, että mainokset varmasti tulee kuvaan.

Nykyisistä suksista näyttää unohtuneen keulapään kipertäminen kokonaan. Patsolan pururadan ladulta oli eräänä aamuna jäänyt latu avaamatta koneella, mistä lievästi sanottuna suivaannuin ja kipersin sukset sitten viimesen päälle. Ei olisi haitannut, vaikka olisi jäänyt vielä toisenakin aamuna latu avaamatta.

Maalissa pällistelin vielä kotvasen, olisiko sattunut joku paparatsi tulemaan paikalle. Olisin näyttänyt kaikki mainokset. Ei tullut.

Huom, huom, tämä sattui kun Värtsilän kunta oli vielä köyhä yksinhuoltaja eikä kaikkien latujen höyläämiseen ollut varaa. Toisin se on nyt. On paparatsit ja kaikki.

 

Share

2 comments for “Välineurheilua

  1. Noin pitkäkärkisillä suksilla ei olisi Mietokaan hävinnyt kuuluisaa viittä senttiä.

  2. Silloin kun ensimmäisiä puulaakikisoja hiihdettiin, oli ajat toiset. Tuolla Patsolassa Piiroisen pellolla martat ja matit pistelivät menemään puusuksilla, joissa remmeillä oli korvattu siteet. Olihan siinä se hyvä puoli, että huopatossuillakin pääsi pakkaskelillä mukaan menoon.Jäi sellainen tuntuma, että tosiaan voitto ei ollut tärkein vaan osallistuminen ja tunnelma. Janne Piiroisen talossa oli mehutarjoilu.

    Pururadan maastosta muistuu mieleen Tarvaisen Seppo, joka sisuuntui kun eka potkulla toinen side hajosi ja pisteli menemään yhdellä suksella koko osuuden. Reijosen Toivon muistelen ohittaneeni jossain siellä koulun lammen takana ja jotain siinä sanojakin ehdittiin vaihtamaan, niin kovaa ei kilpailu ollut.

    Alpon suksien taiteellinen kiperrys olisi tosiaan kaivannut paparatsin paikallaoloa, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *