Jälkikirjoitus

Tällä kertaa ei ole luvassa eräkirjoitusta tai muuta saloseikkailua, vaikka otsikosta voisi erheellisesti niinkin arvata. Lähtihän entinenkin mies toiveikkaana metsälle, kehuen vaimolleen, ettei pidä laitella muita ruokia, sillä illemmalla on luvassa jänispaistia. Ukko tuli metsältä ilman saalista, kehui kuitenkin, että jälkiä sentään näkyi. Emäntä siihen, että saatkin tänään pelkkää jälkiruokaa.

Nyt on nimittäin käynyt kohdaltani toteen sanonta, että vähiin menee, ennen kuin loppuu. Värtsiläisen 50-luvun pikkupojan kirjoittamisen arvoiset muistoni ovat tulleet loppuun ammennetuksi, joten tästä aihepiiristä ainakaan en voi enää tarinointiani jatkaa. Reiluksi yhdeksi vuodeksi niitä näytti riittäneenkin. Ellei sitten yllättäen jotain ihan satunnaista uutta muistoa pulpahda mieleen. Tuskinpa vain. Muitakin muistoja on, mutta ne ovat enempi satuttavia ja katkeria, voisivat myös loukata muita asiaan liittyviä, joten jääkööt ne kitkeryydet puolestani unhon suohon.

Voin näitä ikäviä muistoja avata parilla esimerkillä ihan lyhyesti tässä yleisluonteisesti. Kerran heiteltiin Patsolan koulun ruokalan nurkan takaa muutaman koulupojan kanssa lumipalloilla joitakin koulusta kotiinsa palaavia kävelijöitä. Heitin pallon pari minäkin, mutta eivät edes lentäneet perille saakka. Seurauksena kuitenkin oli, että myöhemmissä jälkiselvittelyissä minut tehtiin syylliseksi erään tiellä kulkeneen silmävammaan. Vanhempani joutuivat makselemaan lääkäri- ja silmälasikuluja yms.

Toinen surkea tapaus olivat viimeiset hiihtokilpailuni jo ihan pikkupoikana. Läksin ladulle toisena, tulin perille ensimmäisenä ja voitin ajalla koko kisan. Palkintojen jaon jälkiselvittelyssä otettiin minulta voittolusikka pois ja hyljättiin koko suoritukseni. Olin mukamas oikaissut hiihtomatkalla. Ei pitänyt paikkaansa. Voi sitä häpeää, jota tunnen edelleenkin, myös tuttujen ja sukulaisten puolesta. Toivottavasti kasvatti, kun ei tappanut.

Saattaisin tietysti kirjoitella vanhempien sukulaisteni muisteluksia talteen, mutta kertojat ovat käyneet tosi vähiin. Enoni on kyllä luvannut jotain muistojaan kertoilla, mutta katsotaan sitten, mitä saamme aikaan. En minä tietenkään Värtsiä jätä, kommentteja ainakin on luvassa ihan pyynnöistä piittaamatta.

Toisaalta yllytän loppusanoikseni toisia ja varsinkin uusia kirjoittajia tarttumaan kynään, jotta meillä verkkolehden lukijoilla riittäisi sisältöä elämäämme tälläkin kulttuurin saralla. Näissä merkeissä tällä kertaa kiinnostuksesta kiittäen ja niin Värtsilä- kuin Värtsi-myönteisille kaikkea hyvää toivotellen.

Sakari H

Share

9 comments for “Jälkikirjoitus

  1. Elähän,Sakari, vaan sulje sanaista arkkuasi. Niin ovat olleet mieluista luettavaa ja kommentit herutelleet monta makeaa naurua.
    Kiitos nyt kuitenkin tähänastisista!

  2. Värtsissä on tänään varsinaisia jytkyjä!

    Jo toinen kantava voima kertoo reppunsa
    tyhjenemisestä.

    Mie ruppeen kohta itkemmään…

  3. Huomenta ja ei heitetä vielä kirvestä kaivoon. Sakarihan lupasi
    jatkaa kirjoittelua yleisön pyynnöistä huolimatta ja niin varmasti tapahtuu. Hyvä niin. Ja uskoisin Erkinkin silloin tällöin lausuvan painavan sanansa näihin kirjoittelijoiden mielipiteisiin. Kaikesta huolimatta Oikein hyvää jatkoa kaikille
    ja Zemppiä.

  4. Just eilen miekii sanoin puhelimessa Partasen Hilkalle miten kivoja suorastaan hauskoja ovat Sakarin kommentit. Terv. Pusan Mirja

  5. Monet huumorilla höystetyt juttusi ovat saaneet minutkin monesti
    hyvälle mielelle pitkäksi aikaa. Jos ei enää vanhoja asioita
    muistu mieleen, niin ympärillähän tapahtuu koko ajan uutta.

    Kouluajoilta muistuu itselleni mieleen samantapainen vääryys.
    Olin luokassa ainoa, joka osasin luetella läksynä olleet profeettojen nimet, siis… Hoosea, Joel, Aamos,…jne.
    Olin myös ainoa, joka jäi jälki-istuntoon!

  6. Avatessani aamulla Värtsin, toivoin että Sakarilta olisi joku juttu. En minä kyllä tällaista juttua toivonut!

    Tämä perjantai ei ole hyvä uutispäivä, vaikkei olekaan 13. päivä.

    Sakari, mulla on sulle ehdotus: Ala sekatyömieheksi. Eli kirjoita kaikkea mahdollista muuta, kun kerran lapsuusmuistojen arkku on tyhjä. Uskoisin, että Sinulta syntyy muistakin aiheista tarinoita, jotka saavat hymyn lukijoitten huulille.

  7. Jokaisella meillä on lapsuuden jälkeen.Kun olemme siirtyneet
    työelämään muuttaneet asuinpaikkaa. Niin varmasti sieltä on
    sinullekin jäänyt jotakin kerrottavaa anna palaa vaan.Juttujasi
    on ollut mukava lukea niissä on ollut mukana sopivasti huumoria
    joka on meille Pk-Karjalaisille luonteenomainen kerronta tapa.

  8. Muistuu mieleen noita kouluaikojen vääryyksiä itse kullekin.
    Mutta tulihan noista selvittyä. Kerran luulottelivat että olin
    särkenyt leukaluut joltakin pojalta ( olin ekaluokkalainen).
    No siinä jutussa syyttäjän tukijoukkoina olivat serkkupoikien vanhemmat. Onneksi opettaja Linda Karjalainen oikaisi jutun. En ollut koskaan tapellut kenenkään kanssa. Olin ns. kiltti poika. Linda puolusti minua ja siihen se jäi. Arvelivat saada kätevästi hoitokulut, kun isällä oli vähän sitä, mitä köyhä kansa rahaksi nimittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *