Pakkastyttö, Marita Määttänen ja pakkasukko. Kuvat EJ
Yksi ja toinen muisteli joulutapahtumassa rajalla perjantaina, että ovat ajat muuttuneet siitä, kun muutama vuosikymmen sitten rajaliikenne otti ensi askeleitaan. Eikä aika tässä tapauksessa ole aina kullannut muistoja.
Itsekin olin kameran kanssa juttua tekemässä samaisessa paikassa, kun ensimmäinen virallinen valtuuskunta pääsi Niiralasta rajan yli. Taisi olla ministeri Matti Puhakan delegaatio ja vuosi 1989 tai jotain niillä main.
Raja-asemaa ei silloin vielä ollut, oli vain hieman ennen rajaa pieni rajamiesten koppi, joka taitaa vieläkin olla paikallaan. Sieltä käveltiin muutaman sadan metrin matka puomille. Rajakomppanian päällikkö, nimeä en enää muista, kulki toimittajaporukan edellä ja varoitteli visusti, mitä saa tehdä ja mitä ei. Kymmenen metriä ennen rajaa hän piirsi kenkänsä kantapäällä maahan viivan ja sanoi, että tuon yli ette sitten mene. Taisi olla vielä niin, ettei naapurin valtakuntaa kohti saanut kuviakaan ottaa.
Rajan toisella puolella, monen kymmenen metrin päässä, vetivät koppalakit kättä terävästi lippaan vastaanottaessaan vierailevaa seuruetta. Sitten he lähtivät nopeasti sisämaahan päin pitkin tietä, joka ei ollut paljon polkua suurempi.
Jonna Tahvanainen (kamera) ja Johanna Räsänen haastattelevat.
Nyt kanssakäyminen on jo paljon välittömämpää. Joulupukin ja pakkasukon kohtaamiset liennyttävät ilmapiiriä entisestään. Tällaisia tapahtumia rajalle on kaivattu. Värtsiläiset olivat tällä kertaa tien näyttäjinä. Täällä on osaamista vaikka kuinka.
Ehkäpä ensi kerralla rajalla nähdään jo Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan silmää tekeviä, jolloin painoarvo entisestään nousee ja tapahtuma vakiintuu näitten kahden alueen yhteiseksi joulunavaukseksi. Mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi raja muuttuu tulevina vuosina.